Siirry pääsisältöön

Tuukka Ahopelto: Roiskeita ajan taustapeilissä


Tuukka Ahopelto: Roiskeita ajan taustapeilissä. Lyhyitä kertomuksia. Omakustanne 2021. 104 s. Kuvitus Johanna Ahopelto.

Arvostelukappale tekijältä, kiitos siitä!


Päivät ovat pitkään olleet hiljaisia, mutta illan tummuessa hiljaisuuskin muuttaa muotoaan, hämärässä hiljaisuuden tuntee ihollaan.

Tuukka Ahopellon pienet kertomukset ovat arkisen elämän hiljaista tarkkailua. Tarinoiden kertojat ovat usein tilanteissa, joissa he eivät oikein voi tehdä muuta kuin odottaa ja katsella ympäristöään: he jonottavat jonnekin, odottavat jotakin, metsästävät varjoja hellepäivänä, ovat ikään kuin poisunohtuneina tapahtumissa ympärillään.

Taivaalle katseleva mies, jonka kyyhkyslakkaan kyyhkyset ovat jääneet palaamatta kauan sitten; unohtuneiden ja ränsistyvien maalaistalojen ohi autoileva mies; käyttämättömien saunavuorojen jälkeen kerrostalon saunaa sulkemaan tuleva talonmies tai jopa omalta seinustaltaan ympäröivää elämää katseleva, harvoin ääneen pääsevä piano - heidän kaikkien asemansa ovat hieman surumielisisiä ja marginaalisia. Tai sitten hetket ovat marginaalisia heidän elämässään.

Monien kirjan kertomusten lukeminen käy hengityksen tasaamisen harjoituksesta. Syke madaltuu, hengitys kevenee, kaikki on rauhallista.

Etäältä seuraaminen, niin ihmisten kuin asioidenkin, luo nimittäin jonkinlaista turvallisuuden tunnetta. Valheellista kenties, mutta turvallisuuden tunnetta kuitenkin. Tunne siitä, ettei kukaan istu selkäsi takana, vapauttaa oudolla tavalla vieraiden katseiden kuvittelun paineesta.

Tarinassa Virtuaalijonottaja sama asetelma on sijoitettu tulevaisuuteen. Kansalainen jonottaa nojatuolissaan aamun varhaisina tunteina kansalliseen turvatarkastukseen, jossa hänen aivonsa sähkösykäykset skannataan. Kaupungin asukkaat eivät enää tapaa toisiaan tai poistu kodistaan, mutta valvonta ulottuu virtuaalipannan ja droonitarkkailun muodossa kaikkialle heidän elämäänsä. Vierauden ja sivullisuuden tunteet ovat edenneet niin pitkälle, etteivät ihmiset enää reagoi talonsa ääniin, jotka kuulostavat siltä kuin jotakuta raahattaisiin vastoin hänen tahtoaan ulos talosta. 

Kertomuksissa kaupunki elää satunnaisena, rosoisena ja enimmäkseen välinpitämättömänä. Silloin tällöin kanssaeläjät astuvat ulos tarkkailtavan roolistaan epämiellyttävällä, häiritsevällä tavalla, joka rikkoo sivustaseuraajan turvallisuuden tunteen. Turvallisuuden löytyminen tai palautuminen pääseekin lähimmäksi niitä autuuden tai onnen tunteita, joita tällaisessa puolitietoisesti mietiskelevässä, varjoihin sulautuvassa elämään osallistumisessa voi saavuttaa. Sen lisäksi, että satunnainen outo valoilmiö saattaa valaista jonkin hetken.

Istuu siinä baaritiskin valokeilassa kauniina kuin öisten kaupunkien ulkoapäin valaistut kappelit, kutsuen näitä arkisten myöhäisiltojen yksinäisiä uskonmenoihin.

Novellikokoelmaa voisi luonnehtia pieneksi tutkielmaksi sivullisuuden hetkistä. Niitä lämmittää etäinen, mutta silti selvästi havaittavissa oleva inhimillinen lämpö. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pirkko Saisio: Passio

  Pirkko Saisio: Passio. Siltala 2021. 732 s. Äänikirjan lukija: Pirkko Saisio. Saision muhkea Eurooppa-kronikka alkaa keskiajan koitosta, askeesia Firenzen ylimyksille saarnanneen munkki Girolamo Savonarolan mestauttamisesta ja Firenzen kaupungin vapautumisesta maallisiin iloihin. Matka jatkuu halki vuosisatojen yhä uusien kertomusten muodossa.  Kertomuksia yhdistää punaisena lankana - tai punaisena rubiinina - firenzeläisen ruhtinattaren mieheltään saaman korun kierto omistajalta toiselle. Korun, jonka ruhtinatar oli määrännyt haudattavaksi mukanaan, sillä hän aavisteli, että hänen miehensä hänelle lahjaksi teettämään upeaan, hyvän ja pahan tiedon puuta käärmeineen kuvaavaan koruun, olisi tarttunut jotakin sen antamiseen liittyneen tilanteen vahvoista tunteista ja koru tuottaisi onnettomuutta kantajalleen. Ruhtinattaren toiveesta huolimatta koru ei päädy lopullisesti maan poveen hänen mukanaan, vaan aloittaa muotoaan aina omistajansa tarpeiden mukaan vaihdellen merkillisen kiertokulu

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto. Otava 2021. 379 s. "Jos romaanikirjailija pelaa unohduksella - luottaa siis siihen, ettei lukija muista kaikkea, ja luo näin avaruuden tunnun - runoilija tekee saman vaikeaselkoisuudella: kun runo ei parhaillakaan tulkintavälineillä aukea kaikilta osin, avaraa tilaa jää ymmärryksen takapihoille. Tämä avara on kirjallisuus itse."  "Sen sijaan että sanoisi moninainen tai runsas, tulisi sanoa minimalistinen maksimaalisella hajonnalla." Jukka Viikilän uusin teos ei hevillä alistu määriteltäväksi. Se on pohdintaa kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta rakenteineen, kirjallisuusinstituutiosta ja siinä menestymisestä, Finlandia-palkinnosta, paksuista romaaneista, unohdetuista kirjailijoista, lukijoiden toiveista ja kirjoittamisen strategioista. Tämän lisäksi tutkiskellaan mm sydänteknologian historiaa, musiikkia, elokuvaa, talousindeksejä, McIntosh-vahvistimien valmistamista New Yorkissa, ylellisyyskelloja, erilaisia huumeita, seksiko

Eilispäivä ei kuole

Liisa Näsi: Eilispäivä ei kuole - Spekulatiivisen fiktion novellikokoelma. Basam Books 2019. 177 s.  Esikoiskirjan novellien maailma yllättää. Painajaismainen tai sadunomainen todellisuuden osa valtaa niissä alaa, kunnes vähitellen täyttää koko näyttämön. Näsin teksti ironisoi ja tuottaa hyperbolista todellisuuskuvausta nykyhetken ja kuvitellun tulevaisuuden elämänpiiristä.  Ikuisen unen parfyymia vanhuksille, kapitalistidodoja, metsän maahisasukkien loputtomia kauneusleikkauksia ihmiseksi muuttumista varten, entinen kettutyttö sivettikissojen kasvattajana pakkosyöttämässä kissoille kahvinpapuja luksuskahvin valmistamiseksi kissojen ulosteista... Personal shopperit auttavat asiakkaat valitsemaan kaikkein kalleimmat ja ylellisimmät valtion luomutuotteet. Työllistäminen vaatii jokaisen panosta valtiollisten sloganien mukaan, ja panos on kuluttaminen. "Samaan aikaan toisaalla" luonto iskee takaisin. Norsumatriarkan muisti ja kosto ulottuvat yli kuoleman. Lapset havaitsevat näkym