Siirry pääsisältöön

Pirkko Saisio: Passio

 


Pirkko Saisio: Passio. Siltala 2021. 732 s. Äänikirjan lukija: Pirkko Saisio.

Saision muhkea Eurooppa-kronikka alkaa keskiajan koitosta, askeesia Firenzen ylimyksille saarnanneen munkki Girolamo Savonarolan mestauttamisesta ja Firenzen kaupungin vapautumisesta maallisiin iloihin. Matka jatkuu halki vuosisatojen yhä uusien kertomusten muodossa. 

Kertomuksia yhdistää punaisena lankana - tai punaisena rubiinina - firenzeläisen ruhtinattaren mieheltään saaman korun kierto omistajalta toiselle. Korun, jonka ruhtinatar oli määrännyt haudattavaksi mukanaan, sillä hän aavisteli, että hänen miehensä hänelle lahjaksi teettämään upeaan, hyvän ja pahan tiedon puuta käärmeineen kuvaavaan koruun, olisi tarttunut jotakin sen antamiseen liittyneen tilanteen vahvoista tunteista ja koru tuottaisi onnettomuutta kantajalleen.

Ruhtinattaren toiveesta huolimatta koru ei päädy lopullisesti maan poveen hänen mukanaan, vaan aloittaa muotoaan aina omistajansa tarpeiden mukaan vaihdellen merkillisen kiertokulun ympäri Eurooppaa ja sen raja-alueita. Firenze, Wien, Krakova, Pest, Moskova, Pietari ja muut laajan Venäjän ja Neuvostoliiton seudut, Haapsalu, Helsinki... Korun kohtaloihin limittyvät ihmisten kohtalot traagisina, tragikoomisina, romanttisina ja joskus kauhutarinanomaisina. Katoliset, muslimit, juutalaiset, ortodoksit, uskonnottomat... heidän tarinansa eivät juurikaan eroa pääpiirteissään toisistaan. Kaikkia sävyttää voimakas tunne, passio.

Saision tarinat ovat täynnä varjojen ja valon syvää leikkiä kuin Rembrandtin maalaukset. Kurkistusaukkoja menneisiin vuosisatoihin ja niillä eläneiden ihmisten elämään. Elämä soljuu eteenpäin vahvana virtana, yksittäiset ihmiset erottautuvat hetken sen kuohuissa ja painuvat sitten unohduksiin. Siinä, missä kirjan henkilöiden elämä leikkaa korun kiertomatkaa, heidän elämänsä muuttuu kohtalokkaasti. Muutokset voivat olla seikkailullisia tai groteskeja, mutta ne päättyvät aina traagisesti.

Jotain renessanssin kirjallisuuden runsaudesta ja leikkisyydestä sävyttää koko pitkää tarinaketjua ja Saision kerrontaa, eikä tämä varmaankaan ole sattumaa. Katsotaanhan renessanssin alkaneen juuri Medicien ajan Firenzestä, josta käsin myös Saisio alkaa kehiä tarinoidensa lankoja.

Renessanssi merkitsee sanana uudelleensyntymää, peruna renessanssiin keskeisesti kuuluneesta antiikin kauden hengentuotteiden ihannoinnista. Uudelleen syntyvä on myös romaanin keskiössä oleva, monessa muodossa vaellustaan tekevä arvoesine. Vanha aihe tuhoavaa voimaa omaavasta, himoitusta taikaesineestä saa jälleen yhden satumaisen tulkinnan.    

Korun omistajaksi tulemiseen liittyviin elämän käännekohtiin kuuluu kirjassa kysymys, mistä ihminen voi tunnistaa, onko jokin hänen edessään kajastava tie oikea vai väärä. Mitä Jumala haluaa ihmisen tekevän, tai mikä on oikein, mikä väärin? Tarinoiden edetessä nämä henkilöiden pohdinnat keskittyvät yhä vähemmän Jumalan tahtoon ja enemmän siihen, mikä merkitys on juuri henkilön oman tien löytämisellä. 

Muutos jumalakeskeisestä maailmankuvasta ihmiskeskeiseen maailmankuvaan olikin renessanssin aikakaudelta alkaneen uudistumisen ydintä. Tarinassa muutos jatkuu vielä pitemmälle nykyaikaan ja ihmisen persoonallisuuden ja identiteetin kiinteys muuttuu kyseenalaiseksi tavalla, joka nostaa lukijan mieleen aikaisemmistakin tarinoista tragedioita katsottaviksi uusin silmin. 

Saision kertoja on kameleontti. Hän muuttuu vaivattoman tuntuisesti kulloisenkin ympäristönsä mukaan. Erityisen kiehtovaa on lukea hänen Venäjälle sijoittuvien tarinoidensa "venäläistä" kerrontaa, joka tekee kunniaa venäläisille mestarikertojille.

Kirja tulee tarjoamaan tuleville kirjallisuudentutkijapolville ihan loputtomiin historiaan, kulttuuri- ja kirjallisuudenhistoriallisiin viittauksiin ja tyyleihin sekä mielenkiintoisiin henkilöhahmoihin ja juonenkuljetukseen liittyvää analysoitavaa. Kuitenkin kirjan voi hyvin lukea myös puhtaasti nautinnon kautta vain heittäytymällä tarinan vietäväksi. Siinä mielessä mieleeni nousee sille sukulaiskirjana vuosikymmenten takaa Umberto Econ Ruusun nimi, monimielisesti viisas. 

Saisio on kirjoittanut huikean romaanin, jonka vielä lukee itse äänikirjaksi tavalla, joka saa kuuntelijan toivomaan, ettei kirja koskaan päättyisikään. Kirjassa kuuluu menneiden vuosisatojen kumu ja ihmiselämän pienuus, kaikessa hauraudessaan rohkea.

Elina Warstan suunnittelema kansikuva on tämän kirjan arvoinen upeudessaan. Ja sekin viittaa uudestisyntymään.

"Vaarallisinta kuitenkin on olla seuraamatta intuitiotaan, ajatteli Tatjana Ramjevskaja, olla kuulematta koivujen suhinaa, kellojen kuminaa ja pääskyjen kimeitä huutoja, siitäkin huolimatta, että ne vaarallisina aikoina soivat ainoastaan ihmisen omassa päässä."


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie