Siirry pääsisältöön

Helmet-lukuhaaste 2022 - mietteitä luetuista kirjoista


©Bettina Baldassari


Lukuhaasteeseen osallistuminen on taas ollut hauskaa ja monin tavoin antoisaa. Kirjallisuusvinkit ja keskustelut, joista olen saanut nauttia haasteeseen osallistuvien FB-ryhmässä, ovat ilahduttaneet joka päivää ja antaneet virikkeitä lukemiseen. Suuri kiitos muiden lukijoiden vinkeistä, samoin kuin haasteen tekijöille inspiroivasta haasteesta! 

Haasteen toteuttajana olen aika lailla täsmälukija. Nautin mahdollisimman hyvin haastekohtiin sopivien kirjojen etsiskelystä, vaikkakin valitsemani kirjat saattavat kyllä vaihtaa paikkoja myöhemmin ja voin tulkita joitakin kohtia laveasti, joskus myös ironisesti. Tietenkin luen myös kirjoja, joista en etukäteen tiedä, mihin kohtaan ne sopisivat. Kaikki listani kirjat ovat olleet omalla tavallaan hyviä, monet suorastaan loistavia ja unohtumattomia. Niitä lukemiani, joista en ole pystynyt löytämään tarpeeksi hyvää, en ole ottanut mukaan haasteeseen enkä myöskään blogiini.

Tämän vuoden haasteessa on mukana ennätyspaljon kevyempää kirjallisuutta, erityisesti dekkareita; viihdyttävän kirjallisuuden pariin hakeutumisessa kai näkyy ympäröivän maailman tummien varjojen vaikutus. Scifi, fantasia ja uuskumma ovat myös mukana. 

Lievä naisvaltaisuus on lukulistaukseni tavoiteltu ja tarkoitettu painotus ja mukana on tänäkin vuonna myös feminismin erilaisia vivahteita. Sen sijaan luetun käännöskirjallisuuden painottuminen näinkin vahvasti anglosaksiseen kirjallisuuteen ei ole ollut tavoiteltua. Toisaalta olen lukenut useiden siirtolaiskirjailijoiden uudella äidinkielellään kirjoittamia teoksia. Näistä erityisesti Abdulrazak Gurnahin, Petina Gappahin, Bernardine Evariston ja Elif Shafakin teokset ovat olleet mahtavia lukukokemuksia ja avanneet minulle mm Afrikan ja sieltä muualle siirtyneiden historiaa ihan uudella tavalla. Toki mukana on myös käännöksiä muista kuin anglosaksista kielistä, mm espanjasta, venäjästä, ukrainasta, japanista, ranskasta. Kotimaisia kirjailijoita on silti listalla lähes puolet, ja olen tyytyväinen tähän tasapainoon.

Uskollisena mieltymyksilleni olen lukenut melko monia pienimuotoisia teoksia sekä novelleja tai novellia lähellä olevia, tarkkaa lajityyppijaottelua karttavia teoksia. Iloitsen erityisesti siitä, että löysin Max Porterin tuotannon. Myös runoteoksia on listalle mahtunut ja sekä perinteisempi että kokeellisempi moderni runoilmaisu ovat päässeet mukaan. Mukana on myös pari esseekokoelmaa. 

Pyrin aina silloin tällöin lukemaan myös klassikoita ja vanhempaa kotimaista kirjallisuutta. Vanha suomen kieli ihastuttaa ja tuottaa väristyksiä. Haasteen kohta 47.-48. "Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan sukuun tai perheeseen" houkutti minut etsimään käsiini Krohnien kulttuurisuvun sisarukset Aino Kallaksen (os. Krohn) ja Helmi Krohnin (vuosina 1891-1913 Setälä). Heiltä kummaltakin valitsin matkustamiseen liittyvän teoksen, niistä toinen on omaelämäkerrallinen matkakertomus kirjoitusaikanaan hyvinkin eksoottisesta Marokosta, toinen matka-aiheinen nuortenkirja. Nämä jo aika unohdetut kirjat olisivat varmaankin jääneet minulta löytämättä ja saaneet jatkaa pölyttymistään antikvariaatin hyllyillä ilman haasteen yllytystä. 

Tapojeni mukaan olen lukenut haasteeseen jokusen aikaisemmin lukemani kirjan uudelleen. Palasin lapsena rakastamieni Milli-Molli-kirjojen maailmaan haasteen lapsuuskohdassa. Kun aikoinani, useampi kymmenen vuotta sitten luin Elias Canettin Marrakeshin ääniä, haaveilin matkasta Marokkoon. Kirjan ensimmäisen lukemisen jälkeen matka on toteutunut, ja oli mielenkiintoista lukea kirja tästä näkökulmasta uudelleen. Lisäksi uusin 50 vuoden takaisen lukukokemukseni yhdestä nuoruuteni kulttikirjasta, Albert Camus'n Sivullisesta - Pohjois-Afrikkaan sijoittuva romaani sekin.

En anna tähtiä kirjoille, mutta top 5 kirjaani haasteessa olivat: Susanna Clarken Piranesi, Paul Hardingin Kilkuttajat, Bernardine Evariston Tyttö, nainen, toinen, Max Porterin Surulla on sulkapeite ja Alice Hoffmanin Punainen puutarha. - Top 5:een olisi minun puolestani voinut mahtua viittä enemmänkin kirjoja, heh.

Loppuvuodeksi on sitten edessä villiä ja vapaata lueskelua, jota voit edelleen seurata täällä blogissa. Syksyn satoa jo odottelen!

Alla luettelo eri haastekohtiin lukemistani kirjoista sekä kunkin kohdalla linkki blogiarviooni. 

Myös viime vuoden Helmet-lukuhaasteeni on luettavissa blogissa.



1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella

 

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa

Alastair Reynolds: Permafrost (Ikirouta)


3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana

Natalia Jenner: Jane Austenin talo


4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana

Sergio Augusto Sánchez: Sade piiskaa asfalttia

 

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

Paul Harding: Kilkuttajat 


6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija

Eeva Louko: Onnellisten saari

 

7. Kirja kertoo ystävyydestä

Richard Osman: Torstain murhakerho


8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua

Pierre Lemaitre: Kyykäärme

 

9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön

Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen


10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä

Jorge Luis Borges: Viisi aihetta


11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

Vivian Gornick: Toisissamme kiinni - Muistelma


12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana

Jukka Aalho & GPT3: Aum Golly: Tekoälyn runoja ihmisyydestä

 

13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla

Katri Tapola ja Selja Raudas: Linnun neljä laulua

 

14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Sakset tyynyn alla

 

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää

Carmen Baltzar ja Aurora Lemma (toim.): Ohi – Kirjoituksia kuolemasta ja sen vierestä


16. Kirjan luvuilla on nimet

Julia Phillips: Katoava maa


17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua

Patricia Lockwood: Kukaan ei puhu tästä


18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja

Matti Rönkä: Surutalo


19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa

Anna-Maria Eilittä: Tämäkin hämärä katoaa

 

20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä

TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä

 

21. Kirja liittyy lapsuuteesi

JL Brisley: Tunnethan Milli-Mollin ja muut Milli-Molli -kirjat


22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä

Saara Turunen: Järjettömiä asioita

 

23. Pieni kirja

Kai Nieminen: Heräsin taas unesta

 

24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija

Elif Shafak: 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa


25. Kirjan nimessä on ilmansuunta

Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen


26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin

Vivian Gornick: Erikoisen naisen kaupunki 


27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva

Alice Hoffman: Punainen puutarha


28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen

Max Porter: Lanny 


29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

Martta Kaukonen: Terapiassa


30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan

Quynh Tran: Skugga och svalka (Varjo ja viileys)


31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää

Susanna Clarke: Piranesi


32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

Marjo Niemi: Kuuleminen


33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan

Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta

 

34. Kirjailijan nimessä on luontosana

Susinukke Kosola: Turkoosi vyöhyke. Tutkielma yksinäisyyden väriopista. Runoelma


35. Kirjassa on oikeudenkäynti

Albert Camus: Sivullinen


36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

Ann Patchett: Hollantilainen talo 


37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle

Pelle Romantique ja Lotta Nevanperä: Konerunoja


38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi 

 

39. Novellikokoelma

Ljudmila Ulitskaja: Sielun ruumis 


40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole

Abdulrazak Gurnah: Loppuelämät


41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista

Pirkko Saisio: Spuuki Spaidermän ja raju nonna


42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä

Sisko Istanmäki: Yöntähti


43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

Riikka Ulanto: Neitsytlento

 

44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi

Elias Canetti: Marrakesin ääniä – Merkintöjä matkan jälkeen


45. Palkittu esikoisteos

Max Porter: Surulla on sulkapeite

 

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Punainen vaate


47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun

Helmi Krohn: Meri matkustaa

Aino Kallas: Marokon lumoissa 


49. Kirja on julkaistu vuonna 2022

Tiina Paju: Uutisista hyvää iltaa. Korona-aikaa uutistoimituksen nurkasta nähtynä. Mustavalkoinen sarjakuva.


