Siirry pääsisältöön

Claire Keegan: Kasvatti

Kun ikävä kohtaa toisen

Screenshot äänikirjapalvelusta.



Claire Keegan: Kasvatti. Englanninkielinen alkuteos Foster, 2010. Suomennos Kristiina Rikman. Kannen suunnittelijat Gretchen Mergenthaler, Liz Myhill. 83 s. Keltainen kirjasto, Tammi, 2024
Äänikirjan lukija Laura Birn.

"Iso kuu valaisee pihaa, näyttää tietä kujalle ja sieltä tielle. Kinsela ottaa minun kätensä omaansa. Ja heti kun hän tekee niin, tajuan että oma isäni ei ole ikinä kävellyt kanssani käsi kädessä, ja jokin minussa toivoo, että Kinsela päästäisi irti, jotten tuntisi näin. Tuntuu pahalta, mutta kävellessämme eteenpäin alan tottua, enkä välitä kotielämän ja tämän elämän eroista."

Pieni tyttö lähetetään kotoa lapsettoman pariskunnan luokse, koska äiti synnyttää pian ja köyhässä, monilapsisessa perheessä on taloudellisesti tiukkaa. Uudessa paikassa ei ole puutetta ja lapsi saa kokea olevansa kotona ja rakastettu. Hänet nähdään ja häntä arvostetaan, eikä häntä nolata. Tyttö toivoo, että saisi jäädä.

Tiiviissä pienoisromaanissaan Claire Keegan kuvaa sekä laiminlyödyn, sulkeutuneen lapsen että lasta kaipaavan pariskunnan ikävää. Hetket mukana maalaistalon kotitöissä ja niiden lomassa koettu huomioiva lämpö kasvattavat tyttöä. Hän oppii lukemaan ja juoksee postilaatikolle kuin tuuli isännän tehdessä tytön vahvistamisesta leikin ja ottaessa aikaa kellostaan.

Petal saa huomata, että pariskunnalla on myös surunsa. Ne eivät kuitenkaan ole kovettaneet heitä. 

Keegan vangitsee tarinaan paljon vivahteita pelkällä vuoropuhelulla ja tapahtumilla, tarvitsematta kuvailua tai henkilöiden suoraa luonnehdintaa. Hänen tapansa kertoa on yksinkertainen ja tehokas, lämpö henkilöitä kohtaan huokuu rivien välistä. Jotkut tapahtumat saavat tarinassa symbolista luonnetta, kuten kaivolla käynti ja tytölle ennenkokemattoman puhtaan ja kirkkaan veden juominen.

Kerronnassa on tiettyä "vanhanaikaista" lumoa, joka tekee tarinasta tavallaan iättömän, vaikka tarinassa mainitut uutiset sijoittavatkin tapahtumat 80-luvulle. Kristiina Rikmanin käännös on eheä ja nautittava.

Kuten toisessa pienoisromaanissaan Nämä pienet asiat Keegan rakentaa tarinansa loppukohtauksen dramaattisen koskettavasti, mutta jättää sen myös sillä tavoin avoimeksi, että lukija jää mielessään pohtimaan vaihtoehtoja. Vaikka pahin niistä toteutuisi, Petalilla on silti kokemuksensa omasta arvostaan, eikä sitä voida ottaa häneltä.

Irlantilaisen Keeganin tuotanto koostuu pienimuotoisesta proosasta. Hän on yksi Irlannin arvostetuimpia kirjailijoita. Colm Bairéadin ohjaama Kasvatin pohjalta tehty elokuva Hiljainen tyttö oli Irlannin vuoden 2023 Oscar-ehdokas parhaaksi kansainväliseksi elokuvaksi.

Laura Birn tulkitsee äänikirjan eri hahmoihin sopivalla tavalla eläytyen ja  draamallisen tulkinnan tekstistä luoden. En aina kovin innostu tällaisesta lukutavasta, mutta tässä kokonaisuus on onnistunut.

"Herään uudessa paikassa vanhaan tuttuun tunteeseen, yhtä aikaa kuumaan ja kylmään. Rouva Kinsella ei huomaa sitä ennen kuin myöhemmin päivällä, kun hän petaa sänkyä.
"Voi laupias taivas", hän sanoo.
"Mitä?"
"Tuletko katsomaan?"
"Mitä?"
Haluan kertoa hänelle nyt heti, myöntää kaiken niin että he lähettävät minut kotiin ja se siitä.
"Nämä vanhat patjat", hän sanoo, "ne itkevät. Aina ne itkevät. Mitä minä oikein ajattelin pedatessani sinulle tämän?"


Muualla:
Claire Keegan: Kasvatti. Tuijata 21.2.2024


Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirjan voi sijoittaa kohtiin:
8. Kirjan nimessä on perheenjäsen 
11. kannessa yksi neljästä elementistä 
17. ärsyttävä henkilöhahmo
37. herättää voimakkaita tunteita
41. syntyy lapsi
45. pelataan
49. julkaistu 2024

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi