Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Ukraina merkityt tekstit.

Andrei Kurkov: Sydän ei ole lihaa - Kiovan mysteerit 2

Pala lihaa Kirjan kannen suunnittelu Tommi Tukiainen. Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi Andrei Kurkov: Sydän ei ole lihaa. Alkuteos Serdtse ne mjaso. Suomentanut Arja Pikkupeura. Kannen suunnittelu Tommi Tukiainen. 328 s. Otavan kirjasto, Otava 2026. Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos. "Samson jäi vielä hetkeksi kuulostelemaan. Eihän puna-armeijalaisilla mihinkään muualle voinut noin kiire olla kuin taisteluun! Aika oli käynyt yhä levottomammaksi. Niin levottomaksi, ettei siitä tehnyt mieli puhua. Siksi niin Naiden kuin Holodnyi vaikenivat siitä, mitä Kiovan ulkopuolella tapahtui. Vaikenivat, mutta eivät voineet olla sitä ajattelematta. Samsonkaan ei puhunut siitä. Hän oli vaiti ja mietti. Uutiset puna-armeijan voitoista olivat hieman harvenemaan päin, mutta Bolsevik-lehteen tiiviisti kirjattujen voittojen määrä piirsi pikemminkin kuvaa loputtomasta rintamalinjasta kuin lupaili neuvostovallan täydellistä ja lopullista voittoa." Andrei Kurkovin (1961-) teoksista on jo us...

Jevhenija Kuznjetsova: Niin kauan kuin on elämää

Joulu kotirintamalla Kansi Laura Noponen. Valokuva Ellen Karhulampi Jevhenija Kuznjetsova: Niin kauan kuin on elämää. Ukrainankielinen alkuteos Vivtsi tsili, 2025. Suomentanut Eero Balk. Kansi Laura Noponen. 221 s. Aula & Co, 2025. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "He lähtivät peräkkäin ulos. Ja pysähtyivät puutarhassa. Oli tullut jo hämärä. Molemmat talot - Maksymin ja Janan - seisoivat vierekkäin kukkulalla, ja niiden puutarhat laskeutuivat alas joelle. Joen takana näkyi toinen mäki, jonka harjalla kiemurteli tie. Se oli 'keskusta'. Aikoinaan täälläkin oli ollut katu, mutta kolmesta muusta talosta oli jäljellä vain kiviä ja kaivot. Ja nekin näkivät vain ne, jotka tiesivät, missä ne olivat olleet. Maksym tiesi, Jana ei." Edellisessä romaanissaan Tikapuut Jevhenija Kuznjetsova kuvasi ukrainalaisia, jotka olivat paenneet sotaa Espanjaan. Uudessa kirjassa päähenkilönä on perinnetieteilijä Jana, joka vastoin lähipiirinsä neuvoja palaa juurilleen Ukrainaan kerä...

Ville-Juhani Sutinen: Reunamerkintöjä - kadonnutta Eurooppaa etsimässä

Euroopan marginaalissa Kirjan kansi Timo Numminen. Valokuva Ellen Karhulampi Ville-Juhani Sutinen: Reunamerkintöjä - kadonnutta Eurooppaa etsimässä. 351 s. Kansi Timo Numminen. Kuvitus: tekijän valokuvia, vanhoja postikorttikuvia. Avain 2025. Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos. "Galitsian myytti on Euroopan reunamerkintä, marginaaliin jäänyt mutta ratkaisevan tärkeä huomio." Galitsia on maa-alue itäisessä Keski-Euroopassa. Sen yli ovat sotilassaappaat marssineet monet kerrat sen historian kuluessa. Nykyisin osa siitä kuuluu Ukrainaan, osa Puolaan. Minulle seutu on entuudestaan tuttua vain Krakovassa käynnin kautta, mutta Ville-Juhani Sutisen kirja avaa alueen historiaa ja nykyisyyttä niin kirjailijan omien kokemusten kuin monipuolisen kirjallisuudenkin kautta. Sutinen tähdentää, ettei hänen kiinnostuksensa kohdistu pelkästään tuohon Euroopan rajaseutuun itsessään vaan erityisesti Galitsiasta ja sen katoamisesta syntyneeseen myyttiin, jonka ulottuvuuksia tehdään tutuksi k...

Jevhenija Kuznjetsova: Tikapuut

Sotaa ja posliinienkeleitä Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan kansi: Laura Noponen. Jevhenija Kuznjetsova: Tikapuut. Ukrainankielinen alkuteos Drabyna. Suomentanut Eero Balk. Kansi Laura Noponen. 204 s. Aula & Co, 2024. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos. "Tolikista oli jostain syystä epämukavaa katsoa flipperiä. Se muistutti yhdessä vihreän jääkaapin kanssa häntä siitä unelmaelämästä, joka tuntui nyt saavuttamattomalta. Unelmat jääkoneesta, design-sisustuksesta ja omasta talosta. Ja nyt tästä talosta teki mieli paeta. Hän huomasi ajattelevansa, että häntä ei niinkään harmittanut se, että kaikki ei ollut mennyt suunnitelmien mukaan, vaan se, että nuo unelmat olivat olleet niin mitättömiä." Kun Tolik muutti Ukrainasta Espanjan Aurinkorannikolle hän ajatteli toteuttavansa unelmansa itsenäisestä elämästä, johon eivät kuulu asioihin sekaantuvat äiti, sisko ja suku. Hän oli juuri ennättänyt ostaa muokattavaksi sopivan talon vuorelta, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Talo sai jää...

Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta

Naisia ja kurpitsoita Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta (ukrainankielinen alkuteos: Спитайте Мієчку 2 021). 217 s. Suomentanut Eero Balk. Kansi Laura Noponen. Aula & Co 2022. Äänikirjan lukija: Mimosa Willamo.  "Mia oli täällä päättämässä, miten mennä elämässä eteenpäin. Suojassa ei saanut ideoita vaan varmuuden, että niitä vielä joskus tulisi. Täällä saattoi läpitunkematonta ryteikköä karsiessaan jopa hyväksyä ideoiden puutteen. - Kauhea kuvitella, mitä tekevät ihmiset, joilla ei ole rakennusta villissä vatukossa, sanoi Lilia." Kesä Ukrainan maaseudulla ennen sotaa. Vanha talo, jonka sen ympärillä rehottava kasvillisuus on nielaisemassa sisäänsä. Sataa vuotta lähenevä isoäiti Teodora on muuttanut taloon nuorikkona ja raatanut talon rakennuksilla, viljelyksillä ja miehensä perustaman omenatarhan parissa, mutta elää nyt siellä kahdestaan nimettömän kissansa kanssa. Sitten tulevat kesävieraat yksi toisensa perästä.  Kolmikymppiset sisarukset Mia ja Lilia tietä...

Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi

Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi. (Alkuteos: A Short History of Tractors in Ukrainian) 367 s. Suomennos Vesa Suominen. 2. p. 2007. Kustannusyhtiö Sammakko. Kaksi vuotta äitini kuoleman jälkeen isäni rakastui hohdokkaaseen eronneeseen ukrainalaisnaiseen. Isäni oli kahdeksankymmentäneljävuotias ja nainen kolmenkymmenenkuuden. Nainen räjähti elämäämme kuin pörheä, vaaleanpunainen kranaatti, joka sai samean veden kuohumaan ja toi pintaan unhoon työnnettyjen muistojen lietettä ja losautti potkun perheen haamujen pyllyyn. Kaikki eurooppalaiset haluavat tällä hetkellä ymmärtää enemmän Ukrainaa, sen kansaa ja historiaa. Marina Lewyckan romaani on paitsi hauska ja mainio lukuromaani, myös johdantoa Ukrainan historiaan 1990-luvulta joidenkin sukupolvien päähän menneisyyteen kahden suvun historiassa. Kirjan näkökulmana ovat ukrainalaistaustaisen, maailmansotien jälkeen Englantiin muuttaneen perheen kokemukset. Valentina haaveilee lännen ehtymättömistä rikkauksista ja on päättä...