Satunnainen ohilukija

Rekkamies ja hänen tyttärensä Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan kannen suunnittelu Piia Aho. Kannessa tuntemattoman tekijän piirros 1575 - 1599, Amsterdam Rijksmuseum.  Oksana Vasjakina: Aro. Venäjänkielinen alkuteos  Степь. Suomennos Riku Toivola . Kannen suunnittelu Piia Aho. 201 s. Otava, 2024. Otavan kirjasto. Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.      "Isä rakasti aroa. Varmaankin siksi, että aro oli pelkkää tilaa vailla vastakaikua. Se ei päättynyt missään, ja kaikki lähestyvät vaarat saattoi havaita jo kaukaa. Arolla asusteli pieniä tarhakäärmeitä ja kyitä, mutta ne pelkäsivät melua eivätkä näyttäytyneet. Joskus aroa pitkin pyöri arokierijän takku. Tuulessa sen liikkeet näyttivät jokseenkin eläimellisiltä, ja se itse näytti hengittävältä keholta. Mutta takku oli kuollut, vaikka liikkuessaan levittikin kuivia vaaleita siemeniä."      " Se on loppujen lopuksi yksinkertaista, olet rentun ja rekkamiehen tytär, joten sinun on kirjoitettava meistä...

Merkintöjä omaksi itseksi tulosta Oksana Vasjakina: Haava (Alkuteos: Rana, 2021). Suomentanut Riku Toivola. Kansi: Piia Aho. 254 s. Otava 2023. Äänikirjan lukija: Alina Tomnikov. Kirjan kansi: Piia Aho "Omasta kehosta, arjesta ja tunteista kirjoittaminen hämmentää ja nolostuttaa. Minua hävettää kirjoittaa tätä kirjaa." Oksana Vasjakinan omaelämäkerrallinen, romaaniksi nimetty teos on osa viime vuosien autofiktion nousua. Sitä lukiessani mieleeni tulivat päällimmäisinä  Vivian Gornickin kylläkin jo vanhempi  Toisissamme kiinni -muistelmateos hänen suhteestaan äitiinsä, ja Hanna Brotheruksen Ainoa kotini autofiktiivisenä perhesuhteiden ja kehosuhteen kuvauksena.  Amerikkalaisen Gornickin ja venäläisen Vasjakinan välillä on yllättävän paljon yhtäläisyyksiä kulttuurierosta ja sukupolvierosta huolimatta. Molemmat he kuvaavat tyttären suhdetta äitiin, jolta eivät lapsuudestaan saakka ole saaneet riittävästi vahvistusta olemassaololleen. Lisäksi he tuovat esiin kirjoituspro...

Kapteeni kuin tuulen henkäys Katariina Vuori: Merireittejä menneisyyteen - Kun rakastuin kuolleeseen merikapteeniin. 397 s. Kuvitettu. Kansi: Tommi Tukiainen. Like 2022.  "Meri saattaa hetkessä muuttua tasaisesta silmänkantamattomasta kuin aivan ilman mitään syytä raivokohtauksen saaneeksi, riehuvaksi kakofoniaksi. Se kohtelee kaikkia samalla lailla, sen silmissä ihmiset ovat todellakin kuin utopian puurtajat, yhdenvertaisia. Mitättömiä. Mutta vaikka maailma heiluu, natisee, kolisee ja on epätasapainossa, merellä ollessa kaikki on selkeää, helppoa ja yksinkertaista. Siellä utopian kuori on vahva." 1800-luvun puolivälissä Venäjä oli valloittanut itselleen uusia alueita idässä ja halusi Krimin sodassa saatujen kokemusten vuoksi vahvistaa valtakuntansa rajoja. Strategisesti tärkeällä itäisellä alueella asui alkuperäiskansoja ja niiden lisäksi lähinnä kiinalaisia ja pohjoiskorealaisia. Alueen venäläistämiseksi sinne alettiin houkutella uudisasukkaita, mutta venäläiset eivät juuri...

