Satunnainen ohilukija

Louise Glück: Talvisia reseptejä kollektiivista. Alkuteos: Winter Recipes from the Collective, 2021. Suomennos: Anni Sumari.  Enostone 2021. 53 s. Kannen kuva: Bada Shanren (oikealta nimeltään Zhu Da 1626-1705) / Shanghai Museum. Arvostelukappale kustantajalta. Louise Glück: Uskollinen ja hyveellinen yö. Alkuteos: Faithful and Virtuous Night, 2020.  Suomennos: Anni Sumari.  Enostone 2020. 70 s.  Kannen kuva: Küpress, Jack Taylor / Unsplash. -- ja eräs sanoi voi katsokaa miten olemme vanhentuneet matkustaessamme vain päivästä yöhön, ei eteenpäin eikä sivullepäin, ja tämä vaikutti oudosti ihmeeltä.         (Uskollinen ja hyveellinen yö)   Louise Glückin saama kirjallisuuden Nobel-palkinto vuonna 2020 ilahdutti minua erityisesti, koska kirjallisuuden saama huomio keskittyy vuosi vuodelta yhä enemmän proosakirjallisuuteen ja siinäkin lähinnä romaaneihin. Tämä vaikuttaa mm siihen, minkä verran runoutta ja lyhytproosaa julkaistaan ja käännetään, eikä kirjallisuuden kentän yksipuolistuminen o

Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen (Alkuteos:  Vom Ende Der Einsamkeit, 2016) . Aula & Co. 2021. 321 s. Suom. Raimo Salminen. Kansi: Laura Noponen. Äänikirjan lukija: Markus Niemi. Kovin usein ei enää tapahdu niin, että vanhat muistikuvat tarraavat kiinni minuun, mutta silloin kun tapahtuu, voin joka kerta vain hämmästellä, kuinka muistelun valo saa jotkin hetket loistamaan. Sveitsiläis-saksalaisen Benedict Wellsin maailmanmenestystä saavuttaneessa romaanissa on kyse ennen kaikkea muistoista. Päähenkilö Jules Moreau makaa sairaalassa moottoripyöräonnettomuuden jälkeen, kun muistot alkavat kirkastua hänen mielessään. Lapsuuden nopeat hetket ja sen traaginen päätös. Varhaisnuoruus ja nuoruus internaatissa, etääntyminen sisaruksista. Elämänvalintojen epäonnistuminen, huoli sisaresta, joka ei säästele kynttiläänsä. Ilonaiheena tutustuminen Alvaan, outoon tyttöön, joka lukee lakkaamatta, ja josta tulee Julesin paras ystävä. Tarina etenee kronologista vuosijanaa 1980-luvulta 2010-luvu

Johanna Venho: Syyskirja. WSOY 2021. 280 s. Tähän on totuttava, tulkoon haikeus, jos on tullakseen. Tärkeintä on, että kaikki saa huuhtoutua ihmisen läpi. On elokuu 1991. Tove ja Tooti elävät viimeisiä päiviään rakkaalla Klovharun saarellaan, toimittelevat viimeisiä asioita ennen saaren myymistä. Muistelevat ja unohtavat. Ajattelevat vanhenemista. Saarella käy myös Maria, 20-vuotias opiskelija, joka on löytänyt Tove Janssonin kirjoista suojapaikan maailmassa. Maria kamppailee maailmantuskan ja itsensä löytämisen kanssa ja toivoisi Toven jakavan hänelle viisauttaan ja elämänkokemustaan. Miten äidin kuolemasta voi koskaan selvitä? Miten antaa itselleen lupa kirjoittaa? Johanna Venhon kirja on paitsi kirja Tove Janssonista, myös Marian kertomuksen kautta kirja Janssonin suuresta vaikutuksesta lukijoihinsa. Se on kirja vanhenemisen viisaudesta ja vaikeudesta ja ihmisen ja taiteilijan omaksi itsekseen tulemisesta. Kirjoittamisen ja taiteen teon ehdot nousevat esiin yhä uudelleen.  Oikeus ol

Tuukka Ahopelto: Roiskeita ajan taustapeilissä. Lyhyitä kertomuksia. Omakustanne 2021. 104 s. Kuvitus Johanna Ahopelto. Arvostelukappale tekijältä, kiitos siitä! Päivät ovat pitkään olleet hiljaisia, mutta illan tummuessa hiljaisuuskin muuttaa muotoaan, hämärässä hiljaisuuden tuntee ihollaan. Tuukka Ahopellon pienet kertomukset ovat arkisen elämän hiljaista tarkkailua. Tarinoiden kertojat ovat usein tilanteissa, joissa he eivät oikein voi tehdä muuta kuin odottaa ja katsella ympäristöään: he jonottavat jonnekin, odottavat jotakin, metsästävät varjoja hellepäivänä, ovat ikään kuin poisunohtuneina tapahtumissa ympärillään. Taivaalle katseleva mies, jonka kyyhkyslakkaan kyyhkyset ovat jääneet palaamatta kauan sitten; unohtuneiden ja ränsistyvien maalaistalojen ohi autoileva mies; käyttämättömien saunavuorojen jälkeen kerrostalon saunaa sulkemaan tuleva talonmies tai jopa omalta seinustaltaan ympäröivää elämää katseleva, harvoin ääneen pääsevä piano - heidän kaikkien asemansa ovat hieman s

Matias Riikonen: Matara. Teos 2021. 307 s. Sinne putosi kuin vettyneelle patjalle, niin täynnä kosteaa         kangasrahkasammalta autsi oli, ja he asettautuivat makuulleen ja nuuhkivat sammaleentuoksua ja tähystivät alas kuusikkoon. Se oli hiljainen ja hämärä ja muistutti auguurin kuvauksia alisista, missä menneet eläimet ja edellisten poikien muistot asuivat, ja pikkuveli näki siitepölyä leijailemassa niissä harvoissa kohdissa, joissa valon onnistui työntyä sankan oksiston läpi, ja valossa siitepöly näytti kuusten lomassa maleksivilta henkiolennoilta, eikä niistä tietänyt sanoa, olivatko ne eläinten vai edellisten poikien sieluja.  Pojat leikkivät metsässä omassa valtiossaan, joka muistuttaa kovasti erästä suurta historiallista valtiota. Rupiko - ja Tiper- purot, forum, senaatti, auguuri... sanat antavat vihjeitä esikuvana toimivasta valtiosta, mutta tämän valtion jäsenet kuitenkin tervehtivät toisiaan: "Ave Matara!" Valtiolla on omat tarkat lakinsa, yhteiskunnallinen hiera

Topias Haikala: Pimeän jälkeen liikkuvat olennot. Enostone Kustannus 2021. 154 s. Ulkoasu: Kalervo Sammalvehrä. Arvostelukappale tekijältä, kiitos siitä! "Yhdet ihmiset elämä sai valaistumaan, toiset pimenemään. Oliko kumpikin näkökulma todellinen, sitä Helmi ei osannut sanoa. Yhtä hyvin olisi voinut kertoa, mitä naapurin piironginlaatikossa on." Ihmisten havaintokyvyn reuna-alueilla liikkuu olentoja, jotka joskus aiheuttavat ihmisille yllätyksiä. Jotkut näistä yllätyksistä ovat äkkikuolemia. Näitä kuolemia tutkii Samuel Merenlahti, yksi kirjassa esiintyvistä neljästä veljeksestä. Toinen veljeksistä on eläkkeelle jäävä, seurakuntaansa pettynyt pappi Juhani Merenlahti, jonka tiet puolestaan risteävät kipunoivan hiiren kanssa. Kipunoiva hiiri on pettynyt hiirijumaliin niiden lyhyen eliniän vuoksi ja ryhtynyt seuraamaan Kristusta, jonka antaman energian voimalla hiiri järjestää kaupungin kaikille nälkäisille, olivatpa he eläimiä tai ihmisiä, katetun pöydän. "Kun kipunoiva h

  Pirkko Saisio: Passio. Siltala 2021. 732 s. Äänikirjan lukija: Pirkko Saisio. Saision muhkea Eurooppa-kronikka alkaa keskiajan koitosta, askeesia Firenzen ylimyksille saarnanneen munkki Girolamo Savonarolan mestauttamisesta ja Firenzen kaupungin vapautumisesta maallisiin iloihin. Matka jatkuu halki vuosisatojen yhä uusien kertomusten muodossa.  Kertomuksia yhdistää punaisena lankana - tai punaisena rubiinina - firenzeläisen ruhtinattaren mieheltään saaman korun kierto omistajalta toiselle. Korun, jonka ruhtinatar oli määrännyt haudattavaksi mukanaan, sillä hän aavisteli, että hänen miehensä hänelle lahjaksi teettämään upeaan, hyvän ja pahan tiedon puuta käärmeineen kuvaavaan koruun, olisi tarttunut jotakin sen antamiseen liittyneen tilanteen vahvoista tunteista ja koru tuottaisi onnettomuutta kantajalleen. Ruhtinattaren toiveesta huolimatta koru ei päädy lopullisesti maan poveen hänen mukanaan, vaan aloittaa muotoaan aina omistajansa tarpeiden mukaan vaihdellen merkillisen kiertokulu

Lydia Davis: Kafka valmistaa päivällistä: valitut novellit. Siltala & Sanavalinta 2021. 356 s. Toimitus ja suomennos Aki Salmela. Jälkisanat Harry Salmenniemi. Amerikkalaisen Lydia Davisin ensimmäinen suomennettu novellivalikoima sisältää novelleja, pienoisproosaa ja hänelle tyypillisiä miniatyyrinovelleiksi luonnehdittuja hyvin lyhyitä tekstejä useammasta hänen teoksestaan. Tyypillinen tekstien pituus on sivun tai pari, joskus jopa vain lauseen tai pari. Flash fiction  on luonnehdinta, jota käytetään Davisin edustamasta äärimmäisen lyhyestä teksti- ja kertomustyypistä, joka lyhyydestään huolimatta sisältää juonellisia ja henkilökuvauksellisia aineksia. Monet tunnetut novellin taitajat ovat kunnostautuneet myös tässä tyylilajissa. Ernest Hemingway, Franz Kafka, Italo Calvino, Jorge Luis Borges, Yasunari Kawabata, Daniel Harms...  Davisin kertomukset ovat tai sisältävät usein surrealistisia kuvia.  "Kolibrit pöläyttelevät räjähdyksiä kuolevissa valkeissa kukissa - eivätkä yksin

Tiia Ahola: Susi joka pelkäsi pimeää. Basam Books 2021. 237 s.  Arvostelukappale kirjailijalta, kiitos siitä! "Horisontista huomaa, miten harmaa alkaa vallata alaa. Hetkeksi. Sysimusta odottaa, ja kun näkymätön käsi siirtää kelloa tunnin taaksepäin, se alkaa." Tartuin Tiia Aholan toiseen romaaniin juuri päivänä, jolloin siirryttiin kesäajasta talviaikaan. Hieman hämmentyneenä seurasin kertojaa, burnoutista toipuvaa rikoskonstaapeli Eriniä, keskiaikaiseen retriittiin, jossa osallistujat ensimmäiseksi pantiin raatamaan aamunkoitosta iltahämärään nauriinkorjuussa ja muissa vanhan tilan töissä pelkän ohravellin ja piimän voimalla. Retriitti sisältää ison annoksen mystifioitua keskiaikaa ja yksinkertaistettua terapiaistuntoa. Jälkimmäinen saa oloni tuntumaan vähän kiusaantuneelta. Onneksi Erinillä on retriitissään mukana jo kuolleen äitinsä päiväkirjat, joita hän ei ole aiemmin uskaltanut lukea. Hän alkaa tutkia päiväkirjoja yhdessä retriitissä tapaamansa mielenkiintoisen miehen,

  Maritta Lintunen: Boriksen lapset: novelleja. WSOY 2021. 201 s. Mitä kaikkea itärajojemme yli onkaan kulkenut, nyt ja ennen. Millä tavoin on katsottu rajantakaisia ihmisiä ja heidän elämäänsä, rajan molemmin puolin? Maritta Lintusen novellikokoelma kuvaa yhdeksällä novellillaan kontakteja itään. Karjalaisia, jotka ikävöivät juuriaan; sodassa kaatuneiden omaisia, jotka vuosikymmenien jälkeen haluavat saada sukulaisensa luut kotimaan multaan; menneen Viipurin kosmopoliittista elämää; nykyhetken venäläisiä talonostajia Suomessa ja suomalaista pitkän matkan graduntekijää, joka haluaa luoda palan gradunsa Edith Södergranin Raivolaa rajan tälle puolen. Lintusen tekstit ovat tässäkin kokoelmassa yllättäviä, omalla tavallaan humoristisiakin käänteissään. Huumoria löytyy myös kipeiden tapahtumien maaperästä, tai oikeastaan varsinkin sieltä. Epäluulo, joka saa pitämään rajan yli eksynyttä lasta vakoojana tai venäläistä talonostajaa edelleenkin vihollisena, saattaa ihmisten välisessä törmäykses

Katja Kallio: Tämä läpinäkyvä sydän. Otava 2021. 267 s. "Ivan, sanoin, ja sinä katsoit minuun. Tunnetko miten ihanasti ruusut tuoksuvat, kysyin, vaikka tiesin ettet ymmärtäisi. Kallistit päätäsi kuin kuullaksesi tarkemmin, muistatko. Ruusut, minä toistin. Ruusut tuoksuvat. Ja silloin hymyilit. Nyökkäsit ja sanoit: ruuza. Oli pakko katsoa poispäin, sillä minua alkoi itkettää. Tätäkään en yrittäisi selittää kenellekään muulle kuin sinulle, mutta tuntui siltä kuin minua olisi lopultakin ymmärretty. Kuin olisin koko elämäni koettanut saada kerrotuksi jotakin hirvittävän tärkeää, aivan yksinkertaista mutta samalla käsittämättömän monimutkaista. Olin yrittänyt ja yrittänyt, eikä kukaan ollut ymmärtänyt. Ennen kuin nyt." Katja Kallion romaani kuvaa vuodesta 1942 alkavaa aikajaksoa Hangossa. Kirjan vaatiman taustatyön huolellisuuden vuoksi saamme elävän kuvan tuosta osasta Hangon historiaa. Asukkaat palaavat kotiinsa oltuaan paossa, kaupungissa on saksalaisten tukikohta ja vankileiri

Juha Itkonen: Kaikki oli heidän. Otava 2021. 397 s. "Katumuksen perspektiivi. Menneestä kertomisen (mistä muusta voisi edes kertoa?) lähtökohtainen saatanallinen surullisuus. En tiennyt, että kertominen olisi tällaista. En tiennyt, että se olisi näin vaarallista. Että olisi näin uskomattoman kuluttavaa ja samalla ihmeellisen ihanaa yrittää ajatella toisen ihmisen aivoilla ja toisessa ajassa, ajassa jota ei enää ole." Juha Itkonen kiinnittää romaaninsa nykyhetken tulevaisuudesta tarkastelluksi historialliseksi hetkeksi. Jossain vaiheessa tulevaisuus, 2050-luku, muuttuu nykyisyydeksi ja 2020-luvulla tehdyt ratkaisut historiallisiksi käännekohdiksi, joita ei enää voi muuttaa. Sen enempää henkilökohtaisessa elämässä kuin maailmanhistoriassa tai maapallon historiassakaan.  "Kaikesta oli tullut samaan aikaan sekä välttämätöntä että merkityksetöntä, mistä kumpusi monenlaisia hankalia tunteita: surua ja tyhjyyttä, ahdistusta ja pelkoa, koko ajan enemmän pelkoa, joka pohjimmiltaa

  Sirpa Kähkönen: Vihreä sali. Otava 2021. 315 s. Kuopio-sarjan osa 9. Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn. Eletään joulunalusaikaa vuonna 1964. Nuoret lapsuudenystävykset Irene, Jaakko ja Leo, kuopiolaisen puutalokorttelin asukkaat, ovat tapahtumien keskipisteessä. Heidän elämänsä lähtevät uusille laduille dramaattisesti yhden pitkän päivän aikana, jota he muistelevat vuosikymmenten jälkeen. Tapahtumat koskettavat paitsi nuorten perheitä, myös kahta heidän elämäänsä lähellä olevaa perhettä. Kähkösen Kuopio-sarjaa lukeneet tunnistavat sarjan aikaisemmasta henkilögalleriasta ainakin Tuomen perheen. Kähkönen vangitsee kuvauksessaan sodassa traumatisoituneen sukupolven lasten todellisuuden, jossa lapset saavat vanhempiensa mielestä kaiken aivan liian helposti ja ovat pullamössöllä syötettyinä kasvamassa mihinkään kelpaamattomiksi vätyksiksi. Vanhemmat eivät havaitse, kuinka lapset kantavat heidän traumojaan. Tämä taakka tekee kaikki kolme nuorta eri tavoin epäkelvoiksi siihen elämään j

