Kriitikon muotokuva
Hannu Harju: Kajava - pelätty, parjattu, palvottu. 320 s. Kuvaliitteitä. Päällyksen kuva Kristian Runeberg, päällys: Tuula Mäkiä. Siltala 2023.
Kustantajan arvostelukappale, kiitos.
 |
| Kuva: Ellen Karhulampi |
"Jukka Kajava oli kriitikkoinstituutio. Kajavan kritiikeistä keskusteltiin, teoksista puhuttiin niiden kautta, omia kokemuksia verrattiin niihin. Ne saivat ihmiset ostamaan lippuja esityksiin ja panemaan television päälle tietyn kehutun ohjelman alkaessa. Ja toisin päin. Jo varhain Kajava huomasi, että jotkut hänen lyttäämänsä esitykset ja ohjelmat keräsivät ennätysmäisesti katsojia."
Mitä nimitystä sinä käytit Kajavasta? - Luultavasti se löytyy Hannu Harjun kirjoittaman elämäkerran takakannesta. "Kamala Kajava. Kauhukakara. Makutuomari. Teatterin rakastaja. Moraalinvartija."... No, minulle hän oli alituisen opettavan asenteensa vuoksi kansankynttilä, ja kyllä tämäkin listalle mahtuu.
Ihan kuka tahansa ei olisi voinut elämäkertaa Jukka Kajavasta (1943-2005) kirjoittaa. Ei ole myöskään ihme, että elämäkertaa on saatu odottaa liki kaksi vuosikymmentä hänen kuolemastaan. Kajava oli ilmiö, jonka jälkeen on ollut hyvä antaa pölyn hiukan laskeutua.
Helsingin Sanomien toimittajana ja teatteriarvostelijana Kajavan tavoin, ja 10 vuotta samanaikaisesti hänen kanssaan, toiminut Hannu Harju on työskennellyt myös mm Teatteri-lehden toimitussihteerinä. Lisäksi hänellä on pitkä ura Tammen kustannuspäällikkönä. Kirjaa lukiessaan huomaa, että hänellä on kohteensa tuntemuksen lisäksi myös kykyä katsoa asioita eri näkökulmista ja kirjoittaa kiihkottomasti niistäkin asioista, joista Kajavan elinaikana hänen ympärillään kiihkoiltiin.
Kaikkien autofiktiopaljastusten, kertakäyttöelämäkertojen ja kostomuistelun keskellä on virkistävää lukea elämäkerta, joka on asiallinen, perustuu lähdeaineiston tarkkaan käyttöön ja keskittyy kohdehenkilön uraan ja julkisiin mielipiteisiin. Lukijan Kajavan henkilökohtaiseen elämään kohdistuvaa uteliaisuutta kirja ei juurikaan palkitse, sillä Kajava varjeli huolellisesti yksityiselämäänsä.
Kirjan prologissa Harju toteaa, että Kajavan suuren lehden teräväsanaisena kriitikkona ja kolumnistina saavuttamassa asemassa oli epäterveitäkin piirteitä. Kirjassa myös teatterin tekijät saavat tilaa kertoa, miltä Kajavan kritiikit tuntuivat. Näkemyserojen kulttuurisia murroksia heijastava luonne pääsee esiin; tässä suhteessa Kajava toimi jonkinlaisena katalysaattorina.
Kajavalla oli Harjun mukaan läheisempi suhde tekijäyhteisöön kuin kenelläkään hänen aikalaiskriitikollaan tai nykykriitikolla, eikä vain siksi että hän itsekin oli tekijä. Harju kirjoittaa osuvasti:
"Tätä roolia hän ei luonut ollenkaan yksin, vaan sen rakentamiseen vaikuttivat lukuisat teatterintekijät - antamalla hänelle sen aseman mikä hänellä oli."
Kirjassa käydään kronologisesti läpi Kajavan kriitikon, kolumnistin ja ohjaajan uraa runsaan lähdemateriaalin ja Harjun omien muistojen valossa. Poimitaan sekä Kajavan että muiden sanomisia, haetaan haastatteluin taustoja tai lisänäkemyksiä. Näin tulee käydyksi läpi yli neljänkymmenen vuoden siivu suomalaista teatteri- ja tv-historiaa.
Mukana on kuvaliitteiden lisäksi valittuja paloja Kajavan nasevista, milloin nauru-, milloin kiukkuhermoja kutkuttavista kommenteista. Noihin yllättäviin vertauksiin ja viiltäviin yhteenvetoihin on mukava vuosien jälkeen palata ja peilailla omiakin käsityksiään milloin mihinkin ilmiöön. Kirjaa lukiessa tulee suorastaan hiukan ikävä niitä aikoja, jolloin Kajavan sanallisesta ilotulituksesta sai nauttia päivittäisiä annoksia - vaikkei niitä aina ärtymykseltään osannutkaan silloin arvostaa.
" [Graham] Greene ei ilmeisesti ole osannut päättää, pitäisikö enemmän Poesta kuin Shakespearesta, ja on luonut yhdistelmän, jossa molemmat kirjailijat elävät toistensa loisina."
"Peyton Placen asiat ovat viime viikkoina jääneet allekirjoittaneelta vähälle huomiolle. Sitäkin elähdyttävämpää oli tauon jälkeen avata vastaanotin ja laskea kuolleiden ja elävien määrä."
"Jukka Linkolan musiikki melskaa montussa kuin siellä olisi niittokoneiden keväthuolto käynnissä."
"Väliin näyttämö muistuttaa liikennepoliisien koulutustilaisuutta."
Ikävämpi puoli, johon Harjukin kiinnittää huomiota Kajavan sanailussa on, että lehtien kulttuurisivut täyttyivät pikku-Kajavista, jotka pyrkivät samaan kriitikon auteur-gloriaan, joka Kajavaa ympäröi. Tuloksena oli usein itsetarkoituksellista ilkeilyä.
Kajavan kritiikeissä oli läpinäkyvyyttä - hän pohdiskeli yhä uudelleen ja uudelleen niin kritiikin kuin teatterin ja tv-ohjelmienkin tehtävää ja asetti nämä pohdinnat arvostelujensa taustaksi. Hän ei haukkunut huvikseen, ja joskus hän myös haltioitui. Valistaja ja laadunvartija hän ilman muuta oli ja vaati kaikelta taiteelta yhteiskunnallista näkemystä. Vaikutti myös siltä, ettei 80-luvun taidealojen tutkimuksen keskustelu matalasta ja korkeasta ja niiden tiukan erottelun yhteiskunnallisesta merkityksestä koskaan saavuttanut häntä, tai ainakaan juuri vaikuttanut häneen. Hän oli korkeakulttuurin ehdoton puolustaja.
Erityisesti tv-kriitikkona yksi hänen näkyvimmistä puolistaan oli lastenkulttuurin puolesta toimiminen. Hän toi pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti esiin, että lapsille pitää tarjota laatua. Hänet palkittiin lastenkulttuurin valtionpalkinnolla vuonna 1985.
Kajava ei peitellyt homoseksuaalisuuttaan aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli Suomen lakien mukaan vielä rikos, joskaan ei hän sitä myöskään erityisesti tuonut esiin. Homoseksuaaliset teot oli kriminalisoitu vuoteen 1971 asti, ja senkin jälkeen "homoseksuaalisuuteen kehottaminen" vuoteen 1999 asti. Kajava teki myös ammatillista yhteistyötä kumppaninsa ohjaaja Antti Einari Halosen kanssa teatteriproduktioissaan.
Vaikka poiminnat Kajavan kritiikissään esittämistä kommenteista ovat elämäkerran suola ja sokeri, olisi niiden sijoittumista liitteinä kirjaan kannattanut miettiä vähän tarkemmin. Nyt ne vaikuttavat sijoittuvan sattumanvaraisesti keskelle tekstiä eivätkä erotu selkeästi omiksi liitteikseen. Tämä onkin kirjan huolellisen toimitustyön harvoja mokia, sikäli kuin minä sitä pystyn arvioimaan.
Hakemistoineen ja lähdeluetteloineen kirja muodostaa oikeastaan myös erinomaisen teatteri- ja tv-historian lähdeteoksen, niin kattava on Kajavan osallisuus niillä vuosikymmenillä, joilla hän vaikutti, ja niin perusteellinen elämäkerran ote kuvaamaansa aikaan.
En jäänyt kaipaamaan lisätietoja tai mehukkaita juttuja Kajavan yksityiselämästä, kuten olen ymmärtänyt joidenkin kirjan lukijoiden jääneen, mutta olisi kirjassa voitu minusta hiukan enemmänkin herkutella Kajavan vertaansa vailla olevalla sanallisella tykityksellä. Nyt kirja asiallisuudessaan ja tasapuolisuudessaan tuskin loukkaa ketään, paitsi ehkä ilmiö Kajavan särmikkyyttä.
Muualla:
Laura Hallamaa: Tulistuneet ohjaajat halusivat "vetää kuonoon" kriitikko Jukka Kajavaa, mutta kun hänet sitten hakattiin, syynä oli homous. Kirja-arvio HS 28.9.2023
Hannu Harju: Kajava: Pelätty, parjattu, palvottu. Kirjavinkit 9.1.2024. Vinkkaaja Tuija.
Pekka Wahlstedt: Kriitikoista kriittisin. Kritiikin uutiset 4.10.2023
Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirjaa voi sovitella vaikkapa seuraaviin kohtiin:
1. Kirjan nimessä on erisnimi
16. Kirjassa on valokuvia
17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo
24. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin
42. Kirjan nimessä on alaotsikko
Kommentit
Lähetä kommentti