Siirry pääsisältöön

Martha Wells: Oikullinen protokolla. Murhabotin päiväkirjat 3.

Murhabotti kohtaa lemmikkibotin




Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Samppa Ranta.


Martha Wells: Oikullinen protokolla. Alkuteos Rogue Protocol, 2018. Suomentanut Mika Kivimäki. Kansi Samppa Ranta / Punavuoren Folio Oy. 203 s. Hertta Kustannus, 2024. 

Kustantajan arvostelukappale, kiitokset.

Lyhytkääminen ystävämme Murhabotti vaeltaa edelleen avaruudessa etsien todistusaineistoa aiemmin tapahtuneesta verilöylystä. Hän tietää olleensa tapahtumissa osallisena, vaikka kaikki asiaan liittyvät muistot on pyyhitty hänen muististaan.

Tällä kertaa matka kohdistuu Milun autiolle maankaltaistamislaitokselle, jonka projekti on keskeytetty. Ensimmäinen ikävä yllätys sattuu jo matkalla, kun samalle tyhjänä matkustavaksi oletetulle Alukselle ilmaantuukin yllättäen kaksi turvallisuuskonsulttia.

"Joka tapauksessa oli helpotus, kun Alus ilmoitti aloittavansa laskeutumisen Milulle. Kaksi minuuttia myöhemmin tajusin ylettyväni aseman kanavalle, mutta siellä ei ollut mitään. Tavallisesti kanavilla on liikenne- ja telakointitietoja, ilmoituksia navigointivaaroista, uutisia matkalaisille, kaikkea sellaista, mutta täällä ei ollut mitään. Tarkistin asian Alukselta, joka raportoi, ettei lähestymässä ollut muuta liikennettä, mutta tämä vastasi sen aikaisempia kokemuksia asemalle telakoitumisesta. (Olin kerran nähnyt sarjan, jossa esiintyi kuollut, mutta kummitteleva asema, ja okei, olihan se epätodennäköinen vaihtoehto, mutta varmuus parasta.)

Asemalla turvallisuuskonsultteja vastassa on kaksi ihmistä ja ihmishahmoinen robotti, jollaisen kohtaaminen näissä oloissa hiukan yllättää päähenkilön, sillä ihmishahmoisia robotteja ei yleensä käytetä turvallisuus- tai ahtaustehtävissä. Robotin kohtaaminen, ja etenkin tapa, jolla ihmiset hänet esittelevät assistenttinaan, näyttää herättävän hämmennystä myös turvallisuuskonsulteissa.

Aseman tutkimusryhmän turvallisuusongelmana on, että maankaltaistamislaitos on ollut tyhjillään, mutta he haluavat varmistaa asian.

"Hän tarkoitti mahdollisuutta, että rosvot olisivat asettuneet laitokseen. Paitsi että he eivät olisi kovin taitavia rosvoja, jos he eivät olisi ottaneet huomioon tätä asemaa. Rosvojen tapoihin myös kuului nopea isku ja pakeneminen eikä jääminen norkoilemaan hajoavalle maankaltaistamislaitokselle.
Oikeastaan, turvapalvelukokemukseni perusteella, jos joku haluaisi asua ja norkoilla hajoavalla maankaltaistamislaitoksella, hän olisi minusta paljon arveluttavampi tyyppi kuin rosvot."

Ja paljon arveluttavammasta toiminnasta tietysti onkin kyse. 

Murhabotin yhtenä haasteena on hänen lemmikkirobottina pitämänsä Mikin hämääminen. Miki vaikuttaa joko uskomattoman naiivilta ja pahuudesta mitään tietämättömältä tai sitten outoa menettelytapaa käyttävältä. Koska hän pystyy havaitsemaan Murhabotin toiminnan, häntä on hämättävä, jottei hän paljastaisi kaikkea tietoaan ihmisilleen, kuten hän normaalisti vaikuttaa tekevän.

Näillä eväillä lähdetään kohtaamaan edessä olevat vaarat ja lopetetun laitoksen salat. Murhabotti kokee yllättäviä tunteita nähdessään tavan, jolla ihmiset suhtautuvat Mikiin vertaisenaan.

"En edes tiedä, miksi reagoin tällä tavalla. Olinko kateellinen ihmishahmoiselle botille? En halunnut olla lemmikkirobotti, siksi olin lähtenyt tohtori Mensahin ja toisten luota pois. (Eipä sillä, että Mensah olisi sanonut haluavansa lemmikki-SecUnitin. En usko, että hän halusi minkäänlaista SecUnitia.) Mitä sellaista Mikillä oli, mitä olisin halunnut? Ei aavistustakaan. En tiennyt, mitä olisin halunnut."

Murhabotti on kuitenkin ennallaan, ja pahisten iskiessä hän ottaa suojelukseensa ihmiset, ja heidän Mikinsäkin. Luultavasti koska "sitä varten minut oli rakennettu ja niin täytyi lukea orgaanisten osieni DNA:ssa". Hän tulee myös huomaamaan, että Mikin menettelytavat ovat yllättävämmät kuin hän alkuun osasi odottaakaan.  

Murhabotin päiväkirjojen kolmas osa on samaa nautittavaa viihdettä kuin edellisetkin osat. Voisi sanoa, että niiden parissa vietetty aika on virkistävää kuin komerossa mediavirtaa katsellen vietetty ihmisvapaa aika Murhabotille itselleen. Murhabotin huumori puree ja botin itsetutkiskelut herättävät myötätuntoa. Ei ole helppoa olla karannut, eksistentiaalista kriisiä elävä muunneltu turvayksikkö.

Tämänkertaisten seikkailujen jälkeen Murhabotilla on joka tapauksessa hallussaan lisää todistusaineistoa omaa entistä firmaansa vastaan. Sen lähettäminen karanneen, vaarallisen SecUnitinsa vuoksi uutisvirroissa yhä kärvistelevälle tohtori Mensahille ei tunnu riittävältä toimelta. Siksi Murhabotti päättää toimittaa todistusiaineiston hänelle henkilökohtaisesti. Tässä ollaankin sitten sarjan neljännen, vielä suomeksi ilmestymättömän osan alussa.

"Viimeisin uusi sarja, jota olin seurannut, oli alkanut hyvin, mutta muuttunut sittemmin ärsyttäväksi. Se kertoi maankaltaistamisprojektin esitutkimuksista (planeetalla, jolla oli täysin vääränlainen profiili sellaiseen, mutta viis siitä), joka muuttui selviytymistaisteluksi vihamielistä faunaa ja mutanttirosvoja vastaan. Juoni ei kuitenkaan ollut kiinnostava, koska ihmiset olivat liian avuttomia ja kaikki päätyivät tapettaviksi. Arvasin, että tarina oli päättymässä masentavasti, enkä ollut sellaisella tuulella. Se tuntui erityisen ärsyttävältä siksi, että osasin kuvitella, kuinka upeaksi seikkailuksi sarja olisi voinut muuttua, jos tarinaan olisi lisätty sankarillinen SecUnit ja joitakin kiinnostavia muinaisjäännöksiä."


Arvioni sarjan aikaisemmista osista:


Muualla:
Kirjasta ei löydy vielä arvioita.


Helmet-lukuhaaste 2024:ssä
kirja sopii kohtiin:

9. kirjassa joku karkaa
13. kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu
14. kirjassa harrastetaan
20. kirjan on julkaissut pieni kustantamo
21. kirjasta on tehty tv-sarja
26. kirjan nimessä on sana kirja
29. kirjassa valehdellaan
45. kirjassa pelataan
49. kirja (käännös) on julkaistu 2024



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi