Siirry pääsisältöön

TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä

 



TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä. (Alkuteos The House in the Cerulean sea, 2020) Karisto, 2021. 446 s. Suomennos: Mika Kivimäki. Kansi: Sakari Tiikkaja. Äänikirjan lukija: Paavo Kääriäinen.
"Aseman vierellä näkyvä kyltti kiinnitti hänen huomionsa. Siinä näkyi puistossa eväsretkellä oleva perhe. Aurinko paistoi. He istuivat ruudullisella huovalla, ja heidän väliinsä asetettu punottu kori oli auki ja tulvi juustoja, rypäleitä ja voileipiä, joista oli leikattu reunat. Äiti nauroi. Isä hymyili. Poika ja tyttö tuijottivat ihailevasti vanhempiaan. // Heidän yläpuolellaan oli kyltti, jossa luki: PIDÄ PERHEESI TURVASSA! JOS NÄET JOTAKIN, ILMOITA SIITÄ!"
Maagisen Nuorison Huolenpito-Osaston sosiaalityöntekijä Linus Baker saapuu  tekemään nelosluokan salaisuustason arviota Marsyasin saarella sijaitsevan orpokodin lapsista. 

Syyt käsittämättömän korkeaan salaisuustasoon selviävät, kun hän saapuu saarelle ja tapaa siellä olevat lapset. He ovat kykyineen ja kaikkine ominaisuuksineen lievästi ilmaistuna hyvin erikoisia. Ensimmäinen Linus Bakerin tapaama henkilö on häntä asemalle vastaan saapuva äkeä ja eriskummallinen Ms Whitechapel. Orpokodin sivistynyt, filosofiaa harrastava johtaja Mr Parnassus osoittautuu mieheksi, jollaista Linus Baker ei ole koskaan aikaisemmin tavannut, monessakin mielessä.

Amerikkalainen T(ravis) J(ohn) Klune on julkaissut useita myyntimenestyksiksi nousseita kirjoja, joiden lajityypiksi voisi kuvailla etupäässä fantasiaa. Niitä voisi myös kutsua feelgood-kirjallisuudeksi tai romanttiseksi viihteeksi LGBT-painotuksella. The House on the Cerulean Sea on palkittu mm USA:n kirjastoseuran Alex-nuortenkirjapalkinnolla ja Mythopoeic Fantacy -palkinnolla.

Itselleni tämä oli ensimmäinen TJ Klunen kirja. Pidin kirjan ideasta ja sen vahvasta eettisestä painotuksesta kaikenlaisen erilaisuuden hyväksymiseen. En ole pitkään aikaan tainnut lukea puhtaasti fantasiagenreen sijoittuvaa kirjallisuutta ja oli mukavaa havaita tämän kirjan edustavan vahvassa yhteiskunnallisessa eetoksessaan jotain uutta aikaisemmin lukemaani fantasiaan verrattuna.

Lapset ovat lapsia ja heillä on lasten oikeudet, olipa heidän alkuperänsä mikä hyvänsä, tämä on herra Parnassuksen orpokodin periaate, joka on liian radikaali kirjan kuvaaman yhteiskunnan hyväksyttäväksi. Etenkin Äärimmäisen Korkean Hallinto-osaston, jolla onkin tässä asiassa erittäin paljon sananvaltaa.

Miten loppujen lopuksi käy, kun äärimmäisen, seinämaaliin sulautuvan tavallinen ja MNHO:n sääntökirjan täydellisesti sisäistänyt virkamies Linus Baker kohtaa saaren äärimmäisen epätavalliset henkilöt ja alkaa tehdä heistä havaintoja? Saavatko lapset pitää turvapaikkansa vai puuttuuko Äärimmäisen Korkea Hallinto-osasto heidän elämäänsä? Ja onko satumaisen kaunis saari asukkaineen vain yksi työkohde muiden kohteiden joukossa Linus Bakerille?

Mika Kivimäen käännös olisi ansainnut kustantamossa enemmän huomiota. Se olisi kaivannut sekä kustannustoimittamista että oikolukemista mm runsaiden anglismien ja lauseenjäsenten viittaussuhdevirheiden vuoksi. Paavo Kääriäinen tekee lukijana parhaansa, mutta käännöksen puutteellisuuden vuoksi suosittelen kirjaa alkukielisenä niille, joille englanniksi lukeminen on mahdollista.

Helmet-lukuhaaste 2022:ssa voisin sijoittaa kirjan vaikkapa näin:
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija
7. Kirja kertoo ystävyydestä
13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen
29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie