Hassan Blasim: Kelloja ja vieraita. Bazar 2021. 200 s. Suomentanut Sampsa Peltonen. Arabiaksi kirjoittava, suomalainen Hassan Blasim on armoitettu tarinankertoja. Hänen tarinansa ovat täynnä tarinoita, jotka poikivat yhä uusia tarinoita, kuten erityisesti hänen edellinen kirjansa Allah99 kertomusgalleriallaan osoitti. Blasimin uusin kirja koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä ollaan Mosulissa, kellokirkoksi kutsutussa dominikaaniveljeskunnan 1800-luvulla perustamassa kirkossa, jossa nyt toimii Isiksen kuulustelukeskus. Päähenkilöinä ovat Isisin joukkojen muonittaja ja hänen apupoikansa, vielä alaikäinen jesidinuorukainen, jonka Isis on ryöstänyt lapsena. Vanha mies kertoo pojalle iltaisin tarinoita kirkon historiasta rauhoittaakseen pojan mieltä tämän näkemien tapahtumien aiheuttamilta öisiltä painajaisilta. Blasim kuvaa Irakin todellisuutta, jossa silmitön väkivalta on vaarassa leimahtaa milloin tahansa kidutukseksi ja kuolemaksi. Toisessa osassa pakolainen saapuu po...
Kirjoituksia kirjoituksista. Kirjallisuusblogi