Satunnainen ohilukija

Lehmän lapsi Kirjan kansi Piia Aho ja Mirella Mäkelä(kuvat Sutterstock ja Adobe Stock). Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi Pajtim Statovci. Lehmä synnyttää yöllä. Kannen suunnittelu Piia Aho ja Mirella Mäkelä. 277 s. Otava, 2024. Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos. "Herään ensimmäisenä sisaruksistani lehmän ammuntaan tai unesta jossa lehmä ammuu, enkä luota siihen missä olen vaikka kuulen isovanhempieni ja äitini keskustelevan ja kolistelevan talon toisessa päässä, on kirkas varhainen aamu ja hiivin ulos huoneesta, kukaan ei saa huomata minua, sillä tahdon nähdä lehmän, en odota enää sekuntiakaan." Minun täytyi odottaa tähän asti, että uskaltauduin aloittamaan  Pajtim Statovcin  (1990-) vuoden 2024 Finlandia-palkitun romaanin Lehmä synnyttää yöllä. Kirjasta on kirjoitettu ja keskusteltu niin paljon, että halusin odottaa näiden taustaäänien hiukan hiljenevän.   Heti alkuun on todettava, että kirjan nimen sanavalinnalle on tarinassa vahvat perustelut, jotka liittyvät ki...

Naisten tiet Viron miehitysvuosina Sofi Oksanen: Puhdistus. 382 s. (1. p. 2008.) WSOY 2009. Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos. "Vaikka tyttö itse kuului nuorine likaisine lihoineen tähän päivään, hänen lauseensa olivat kankeita ja tulivat haurastuneiden papereiden ja homeisten, kuvista tyhjennettyjen albumeiden maailmasta." He kohtaavat sateisena aamuna. Tyttö ja vanha nainen. Aliide katsoo ikkunastaan ja näkee pihalla ihmisenkokoisen mytyn, joka ei liikahdakaan.  Siitä alkaa kiertyä auki Sofi Oksasen taitavasti kertoma usean aikatason tarina, joka vie alusta saakka mukanaan. Teoksen visuaalisuudessa ja tapahtumisessa on elokuvallisuutta, eikä se ole ihme, onhan se alun perin kirjoitettu näytelmäksi. Ja se elokuvakin on olemassa, Antti Jokisen ohjaamana vuodelta 2012. Tarina vie Viron menneisyyteen, saksalais- ja venäläismiehityksiin, Stalinin kauteen ja sitä seuraavien neuvostojohtajien kausiin. Kirjan nykyhetkeä eletään 90-luvulla. Aliide asuu leskenä yksin syntymämö...

Maagien maailma Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous. Kansi Riikka Turkulainen. 443 s. WSOY 2018. Äänikirjan lukija Kati Tammensola. Kesto 16t 55min. "Vaikka emme tanssineet ja taikoneetkaan, meidän tapamme juhlia jokakesäisiä pimennysjaksoja oli lähellä vanhan kansan tapaa, noitien ja shamaanien, tulen tapaa. Suurin osa loimuloiskelaisista rukoili kuu- ja muujumalia, he juhlivat laillamme nuotioiden valossa ja osallistuivat Lepytykseen. Mutta oli niitäkin perheitä, jotka vuorasivat talonsa luonnottomasti fosoralla ja sulkeutuivat lukittujen ovien taakse melkein koko pimennysjakson ajaksi, pistivät päänsä ulos vain, kun aurinko aamulla varmasti paistaa porotti.     'Pikilapset näkee teidän tulet ja hiipii teidän kimppuun ja polttaa teidät karrelle', Meea oli valistanut minua kerran, kun olimme vertailleet perheidemme erilaisia juhlaperinteitä." Pau on hiukan kateellinen, kun isoveli Tristin saa kutsun Magia-akatemian pääsykokeisiin. Tilanne tasoittuu, kun hänkin aikan...

Kuoleman kosketus Kirjan kansi: Karin Niemi Magdalena Hai: Sarvijumala. 163 s. Kansi ja vinjettikuva Karin Niemi. Otava 2023. E-arvostelukappale: Kirjamaa "Peurakummajainen, sarvijumala, seisoo Lehtojen keittiössä. Se piirtyy varjona vasten ikkunan valkoista valoa. Se haisee mullalle ja madoille, sen olemus hohkaa kellarin kylmyyttä. Mun rinnan ympärillä tuntuu olevan vanne, joka kiristyy." Lauri herää sairaalassa tuhoisan kolarin jälkeen. Hänellä on vain kaoottisia muistikuvia onnettomuudesta ja paluu elämään on tuskallinen. Äiti on kuollut ja isä tajuttomana teho-osastolla. Äidin sisar Vanessa tulee Laurin kanssa samanikäisen teinipoikansa Nikon kanssa noutamaan Laurin heille toipumaan. Perhe, johon kuuluu myös isä Juho ja 12-vuotias tytär Tiuku, asuu maalla ja on Laurille hyvin tuttu, sillä Vanessa ja Laurin äiti ovat olleet sisaruksina läheisiä. Vaikka ympäristö on tuttu ja turvallinen ei kaikki ole kuitenkaan kohdallaan. Laurin on kysyttävä lääkärikäynnillään, voivatko h...

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto. Otava 2021. 379 s. "Jos romaanikirjailija pelaa unohduksella - luottaa siis siihen, ettei lukija muista kaikkea, ja luo näin avaruuden tunnun - runoilija tekee saman vaikeaselkoisuudella: kun runo ei parhaillakaan tulkintavälineillä aukea kaikilta osin, avaraa tilaa jää ymmärryksen takapihoille. Tämä avara on kirjallisuus itse."  "Sen sijaan että sanoisi moninainen tai runsas, tulisi sanoa minimalistinen maksimaalisella hajonnalla." Jukka Viikilän uusin teos ei hevillä alistu määriteltäväksi. Se on pohdintaa kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta rakenteineen, kirjallisuusinstituutiosta ja siinä menestymisestä, Finlandia-palkinnosta, paksuista romaaneista, unohdetuista kirjailijoista, lukijoiden toiveista ja kirjoittamisen strategioista. Tämän lisäksi tutkiskellaan mm sydänteknologian historiaa, musiikkia, elokuvaa, talousindeksejä, McIntosh-vahvistimien valmistamista New Yorkissa, ylellisyyskelloja, erilaisia huumeita, seksiko...