50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Yoko Ogawa: Muistipoliisi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kansitaide - Helmet-lukuhaasteen 2022 paras kansitaide

Mieltäni vaivaa kysymys: arvostavatkohan kustantajat kansitaiteilijoitaan riittävästi? Ja kirjallisuuden kenttä ylipäätään? Kannen tekijän tietoja ei nimittäin ole kovin helppo löytää. Aika usein ne puuttuvat kirjan kannesta ja myöskin kirjan nimiösivun kääntöpuolen tiedoista. Kirjastot eivät nekään ole erityisen kunnostautuneita tässä asiassa: kansitaiteilijan tietoja ei ole helppoa löytää kirjastoluetteloista, ja useimmiten ne puuttuvat kokonaan. Kuitenkin juuri kansi on se, joka lukijan kirjalle ensiksi nappaa. Jo ennen kuin tiedämme mitään kirjasta tai kirjailijasta, näemme kannen ja päättelemme siitä kirjan lajityypin ja tyylin, usein jotain kohderyhmästäkin, ihan ilman tietoista ponnistelua. Lukiessa palaamme useaan kertaan katsomaan kansikuvaa ja syventämään vaikutelmiamme siitä ja kirjasta. Kun olen pyrkinyt saamaan  blogipostauksiini mukaan kannen tekijän tiedot, olen usein saanut metsästellä niitä. Jos ne löytyvätkin jostain osasta kirjan kantta, niitä ei välttämättä ole kirj

Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse

Lapsuus kuoleman partaalla Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse . (Venäjänkielinen alkuteos   Похороните меня за плинтусом , 1995 )    Suom. Kirsti Era. 205 s.  Into 2014. "Sairastelin paljon, ja mummon ennusteiden mukaan minun oli määrä noin kuusitoistavuotiaana mädäntyä hengiltä ja päätyä tuonpuoleiseen. Kuvittelin tuonpuoleisen kutakuinkin keittiön roskakuilun tapaiseksi paikaksi: sinne joutuneiden esineiden olemassaolo päättyi. Kaikki, mikä putosi sen luukusta alas, katosi kammottavan peruuttamattomasti. Rikkoutuneen voi korjata, kadonneen voi löytää, mutta roskakuiluun viskatun saattoi vain muistaa tai unohtaa." Jotkut kirjat on suorastaan pakko lukea vaikka vain nimensä vuoksi. Yksi tällainen kirja on Pavel Sanajevin Haudatkaa minut jalkalistan taakse ; siitäkin huolimatta, että se on odottanut minulla lukuvuoroon päätymistään lähemmäs kymmenen vuotta. Viimein kuitenkin lukemisen aika koitti, eikä kirja pettänyt nimensä antamia lupauksia mustasta huumorist

Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

Sivistyksen pintakuoren tarkastelua                                                                       Kuva: Ellen Karhulampi Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen. Romaani, mikäs muu. 439 s. Siltala 2022. Kansi: Jussi Karjalainen.   " Näin sunnuntaina on hyvää aikaa sen selvittämiseksi, mihin lattia viettää riittää, että laskee teräskuulan muutamaan paikkaan ja antaa sen valita reittinsä teräskuula lähtee keskeltä liikkeelle se hakeutuu reitilleen ja kiihdyttää kohti ulkoseinää" Eeva Turunen kuvaa romaanissaan nuorta arkkitehtia, joka on "perinyt" ammattinsa ukiltaan. Kirjassa käydään keskusteluja ukin kanssa, kuullaan minäkertojan ukille sairaalaan viemään sanelukoneeseen kertyneitä muistelmia ja listataan ukin saavutuksia ja ukin kotoa löytyneitä tavaroita, joita päähenkilö järjestelee. Lisäksi tehdään työtä arkkitehtitoimiston rakennusprojektissa ja vietetään kotona aikaa puolison seurassa.  Turusen käsissä kieli uudistuu ja tekstilajien väliset raj