Siirry pääsisältöön

Martha Wells: Keinotekoinen olotila. Murhabotin päiväkirjat 2

Tappavan hauskaa 



Martha Wells: Keinotekoinen olotila. Murhabotin päiväkirjat 2. (Alkuteos The Murderbot Diaries 2 - Artificial Condition, 2018) Suomennos Mika Kivimäki. Kansi Samppa Ranta /Punavuoren Folio Oy, kuvat Alamy, Shutterstock. 199 s. Hertta Kustannus 2023.

Kustantajan arvostelukappale, kiitos.

Kuva: Ellen Karhulampi


"Matkalla tälle transitrenkaalle, yksin tyhjässä rahtialuksessani, minulla oli ollut tilaisuus ajatella paljon sitä, miksi olin hylännyt Mensahin ja mitä oikein halusin. Tiedän, se oli yllätys minulle itsellenikin. Jopa minä tiesin, etten voisi viettää loppuelinkaartani yksin ajelemalla rahtialuksilla ja kuluttamalla mediapalveluja, niin houkuttelevalta kuin se kuulostikin."

Martha Wellsin monet lukijat hurmannut, itseään Murhabotiksi kutsuva puoliorgaaninen turvayksikkö on sarjan juuri suomennetussa kakkososassa liikkeellä karanneena ja vapaana. Olotila, joka vaatii totuttautumista, mutta on tapahtumien edetessä muuttuva yhä vain oudommaksi.

Määränpäähänsä RaviHyraliin päästäkseen Murhabotti joutuu liittoutumaan ARTiksi (Aivan Raivostuttava Tutkimuspaatti) ristimänsä miehittämättömän tutkimusaseman kanssa. ART on siirretty kuljetustehtäviin tutkimustehtävien välissä ja osoittautuu olevan yhtä ikävystynyt ilman miehistöään ja sen tarjoamia tehtäviä kuin Murhabottikin on toimettomana. Ei ole ehkä yllätys, että viihdesarjoilla on osuutensa sillanrakennuksessa näiden kahden välille.

ARTin superälystä, -tietokannoista ja muista vähitellen paljastuvista kyvyistä - on yllättävän paljon hyötyä Murhabotin pyrkiessä kohti RavilHyralin kaivoksia, joilla sattuneen verilöylyn jälkeen sen muisti on pyyhitty kokonaan. Murhabotti kantaa syyllisyyttä viattomien kuolemasta ja haluaa päästä paikan päälle tutkimaan, mitä loppujen lopuksi tapahtui.

Päästäkseen kohteeseensa Murhabotti ottaa vastaan keikan security unitina nuorista tutkijoista koostuvalle tutkimusryhmälle, jonka tutkimustulokset heidän työnantajansa on huijannut heiltä. Tehtävästä ei varsinaisesti muodostu mitään oikotietä Murhabotin omien suunnitelmien toteuttamiselle. 

Tämän enempää ei juonta ole hyvä paljastaa. Luvassa on kuitenkin samaa mustan huumorin värittämää sarkastista ilotulitusta ja vaarallisia tilanteita kuin sarjan ensimmäisessäkin osassa. 

Olematta erityisesti mikään mäiskeactionin ystävä nautin kirjan tekoälyn ominaisuuksiin perustuvasta jännityksestä. Murhabotin henkilökuvan syvenemisessä suhde ihmisiin on keskeisessä roolissa. Niin vaikeaa ja epämieluista kuin ihmisten kanssa kommunikoiminen tälle tottelemattomalle security unitille onkin, tarjoavat nämä vuorovaikutustilanteet lukijalle yhtä suurta hupia kuin viihdesarjat tappajabotille itselleen. Kirjan mainioon dialogiin tuovat oman lisänsä bottien väliset keskustelut.

Wellsin teksti vetää hyvin. Ykkösosan juoni oli minusta hiukan tätä kakkososaa koherentimpi, mutta vaikutelma saattaa hyvin johtua vain omista lukuhetken fiiliksistäni. 

Murhabotin päiväkirjat -sarja on palkittu science fictionin Hugo-palkinnolla vuoden 2021 parhaana scifisarjana. Martha Wellsin tuotanto on saanut kaikki merkittävät kansainväliset scifi-palkinnot eli Hugon lisäksi myös Locus- ja Nebula-palkinnot.

Mika Kivimäen käännös on edelleen erinomainen. Minulle uusi Hertta Kustannus on jo onnistunut profiloitumaan hyvän suomen kielen kustantamona.

"ART havaitsi reaktioni ja kysyi: Mitä se haluaa?
Tappaa kaikki ihmiset, vastasin.
Tunsin, kuinka ART vertauskuvallisesti takertui olemassaolonsa tarkoitukseen. Jos ihmisiä ei olisi, sillä ei olisi miehistöä suojeltavana eikä syytä tehdä tutkimustyötä eikä täyttää tietokantojaan. Se sanoi: Sehän on järjetöntä.
Tiedän, sanoin sille. Jos ihmiset olisivat kuolleita, kuka tekisi viihdemediaa? Tämä oli niin törkeää, että olisi kelvannut vaikka ihmisen sanomaksi."



Muualla:

Muutama päivä sitten ilmestyneestä kirjasta ei löytynyt vielä arvioita.

Helmet-lukuhaasteessa 2023
kirja sopii seuraaviin kohtiin:

5. Kirjassa ollaan maan alla
13. Kirjan kansi on värikäs  
8. Kirja on julkaistu alun perin englannin kielellä
21. Kirja on scifiä
29. Kirjassa on minäkertoja
30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi 
49. Kirja (suomennos) on julkaistu vuonna 2023

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi