TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä. (Alkuteos The House in the Cerulean sea, 2020) Karisto, 2021. 446 s. Suomennos: Mika Kivimäki. Kansi: Sakari Tiikkaja. Äänikirjan lukija: Paavo Kääriäinen.
"Aseman vierellä näkyvä kyltti kiinnitti hänen huomionsa. Siinä näkyi puistossa eväsretkellä oleva perhe. Aurinko paistoi. He istuivat ruudullisella huovalla, ja heidän väliinsä asetettu punottu kori oli auki ja tulvi juustoja, rypäleitä ja voileipiä, joista oli leikattu reunat. Äiti nauroi. Isä hymyili. Poika ja tyttö tuijottivat ihailevasti vanhempiaan. // Heidän yläpuolellaan oli kyltti, jossa luki: PIDÄ PERHEESI TURVASSA! JOS NÄET JOTAKIN, ILMOITA SIITÄ!"
Syyt käsittämättömän korkeaan salaisuustasoon selviävät, kun hän saapuu saarelle ja tapaa siellä olevat lapset. He ovat kykyineen ja kaikkine ominaisuuksineen lievästi ilmaistuna hyvin erikoisia. Ensimmäinen Linus Bakerin tapaama henkilö on häntä asemalle vastaan saapuva äkeä ja eriskummallinen Ms Whitechapel. Orpokodin sivistynyt, filosofiaa harrastava johtaja Mr Parnassus osoittautuu mieheksi, jollaista Linus Baker ei ole koskaan aikaisemmin tavannut, monessakin mielessä.
Amerikkalainen T(ravis) J(ohn) Klune on julkaissut useita myyntimenestyksiksi nousseita kirjoja, joiden lajityypiksi voisi kuvailla etupäässä fantasiaa. Niitä voisi myös kutsua feelgood-kirjallisuudeksi tai romanttiseksi viihteeksi LGBT-painotuksella. The House on the Cerulean Sea on palkittu mm USA:n kirjastoseuran Alex-nuortenkirjapalkinnolla ja Mythopoeic Fantacy -palkinnolla.
Itselleni tämä oli ensimmäinen TJ Klunen kirja. Pidin kirjan ideasta ja sen vahvasta eettisestä painotuksesta kaikenlaisen erilaisuuden hyväksymiseen. En ole pitkään aikaan tainnut lukea puhtaasti fantasiagenreen sijoittuvaa kirjallisuutta ja oli mukavaa havaita tämän kirjan edustavan vahvassa yhteiskunnallisessa eetoksessaan jotain uutta aikaisemmin lukemaani fantasiaan verrattuna.
Lapset ovat lapsia ja heillä on lasten oikeudet, olipa heidän alkuperänsä mikä hyvänsä, tämä on herra Parnassuksen orpokodin periaate, joka on liian radikaali kirjan kuvaaman yhteiskunnan hyväksyttäväksi. Etenkin Äärimmäisen Korkean Hallinto-osaston, jolla onkin tässä asiassa erittäin paljon sananvaltaa.
Miten loppujen lopuksi käy, kun äärimmäisen, seinämaaliin sulautuvan tavallinen ja MNHO:n sääntökirjan täydellisesti sisäistänyt virkamies Linus Baker kohtaa saaren äärimmäisen epätavalliset henkilöt ja alkaa tehdä heistä havaintoja? Saavatko lapset pitää turvapaikkansa vai puuttuuko Äärimmäisen Korkea Hallinto-osasto heidän elämäänsä? Ja onko satumaisen kaunis saari asukkaineen vain yksi työkohde muiden kohteiden joukossa Linus Bakerille?
Mika Kivimäen käännös olisi ansainnut kustantamossa enemmän huomiota. Se olisi kaivannut sekä kustannustoimittamista että oikolukemista mm runsaiden anglismien ja lauseenjäsenten viittaussuhdevirheiden vuoksi. Paavo Kääriäinen tekee lukijana parhaansa, mutta käännöksen puutteellisuuden vuoksi suosittelen kirjaa alkukielisenä niille, joille englanniksi lukeminen on mahdollista.
Helmet-lukuhaaste 2022:ssa voisin sijoittaa kirjan vaikkapa näin:
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija
7. Kirja kertoo ystävyydestä
13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen
29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan
Kommentit
Lähetä kommentti