Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella solarpunk merkityt tekstit.

Mia Myllymäki: Huomistarhuri

Toivon ja toivottomuuden siemenet Mia Myllymäki: Huomistarhuri. 536 s. Kansi: Jenni Noponen. Gummerus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi. Taustalla oleva taideteos Kuusamon suurpetokeskuksen Juuso-karhun maalaus. "Olen pelännyt elämässäni monia asioita. Sotaa, ydinaseita, pandemiaa, ylipäätään asioita, joiden pysäyttämiseksi en ole voinut tehdä mitään. Ennen pakoa pelkäsin entisen työpaikkani säiliöalueella sijainneita myrkkykontteja, ennen tulipaloja pelkäsin hukkumista, lopulta pelkäsin elävältä jäätymistä ja sitten aloin pelätä tappamista, ja nyt... Pelkään, että toivo on turhaa ja kaikki on sittenkin tuhoon tuomittua." Mia Myllymäen neljäs romaani sijoittuu laskujeni mukaan noin 2000-luvun ensimmäisen vuosisadan jälkipuoliskolle. Tarkkaa ajoitusta ei kirjassa ole esitetty, ajankulun seuraaminen entisen maailman kalenterien mukaan on menettänyt kiinnostavuutensa useimmille kirjan todellisuudessa eläville ihmisille.  Ilmaston nopea kuumenemi...

Becky Chambers: A Prayer for the Crown-Shy. A Monk and Robot Book 2

Robotin haastattelutehtävä  Becky Chambers: A Prayer for the Crown-Shy. A Monk and Robot Book 2. 152 s. Jacket art by Feifei Ruan. Jacket design by Christine Foltzer. A Tom Doherty Associates Book 2022.   Kuva: Ellen Karhulampi "'-- The unknown makes us stupid sometimes.' Moscap considered this seriously. 'Like elk', it said. 'Sorry?' Dex said. 'Elk don't understand robots, either. We confuse them, and that makes them afraid, and then they can get... well, disagreeable.' Mosscap nodded to itself. 'I never take it personally, with elk. You have to let them come to you instead of you going to them.' Its eyes brightened a touch. 'I understand that.' It shifted to face them directly. 'Have you ever been charged by an elk, Sibling Dex?'" Nuori teeseremonioita eri paikkakunnilla järjestävän munkkijärjestön jäsen Dex Sibling palaa takaisin kaupunkeihin Panga-kuun asumattomille seuduille kohdistuneilta seikkailuiltaan. Mukan...

Becky Chambers: A Psalm for the wild-built. A Monk and Robot Book

Mitä ihminen tarvitsee Kuva: Ellen Karhulampi Becky Chambers: A Psalm for the Wild-Built. A Monk and Robot Book. Jacket art by Feifei Ruan, jacket design by Christine Foltzer. 160 s. Tordotcom A Tom Doherty Associates Book 2021.  "All we have ever known is a life of human design, from our bodies to our work to the buildings we are housed in. We thank you for not keeping us here against our will, and we mean no disrespect to your offer, but it is our wish to leave your cities entirely, so that we may observe that which has no design - the untouched wilderness." Becky Chambersin kirjasarjan Munkki ja robotti  maailmanlopun jälkeen pelastuneeseen siirtokuntaan sijoittuva maailma on niin lempeän hyvänoloinen, että siihen voi kietoutua kuin villapeittoon kylmässä maailmassa.  Jo kirjan ensi sivuilta lähtien minulle tuli tunne, että tästä saattaa tulla uusi lohtukirjani ja iloitsin siitä, että kirjalle on vielä jatkoa. Mukana on sellaisia minulle rakkaita elementtejä kuin tee,...