Siirry pääsisältöön

Mia Myllymäki: Huomistarhuri

Toivon ja toivottomuuden siemenet

Mia Myllymäki: Huomistarhuri. 536 s. Kansi: Jenni Noponen. Gummerus 2023.

Kustantajan arvostelukappale, kiitos.

Kuva: Ellen Karhulampi. Taustalla oleva taideteos Kuusamon suurpetokeskuksen Juuso-karhun maalaus.


"Olen pelännyt elämässäni monia asioita. Sotaa, ydinaseita, pandemiaa, ylipäätään asioita, joiden pysäyttämiseksi en ole voinut tehdä mitään. Ennen pakoa pelkäsin entisen työpaikkani säiliöalueella sijainneita myrkkykontteja, ennen tulipaloja pelkäsin hukkumista, lopulta pelkäsin elävältä jäätymistä ja sitten aloin pelätä tappamista, ja nyt...

Pelkään, että toivo on turhaa ja kaikki on sittenkin tuhoon tuomittua."

Mia Myllymäen neljäs romaani sijoittuu laskujeni mukaan noin 2000-luvun ensimmäisen vuosisadan jälkipuoliskolle. Tarkkaa ajoitusta ei kirjassa ole esitetty, ajankulun seuraaminen entisen maailman kalenterien mukaan on menettänyt kiinnostavuutensa useimmille kirjan todellisuudessa eläville ihmisille. 

Ilmaston nopea kuumeneminen on saanut aikaan myrskyjen, maapallon vulkaanisen toiminnan, tsunamien ja ydinlaskeumien yhteisvaikutuksen aiheuttaman ällistyttävän nopeasti tapahtuneen ympäristötuhon. Se on pyyhkinyt kartalta suurimman osan maapallon asutuista seuduista. Pohjoinen on peittynyt jäähän, muu osa Euroopasta mereen, ja jäljellä on enää joitakin Keski-Euroopan alueita, joilla harvat eloonjääneet ilmastopakolaiset sinnittelevät.

Päähenkilö Stille Triple on taivaltanut Suomesta ja onnistunut pääsemään veljekseen matkan varrella "adoptoimansa" AJ:n kanssa tuhon jälkeen rakennettuun Egalecon ekokaupunkiin. Kaupunki on pitkälti toteutunut utopia, jossa on onnistuttu käynnistämään viljelys asukkaiden ruokkimiseksi ja palauttamaan luontoa pitkäjänteisin toimenpitein. 

Kaupungissa toteutetaan yhteisöllisen hallitsemisen periaatteita ja kaikki asukkaat osallistuvat päätöksentekoon sekä tekevät työtä yhteisössä. Yhteisö kiinnittää erityistä huomiota ihmisten oikeuteen olla oma itsensä ja ilmentää itseään, kunhan se tapahtuu muita loukkaamatta. Asukkaat voivat mm määritellä itse perhesuhteensa ja perhemuodot ovat hyvin vaihtelevia. Stille Triple ja AJ jakavat asuntonsa sisaruksina. Kaikille pyritään löytämään heille sopivaa työtä, mutta ikävimmät työtehtävät jaetaan työvuoroiksi, joihin jokainen asukas osallistuu.

Kaupunki saa odottamattoman vierailun Uusvalloista, entisen Yhdysvaltojen selviytyneistä osista. Uusvaltojen presidentti delegaatioineen on onnistunut käyttämään jäljellä olevia vähäisiä viestintäyhteyksiä ja löytämään Egalecon, jonne he saapuvat kunnostetulla vanhalla potkurikoneella. Vierailun tavoitteena on pyytää Egalecolta apua merentakaisten siirtokuntien ekologiseen toimintaan ja egalitarisen ajattelutavan juurruttamiseen. Sikäläisten siirtokuntien elämä on toistaiseksi ollut pelkkää selviytymistä päivästä toiseen. Presidentti May pyytää apua lähellä meren alle jäänyttä New Yorkia sijaitsevan New Cityn kehittämiseksi.

Stille Triple, AJ ja muutama muu vapaaehtoinen lähtevät presidentin seurueen mukana juurruttamaan sekä egalitaristista ajattelutapaa että konkreettisia siemeniä, joita he vievät omasta siementuotannostaan lahjaksi uusvaltalaiseen siirtokuntaan.

Saapuminen New Cityyn ja Haven of Foxin suojapaikkaan on järkytys. Suuri kaupunkialue on suurimmaksi osaksi sortunutta, edelleen raivaamatonta aluetta, jolla liikkuminen on vaarallista, vaikka raivaustöitä on tehty jo pitemmän aikaa. Missään ei näy yhtään vihreää. Suojapaikassa sinnittelee raunioista tehtyjen löytöjen ja kituvien viljely-yritysten voimin joukko nälkiintyneitä ja uupuneita ihmisiä, jotka on jaettu lapsista ja lisääntymiskykyisistä koostuviin "suojatteihin" ja "suojelijoihin". Paikkaa hallitsee nimellisesti iäkäs majuri Wisdom, mutta todellisuudessa valtaa käyttävät hänen läheisimmät apurinsa, nimeltään OK ja Wrong - parivaljakko, joka ei vaikuta kovinkaan yhteistyöhaluisilta tulijoiden kanssa.

Stille Triplelle matkaanlähtö on ollut hänen odottamansa tilaisuus löytää itselleen mielekäs tehtävä, sillä hän ei tunne oikein täysin sopivansa Egalecon idylliin sen kaikessa yhteisöllisyydessä. Hän on vahvasti sisäänpäin kääntynyt, edelleen pakomatkansa aikana tapahtuneista asioista ja omista, pakon vaatimista teoistaan traumatisoitunut. Ja tottunut aivan muunlaisiin tehtäviin kuin kirjaston vahtimestarina toimimiseen, jossa suurimpana jännityselementtinä on, ikävystyykö kuoliaaksi; saati että hän voisi kuvitella itseään Egalecon edustajistossa, jonne arpa hänet valitsee seuraavaksi kaudeksi.

Haven of Foxin ankeassa todellisuudessa Stille Triplestä kuoriutuu Egalecon edustajien voimahahmo.   

Myllymäki kuvaa katastrofin jälkeistä todellisuutta uskottavasti sekä ulkoisten tapahtumien että ihmisten kantamien traumojen ja menetysten osalta. Hänen tarinansa jännittyy kahden äärimmäisen vastakohdan, idyllin ja dystopian, välille ja onnistuu tekemään näiden vastapoolien välillä tasapainoilusta hermoja raastavan Mission Impossible -tehtävän.

Tarinan jännittävyyttä kuitenkin suitsii kirjan alkupuolen runsas kuvailu sinänsä mielenkiintoisesta egaletarisesta ajattelutavasta ja sen näkyväksi tekemisestä Egalecossa. Alkujakso näine esittelyineen venyy hiukan liian pitkäksi, mutta Haven of Foxiin saapumisen jälkeen tapahtumat etenevät yhä kiristyvän jännityksen vallassa. Egalecon siirtokunta jää siintämään tapahtumien taustalle lähes satumaisena onnen paratiisina. 

Miten synnyttää toivo paremmasta ja halu ponnistella sen puolesta ihmisiin, jotka vaikuttavat jääneen tahdottomiksi alamaisiksi kyynisen harvainvallan alle? Miten ylläpitää edes omaa toivoaan, kun ei voi tietää, pääseekö koskaan palaamaan omaan siirtokuntaansa ja elossa pysytteleminenkin käy enemmästä kuin täysipäivätyöstä?

Myllymäki onnistuu kirjallaan luomaan kirkkaan kuvan sekä tulevaisuuden uhkista että mahdollisuuksista. Kuten aina hyvän ekokatastrofista kertovan kirjan jälkeen lukija jää miettimään, voisiko ihmiskunta kuitenkin valita sen helpomman ja kaikin tavoin paremman tien ja yhdistää voimansa planeettansa hyvinvoinnin puolustamiseksi.


Muualla:


Helmet-lukuhaasteessa 2024 
kirja sopii kohtiin:
4. Kirjassa on presidentti
9. Kirjassa joku karkaa
13. Kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu
17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo
27. Kirja kertoo jälleenrakentamisesta 
29. Kirjassa valehdellaan
32. Kirja on kirjoitettu alun perin kielellä, jolla on korkeintaan 10 milj. puhujaa
39. Kirjassa on bi- tai panseksuaalinen henkilö







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi