Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella äänikirja merkityt tekstit.

Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei

Yltäkylläisyyden puutostauti Screenshot äänikirjapalvelusta. Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei. Alkuteos Nei og atter nei, 2016. Suomentanut Sanna Manninen. Gummerus 2019. Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn " Aina pitää varautua pahimpaan . Tämä käsky oli juurtunut Ingridissä niin syvälle, etteivät siihen tepsineet järki eikä logiikka eivätkä myöskään hypnoosi tai psykoterapia, joita hän oli myös kokeillut. Ja aivan kuten hänen vanhempansa olivat kuolleet hänen maatessaan sängyssä, ihmisiä kuoli nytkin jatkuvalla syötöllä hänen maatessaan sängyssä, ja joka aamu hän luki katastrofeista ja onnettomuuksista, jotka olivat tapahtuneet yön aikana ja joiden estämiseksi hän ei ollut sormeaan liikauttanut." Keskiluokkainen elämäntapa saa eteensä peilin Nina Lykken  (1965 -) romaanissa. Hyvin toimeentulevat, mutta silti jonkin epämääräisen asian puuttumisesta kärsivät ihmiset näyttelevät pääroolia tarinassa, he vain eivät oikein tiedä, mikä se puuttuva asia on. Ingrid ja Jan ova...

Petri Tamminen: Piiloutujan maa

Turvassa Petri Tamminen: Piiloutujan maa. 125 s. Kansi Jaakko Ollikainen (tieto kysytty Otavasta, kirjasta tieto puuttuu). Otava 2002. Äänikirjan lukijat: Antti Virmavirta, Helena Juntunen "Lapsuuden piiloa me etsimme kun etsimme hyvää asuntoa, hyvää kahvilaa, hyvää tilaa olla. Etsimme sitä vaatekomeroa, johon vetäydyimme, kun meitä oli loukattu. Sen piilon tunnelman me muistamme aina. Sitä valaistusta me ikävöimme, samanlaista kuin Jeesus-lapsella Marian kohdussa, jonne maailman valo immenkalvon läpi kuulsi." Petri Tamminen (1966 -) katselee jälleen maailmaa omaperäisestä näkökulmasta; tällä kertaa novellikokoelman aiheena ovat erilaiset piilopaikat elämän ylitsehyökyvältä voimalta ja vaatimuksilta. Vintti, lentokentän vessa, ihmisjoukot, koti, metsä, teollisuusalue tai joku muu laitos, kirjasto, museo, hotelli, antikvariaatti ja ties mitkä paikat voivat olla potentiaalisia piilopaikkoja, ja piiloja tarvitaan erityisesti sodan, yhden yön hairahduksen tai muun minäkuvaa horju...

Monika Fagerholm: Den amerikanska flickan / Amerikkalainen tyttö

Sisar Yö ja Sisar Päivä      Kirjan kansi Linn Henrichson Monika Fagerholm: Den amerikanska flickan. 489 s. Söderström 2004. Äänikirjan lukija Monika Fagerholm. Suomennos nimellä Amerikkalainen tyttö. Suomentanut Liisa Ryömä. Teos 2010. "Look what they've done to my song, ma!" "'Ingen kände min ros i världen utom jag.' Hon hade pratat så, med underlika ord. Hon hade varit en främling där, i Trakten. Den amerikanska flickan . Och han, han hade älskat henne." Monika Fagerholmin (1961 -) raikas kerronta avaa saaristolaiskuntaan sijoittuvan tarinan kertomalla lasten ja nuorten keskinäisistä suhteista. Seudulla kasvaneiden joukkoon ilmaantuu 60-luvun lopussa "amerikkalainen tyttö" Eddie, laululintu, joka poikkeaa muista heti alkuunsa. Ja heti alkuunsa tiedetään, että tarina ei pääty hyvin. Ihmissuhteet muodostavat verkostoja ja kerrostumia, joissa kolmen ja kahden henkilön kytkennät liittyvät toisiinsa vaihtelevin tavoin. Kolmesta tulee kaksi ja ka...

Leonora Carrington: Kuulotorvi

Vanhojen naisten vaarat Penguin Modern Classics -sarjan riemastuttavasti kirjan maailmaa kuvaava kansikuva. Valitettavasti en löytänyt tietoa kannen tekijästä. Leonora Carrington: Kuulotorvi. Alkuteos The Hearing Trumpet , 1974. Suomennos Kristiina Drews, 2025. Kuvitus Pablo Weisz-Carrington. Jälkisanat Olga Tokarczuk, jälkisanojen suomennos Tapani Kärkkäinen. 197 s. Kansi? Kosmos 2025. Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi. "No niin, eksyin asiasta - enkä halua kenenkään luulevan, että ajatukseni harhailevat, tai toki ne harhailevat, mutta eivät koskaan pitemmälle kuin tahdon." Marian Leatherby on 92-vuotias nainen, joka on ylpeä komeasta parrastaan, mutta kärsii huonosta kuulosta. Hampaiden puute ei häntä haittaa, koska hänen ei ole tarpeen purra ketään. Hän elää poikansa talossa huolehtien itsestään ja osallistuen pieniin askareisiin takapihalle avautuvassa huoneessaan, jonka hän jakaa kahden kissansa ja punaisen kanan kanssa. Hän haaveilee Lapista, mutta pelkää olevansa jo ...

Richard Osman: Mahdoton mammona. Torstain murhakerho, osa 5

Kylmäsäilytyksessä Richard Osman: Mahdoton mammona. (Alkuteos The Impossible Fortune). Suomentanut Antti Saarilahti. 411 s. (paperikirjassa). Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen. Otava 2026. "Nostakaamme malja kaaokselle ja rakkaudelle, elämälle ja kirjoille. Seuraavaan kertaan!" (Richard Osman teoksensa jälkisanoissa / kiitoksissa) Lukijoiden sydämet valloittaneet ystävykset ovat jälleen koossa ja vauhdissa Cooper's Chasen vanhainkodissa. Elizabeth suree edelleen puolisonsa kuolemaa, mutta saapuu silti Joycen tyttären häihin. Voitte arvata, että Joyce on innoissaan uudesta, ihanasta vävystään. Ja niistä häistähän tapahtumat sitten alkavatkin luisua henkirikosten suuntaan, eikä Elizabethkaan malta pysytellä erossa asioista, joissa kaivataan hänen apuaan. Richard Osman on pitänyt huolta, että jälleennäkeminen vanhojen tuttujen kanssa on (tietyistä olosuhteista huolimatta) iloinen. Ja on tässä jo odotettukin! Sulhasen bestman on vaarassa ja uskoutuu Elizabethille. Sitten hän ...

Hanni Maula: Vintagea ja veritekoja - Helvi Helve tutkii 1

Hauholaiset nuuskijat Screenshot lukuaikapalvelusta. Kansi Piia Aho  Hanni Maula: Vintagea ja veritekoja. Kannen suunnittelu Piia Aho. 365 s. Helvi Helve tutkii 1. Karisto 2025 Äänikirjan (12 t 30 min) lukija Annu Valonen. "Tuntuu kummalliselta katsella tuttua jokimaisemaa aivan väärästä kulmasta. Tuolla vanhan kaarisillan toisella puolella siintää hänen rakas tiilitalonsa. Hän ei ole tajunnutkaan, miten hyvin täältä näkee hänen kotiinsa, itse asiassa täältä näkee koko kylän. Paatero oli pikkuhiljaa leikannut alas ikiaikaisia ryteiköitä, jotka olivat kätkeneet talon syleilyynsä. Yleensä Helvi inhoaa muutoksia lähimaisemassaan, mutta ilman tuota harvennustyötä hän ei olisi alkanut ihmetellä Paateron höveliä sähkönkäyttöä eikä nyt istuisi portailla poliiseja odottamassa. Ruumis olisi saanut virua omassa rauhassaan ties kuinka pitkään. Ehkä Paatero olisikin halunnut niin? Olla ylhäisessä yksinäisyydessä hamaan maailman tappiin asti." Hanni Maulan esikoisteos on samalla uuden co...

Claire Keegan: Kasvatti

Kun ikävä kohtaa toisen Screenshot äänikirjapalvelusta. Claire Keegan: Kasvatti. Englanninkielinen alkuteos Foster, 2010. Suomennos Kristiina Rikman. Kannen suunnittelijat Gretchen Mergenthaler, Liz Myhill. 83 s. Keltainen kirjasto, Tammi, 2024 Äänikirjan lukija Laura Birn. "Iso kuu valaisee pihaa, näyttää tietä kujalle ja sieltä tielle. Kinsela ottaa minun kätensä omaansa. Ja heti kun hän tekee niin, tajuan että oma isäni ei ole ikinä kävellyt kanssani käsi kädessä, ja jokin minussa toivoo, että Kinsela päästäisi irti, jotten tuntisi näin. Tuntuu pahalta, mutta kävellessämme eteenpäin alan tottua, enkä välitä kotielämän ja tämän elämän eroista." Pieni tyttö lähetetään kotoa lapsettoman pariskunnan luokse, koska äiti synnyttää pian ja köyhässä, monilapsisessa perheessä on taloudellisesti tiukkaa. Uudessa paikassa ei ole puutetta ja lapsi saa kokea olevansa kotona ja rakastettu. Hänet nähdään ja häntä arvostetaan, eikä häntä nolata. Tyttö toivoo, että saisi jäädä. Tiiviissä pi...

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ...

Hanna Weselius: Nimetön - Nanette Kottaraisen muotokuva

Nanette Kottaraisen perintö Hanna Weselius: Nimetön - Nanette Kottaraisen muotokuva. 442 s. Päällys Martti Ruokonen. WSOY 2023.  Äänikirjan lukija Erja Manto. Kuva: Ellen Karhulampi "Niin, & pukeutuessani ajattelin kuinka kiinnostavaa olisi kuvailla vanhuuden tuloa sekä kuoleman vähittäistä koittamista. Tehdä se samalla tavalla kuin rakkautta kuvataan. Panna muistiin jokainen epäonnistumisen oire: mutta miksi epäonnistumisen? Käsitellä ikää kokemuksena, joka eroaa muista, & kartoittaa kaikki ne eri asteet, jotka vievät kohti kuolemaa. Se on valtava kokemus, eikä ainakaan lähestymisensä osalta yhtä tiedostamaton kuin syntymä.   Virginia Woolf kirjoitti tuon ylläolevan vuonna 1939 tänä päivänä, seitsemäs elokuuta. Ei hän ollut silloin vielä edes vanha. Kiinnitin huomioni tuohon, miten hän halusi kuvata vanhuutta ja lähestyvää kuolemaa "samalla tavalla kuin rakkautta kuvataan". Mitähän hän sillä tarkoitti? Huolellisuutta, tarkkuutta, yksityiskohtaisuutta? Rakkaudel...