Rosa Liksom: Väylä. Like 2021. 266 s. Äänikirjan lukija: Anna Saksman. Rosa Liksomin uusin romaani kuvaa Lapin sotaa nuoren, 13-vuotiaan tytön näkökulmasta. Isä on rintamalla sotimassa, alaikäiset veljet ovat lähteneet rintamalle vapaaehtoisina ja jääneet sille tielleen. Kotona ovat enää tyttö raskaana olevan äitinsä ja karjan ja kotieläinten kanssa, kun venäläiset ovat hyökkäämässä ja väestö lähtee saksalaisten tukemana evakkoon Ruotsin puolelle. Setä ottaa huolehtiakseen äidin pääsystä Ruotsiin ja tyttö jää yksin ohjaamaan karjaa muiden, enimmäkseen keskenkasvuisten karjankuljettajien kanssa. Edessä on pitkä ja uuvuttava jalkapatikka. Nälkää, sairauksia ja sotatoimien pelkoakin suurempi hätä tytöllä on koko ajan äidistään, josta huolehtimisen isä on sotaan lähtiessään jättänyt hänelle. Sedän ja äidin tiet ovat eronneet kuulopuheiden mukaan jo heti Ruotsin puolelle päästyä. Äiti ei ole niin kuin muut. Hän makaa vuoteessa päiväkausia eikä reagoi ympäristöönsä. Hän saattaa mennä jokeen

  Marko Järvikallas: Sano jotakin kaunista: novelleja. Siltala 2021. 278 s. Äänikirjan lukija Krista Kosonen. Järvikallaksen viime vuonna ilmestynyt esikoisnovellikokoelma Mihin täällä voi mennä  oli varmaotteista kerrontaa, joka palkittiin mm sijoittumisella Helsingin Sanomien esikoisteoskilpailun palkintojenjaossa. Siinä missä esikoinen jäi vielä vähän värittömäksi, uusi kokoelma ottaa askeleen pitemmälle kohti outoja seutuja.  Uusissa novelleissa ihmiselämän pintaa raaputetaan vielä vähän syvemmälle. Vielä vähän tuskallisemmin. Novellit kuvaavat läheisiä ihmissuhteita ja niiden menetystä, puutteita tai vääristymiä. Identtisen kaksoissisaren kuolema, parisuhteen päättyminen, yksinäisyys parisuhteessa, vanhemman sairaus tai kuolema ja muut elämän käännekohdat ja hiertymät nousevat tarkasteluun lähietäisyydeltä. Henkilöt eivät tyydy hiljaiseen potemiseen ja kauas tuijotteluun. He repivät jäljelle jääneen elämänsä riekaleiksi, itsensä paljaiksi, muuttuvat jopa toisiksi ihmisiksi koettel

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto. Otava 2021. 379 s. "Jos romaanikirjailija pelaa unohduksella - luottaa siis siihen, ettei lukija muista kaikkea, ja luo näin avaruuden tunnun - runoilija tekee saman vaikeaselkoisuudella: kun runo ei parhaillakaan tulkintavälineillä aukea kaikilta osin, avaraa tilaa jää ymmärryksen takapihoille. Tämä avara on kirjallisuus itse."  "Sen sijaan että sanoisi moninainen tai runsas, tulisi sanoa minimalistinen maksimaalisella hajonnalla." Jukka Viikilän uusin teos ei hevillä alistu määriteltäväksi. Se on pohdintaa kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta rakenteineen, kirjallisuusinstituutiosta ja siinä menestymisestä, Finlandia-palkinnosta, paksuista romaaneista, unohdetuista kirjailijoista, lukijoiden toiveista ja kirjoittamisen strategioista. Tämän lisäksi tutkiskellaan mm sydänteknologian historiaa, musiikkia, elokuvaa, talousindeksejä, McIntosh-vahvistimien valmistamista New Yorkissa, ylellisyyskelloja, erilaisia huumeita, seksiko