Siirry pääsisältöön

Martha Wells: Keinotekoinen olotila. Murhabotin päiväkirjat 2

Tappavan hauskaa 



Martha Wells: Keinotekoinen olotila. Murhabotin päiväkirjat 2. (Alkuteos The Murderbot Diaries 2 - Artificial Condition, 2018) Suomennos Mika Kivimäki. Kansi Samppa Ranta /Punavuoren Folio Oy, kuvat Alamy, Shutterstock. 199 s. Hertta Kustannus 2023.

Kustantajan arvostelukappale, kiitos.

Kuva: Ellen Karhulampi


"Matkalla tälle transitrenkaalle, yksin tyhjässä rahtialuksessani, minulla oli ollut tilaisuus ajatella paljon sitä, miksi olin hylännyt Mensahin ja mitä oikein halusin. Tiedän, se oli yllätys minulle itsellenikin. Jopa minä tiesin, etten voisi viettää loppuelinkaartani yksin ajelemalla rahtialuksilla ja kuluttamalla mediapalveluja, niin houkuttelevalta kuin se kuulostikin."

Martha Wellsin monet lukijat hurmannut, itseään Murhabotiksi kutsuva puoliorgaaninen turvayksikkö on sarjan juuri suomennetussa kakkososassa liikkeellä karanneena ja vapaana. Olotila, joka vaatii totuttautumista, mutta on tapahtumien edetessä muuttuva yhä vain oudommaksi.

Määränpäähänsä RaviHyraliin päästäkseen Murhabotti joutuu liittoutumaan ARTiksi (Aivan Raivostuttava Tutkimuspaatti) ristimänsä miehittämättömän tutkimusaseman kanssa. ART on siirretty kuljetustehtäviin tutkimustehtävien välissä ja osoittautuu olevan yhtä ikävystynyt ilman miehistöään ja sen tarjoamia tehtäviä kuin Murhabottikin on toimettomana. Ei ole ehkä yllätys, että viihdesarjoilla on osuutensa sillanrakennuksessa näiden kahden välille.

ARTin superälystä, -tietokannoista ja muista vähitellen paljastuvista kyvyistä - on yllättävän paljon hyötyä Murhabotin pyrkiessä kohti RavilHyralin kaivoksia, joilla sattuneen verilöylyn jälkeen sen muisti on pyyhitty kokonaan. Murhabotti kantaa syyllisyyttä viattomien kuolemasta ja haluaa päästä paikan päälle tutkimaan, mitä loppujen lopuksi tapahtui.

Päästäkseen kohteeseensa Murhabotti ottaa vastaan keikan security unitina nuorista tutkijoista koostuvalle tutkimusryhmälle, jonka tutkimustulokset heidän työnantajansa on huijannut heiltä. Tehtävästä ei varsinaisesti muodostu mitään oikotietä Murhabotin omien suunnitelmien toteuttamiselle. 

Tämän enempää ei juonta ole hyvä paljastaa. Luvassa on kuitenkin samaa mustan huumorin värittämää sarkastista ilotulitusta ja vaarallisia tilanteita kuin sarjan ensimmäisessäkin osassa. 

Olematta erityisesti mikään mäiskeactionin ystävä nautin kirjan tekoälyn ominaisuuksiin perustuvasta jännityksestä. Murhabotin henkilökuvan syvenemisessä suhde ihmisiin on keskeisessä roolissa. Niin vaikeaa ja epämieluista kuin ihmisten kanssa kommunikoiminen tälle tottelemattomalle security unitille onkin, tarjoavat nämä vuorovaikutustilanteet lukijalle yhtä suurta hupia kuin viihdesarjat tappajabotille itselleen. Kirjan mainioon dialogiin tuovat oman lisänsä bottien väliset keskustelut.

Wellsin teksti vetää hyvin. Ykkösosan juoni oli minusta hiukan tätä kakkososaa koherentimpi, mutta vaikutelma saattaa hyvin johtua vain omista lukuhetken fiiliksistäni. 

Murhabotin päiväkirjat -sarja on palkittu science fictionin Hugo-palkinnolla vuoden 2021 parhaana scifisarjana. Martha Wellsin tuotanto on saanut kaikki merkittävät kansainväliset scifi-palkinnot eli Hugon lisäksi myös Locus- ja Nebula-palkinnot.

Mika Kivimäen käännös on edelleen erinomainen. Minulle uusi Hertta Kustannus on jo onnistunut profiloitumaan hyvän suomen kielen kustantamona.

"ART havaitsi reaktioni ja kysyi: Mitä se haluaa?
Tappaa kaikki ihmiset, vastasin.
Tunsin, kuinka ART vertauskuvallisesti takertui olemassaolonsa tarkoitukseen. Jos ihmisiä ei olisi, sillä ei olisi miehistöä suojeltavana eikä syytä tehdä tutkimustyötä eikä täyttää tietokantojaan. Se sanoi: Sehän on järjetöntä.
Tiedän, sanoin sille. Jos ihmiset olisivat kuolleita, kuka tekisi viihdemediaa? Tämä oli niin törkeää, että olisi kelvannut vaikka ihmisen sanomaksi."



Muualla:

Muutama päivä sitten ilmestyneestä kirjasta ei löytynyt vielä arvioita.

Helmet-lukuhaasteessa 2023
kirja sopii seuraaviin kohtiin:

5. Kirjassa ollaan maan alla
13. Kirjan kansi on värikäs  
8. Kirja on julkaistu alun perin englannin kielellä
21. Kirja on scifiä
29. Kirjassa on minäkertoja
30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi 
49. Kirja (suomennos) on julkaistu vuonna 2023

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...