Lapsuus kuoleman partaalla Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse . (Venäjänkielinen alkuteos   Похороните меня за плинтусом , 1995 )    Suom. Kirsti Era. 205 s.  Into 2014. "Sairastelin paljon, ja mummon ennusteiden mukaan minun oli määrä noin kuusitoistavuotiaana mädäntyä hengiltä ja päätyä tuonpuoleiseen. Kuvittelin tuonpuoleisen kutakuinkin keittiön roskakuilun tapaiseksi paikaksi: sinne joutuneiden esineiden olemassaolo päättyi. Kaikki, mikä putosi sen luukusta alas, katosi kammottavan peruuttamattomasti. Rikkoutuneen voi korjata, kadonneen voi löytää, mutta roskakuiluun viskatun saattoi vain muistaa tai unohtaa." Jotkut kirjat on suorastaan pakko lukea vaikka vain nimensä vuoksi. Yksi tällainen kirja on Pavel Sanajevin Haudatkaa minut jalkalistan taakse ; siitäkin huolimatta, että se on odottanut minulla lukuvuoroon päätymistään lähemmäs kymmenen vuotta. Viimein kuitenkin lukemisen aika koitti, eikä kirja pettänyt nimensä antamia lupauksia mustasta ...

Ljudmila Ulitskaja: Sielun ruumis (Alkuteos: Rasskazy o tele dusi, 2019) Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2021.  129 s. Suomennos: Arja Pikkupeura.  Kannen suunnittelu ja kannen kuva: Kirsikka Mänty.  e-kirja Kaipaan fraktaalia, vaan sitä ei / ole. / Kaikki, myös tämä säe, on / frontaalia. / Ei näyttämöllä näy runoilijaa / Sali vaimeni silti. / Esirippu putoaa. Kammio musta. / Onko siellä joku? Vai ketäänkö / ei?   Ljudmila Ulitskajan novellikokoelman arvoituksellinen nimi Sielun ruumis kuvaa hyvin kokoelman sisältöä: tekstit hakeutuvat intensiivisesti siihen kohtaan, missä ihminen siirtyy ruumiistaan johonkin uuteen olomuotoon, josta on ehkä jo saanut elämänsä aikana pieniä viitteitä. Joskus tästä tapahtumasta jää jäljelle vain tyhjä kohta läheisten ihmeteltäväksi, joskus näkökulma pysyy pois lähtevässä ja avaa hänen kokemustaan. Arja Pikkupeuran käännös on sujuvaa, nautittavaa kieltä. Kirja jakaantuu kahteen osaan, ensimmäisen nimi on Ystävättäriä, toisen Sielun ruumii...

Julia Phillips: Katoava maa. (Alkuteos: Disappearing Earth, 2019.)  Siltala 2021. 320 s. Suomennos: Hilkka Pekkanen. Kansi: Miika Immonen. Äänikirjan lukija: Sanna Majuri. Lain mukaan Kamtšatka ei ollut enää suljettu alue, mutta maantieteellinen sijainti eristi sen muusta maailmasta. Etelässä, idässä ja lännessä oli pelkkää merta. Pohjoisessa oli satoja kilometrejä kulkukelvotonta vuoristoa ja tundraa estämässä kulun Venäjän mantereelle. Kamt š atkan vähälukuiset tiet olivat huonokuntoisia. Rannikon ja sisämaan alaviin kyliin johtavat väylät olivat usein pelkkiä kärryteitä, jotka enimmän osan vuotta olivat veden pois huuhtomia. Kun amerikkalainen esikoiskirjailija sijoittaa teoksensa Venäjän Kaukoitään Kamt šatkan   niemimaalle ja kuvaa sekä alueen useita alkuperäiskansoja että venäläisiä asukkaita, nousevat lukijan mieleen tietenkin ensimmäiseksi viimeaikaisen kirjallisuuskeskustelun teemat kulttuurisesta omimisesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä.  Vaikea on suomal...

  Pirkko Saisio: Passio. Siltala 2021. 732 s. Äänikirjan lukija: Pirkko Saisio. Saision muhkea Eurooppa-kronikka alkaa keskiajan koitosta, askeesia Firenzen ylimyksille saarnanneen munkki Girolamo Savonarolan mestauttamisesta ja Firenzen kaupungin vapautumisesta maallisiin iloihin. Matka jatkuu halki vuosisatojen yhä uusien kertomusten muodossa.  Kertomuksia yhdistää punaisena lankana - tai punaisena rubiinina - firenzeläisen ruhtinattaren mieheltään saaman korun kierto omistajalta toiselle. Korun, jonka ruhtinatar oli määrännyt haudattavaksi mukanaan, sillä hän aavisteli, että hänen miehensä hänelle lahjaksi teettämään upeaan, hyvän ja pahan tiedon puuta käärmeineen kuvaavaan koruun, olisi tarttunut jotakin sen antamiseen liittyneen tilanteen vahvoista tunteista ja koru tuottaisi onnettomuutta kantajalleen. Ruhtinattaren toiveesta huolimatta koru ei päädy lopullisesti maan poveen hänen mukanaan, vaan aloittaa muotoaan aina omistajansa tarpeiden mukaan vaihdellen merkillisen k...