Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella cosy crime merkityt tekstit.

Tarquin Hall: Vish Puri & kohtalokkaan voikanan tapaus

Herkut paikallisin maustein Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan kansi: Tuomo Parikka. Kuvassa mukana hindujumaluus Ganesha rukouskelloineen. Tarquin Hall: Vish Puri & kohtalokkaan voikanan tapaus. Suomennos Jaana Kapari-Jatta. Kannen suunnittelu Tuomo Parikka. 377 s. Gummerus, 2015. Kirja on oma ostos. Kunnianarvoisan Mitä yksityisimpien yksityisetsivien etsivän herra Vish Purin tutkimuksien seuraaminen on minulla edennyt sarjan suomennettujen osien viimeiseen kirjaani. Kaksi suomentamatonta kirjaa on vielä olemassa, mutta ilmeisestikin suomalainen kustantaja Gummerus on päättänyt lopettaa sarjan julkaisemisen neljään jo julkaistuun. Sarjan osia ei ole numeroitu, joten olen päässyt toteuttamaan luontaista taipumustani lukea sarjoja satunnaisessa järjestyksessä, viitsimättä tarkistaa niiden alkuperäistä ilmestymisjärjestystä. Vaikka kirjoissa on jonkin verran tapahtumien jatkumoa osasta toiseen, ne voikin hyvin lukea haluamassaan järjestyksessä.  Luin tätä itselleni sarjan viimeistä ...

Richard Osman: Viimeinen pirulainen. Torstain murhakerho, osa 4

Antiikin arvoitukset Screenshot: Ellen Karhulampi Richard Osman: Viimeinen pirulainen. Alkuteos The Last Devil to Die, 2023. 396 s. Suomennos Antti Saarilahti. Torstain murhakerho, osa 4. Otava, 2023. Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen. "Riippumatta siitä, kuinka jalot tarkoitusperät Elizabethillä uransa aikana oli, eivät ne niin jaloja olleet, että piittaamattomuuden elämästä saisi anteeksi. Päivästä päivään, tehtävä toisensa jälkeen, hän oli halunnut poistaa pahuuden maailmasta. Oli odottanut, että viimeinenkin pirulainen kuolisi. Mikä vitsi. Uusia pirulaisia ilmaantuu aina, kuin narsisseja keväällä. Joten mitä varten se kaikki oli ollut? Kaikki se veri?" Olen jälleen viettänyt sekä lukemisen että viihtymisen laatuaikaa kuuntelemalla Torstain murhakerhon edesottamuksia Jukka Pitkäsen tumman ja eläytyvän äänen välittämänä. Sarjan neljäs osa on sen ehdoton huippu tähän asti. Kirja on niin hyvä juoneltaan ja niin paljon vakavoituvaa elämän, kuoleman ja hyvästijättöjen pohdinta...

Robert Thorogood: Thamesjoen murhat, osa 1

Ristisanoja ja murhavihjeitä Robert Thorogood: Thamesjoen murhat (Alkuteos The Marlow Murder Club,  2021). Thamesjoen murhat -sarja, osa 1. Suomentanut Hilkka Pekkanen. 335 s. Kansi Laura Noponen. Siltala 2022.  "Saattaisi herättää huomiota, jos kaksi vanhaa naista marssisi ympäri Marlowia tikkaat mukanaan." "Niin kai. Mitä me sitten voisimme tehdä?" Judith ei keksinyt mitään. Vähään aikaan. "Yksi asia meillä on puolellamme." "Mikä sitten?" "Olemme näkymättömiä." "Mitä tarkoitat?" "Juuri sitä mitä sanoin. Olemme vanhoja naisia. Kukaan ei kiinnitä huomiota naisiin, jotka ovat täyttäneet neljäkymmentä." Kun aloitin   Robert Thorogoodin dekkarisarjan lukemisen sen kakkososasta Kuolema kylässä , kaipailin lukiessani hieman päähenkilöiden syvempää esittelyä. Kaipaamani löytyikin, ei mitenkään yllättävästi, sarjan ykkösosasta, joka saattelee lukijan kolmen naisen ystävysporukan elämäntilanteisiin ja siihen, miksi murhien ...

Richard Osman: Hutiluoti. Torstain murhakerho, osa 3

"Mutta arvatkaa mitä!" Richard Osman: Hutiluoti. (Alkuteos: The Bullet that missed, 2022) Suom. Antti Saarilahti.  395 s. Otava 2022. Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen. Vanhat ketut ovat jälleen vauhdissa Cooper's Chasen eläkeläiskylässä. Tällä kertaa ystävysten tärkeimpänä tehtävänä on yrittää estää kostoksi aiottu murha. Siinä sivussa heillä on myös vanha, selvittämätön murha tutkailtavanaan. Elisabethin agenttimenneisyydestä paljastuu jälleen uusia hämmästyttäviä asioita, mutta yhtä hämmästyttävä on hänen rautahermoisten ystäviensä valmius niiden kohtaamiseen. Kirjan juoni on yllätyksellinen ja Osmanin kerronta yhtä nautittavan lämpimällä huumorilla, kutkuttavalla dialogilla ja mainioilla havainnoilla höystettyä kuin Torstain murhakerho -sarjan aikaisemmissa osissakin. Lukijan valloittavat henkilöhahmot ovat kirjan sydän. Päällepäin vaarattoman oloisissa senioreissa on ytyä ja yhteen hiileen puhaltamisen kykyä niin paljon, että he päihittävät rikollisjärjestöjen huiput...

Richard Osman: Mies joka kuoli kahdesti. Torstain murhakerho, osa 2

Neljä vanhaa kettua Richard Osman: Mies joka kuoli kahdesti. Alkuteos: The Man Who Died Twice, 2021. Suomentaja Antti Saarilahti. 413 s. Sarja: Torstain murhakerho, osa 2. Otava, 2022. Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen.  Torstain murhakerhon unohtumattomat ystävykset ovat jälleen vauhdissa. Aikaa edellisistä tapahtumista on jo hiukan vierähtänyt ja oikeastaan Elisabeth, Joyce, Ron ja Ibrahim ovat jo ennättäneet tylsistyä rauhalliseen elämäänsä Cooper's Chasen ylellisessä eläkeläiskylässä. Sitten Elisabeth, entinen turvallisuuspalvelu MI5:n tähtiagentti, saa viestin menneisyydestään. Tarkemmin sanottuna kuolleelta mieheltä. Sehän ei tiedä hyvää, ja pian alkaakin tapahtua. Torstain murhakerho on säilyttänyt eräänlaisen aikuisten Viisikko (miinus yksi) -sarjan luonteensa, positiivisessa mielessä. Kirjan pääosassa on ryhmä hyvillä hoksottimilla varustettuja senioreja, jotka janoavat työtä älynystyröilleen ja tapahtumia elämäänsä, eikä heitä arastuta tuupata asioita liikkeelle, vaikka tä...

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Salome Virta ratkaisee -sarja

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella. Salome Virta ratkaisee, 1. Bazar 2016. 299 s. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. Lukija: Eppu Nuotio. Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Sakset tyynyn alla. Salome Virta ratkaisee, 2. Bazar 2018. 304 s. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. Lukija: Elisa Salo Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Punainen vaate. Salome Virta ratkaisee, 3. Bazar 2019. 287 s. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. Lukija: Kati Tammensola Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen ovat lyöttäytyneet kirjoittajina yhteen ja kirjoittaneet Salome Virta -dekkarisarjan, jossa liikutaan taidevarkauksien ja muiden taiteeseen liittyvien rikosten maailmassa. Jo aikaisemmasta Ellen Lähde -sarjastaan tunnettu Nuotio hallitsee cozy crimen lajityypin ja Pirkko Soininen puolestaan tunnetaan mm kirjoittamistaan taiteilijaelämäkerroista. Yhdistetyin voimin on syntynyt sarja, jossa lähdetään liikkeelle taideteoksista ja niihin liittyvistä fiktiivisistä tarinoista ja päädytään rikos- ja tapahtumavyyhteihin,...

Richard Osman: Torstain murhakerho

  Richard Osman: Torstain murhakerho. (Alkuteos Thursday Murder Club, 2020) Otava  2021. 400 s. Suomennos: Arto Schroderus. Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen "Kun on tarpeeksi ikää, voi oikeastaan tehdä mitä lystää. Kukaan ei nuhtele, paitsi lääkärit ja omat lapset. Minulla ei ole lupa sanoa, mitä Elizabeth aikoinaan teki työkseen, vaikka hän itse toisinaan jaarittelee siitä. Mutta yksityiskohtiin menemättä - murhat ja tutkinnat sun muut eivät olisi olleet hänelle vieraita asioita." Cooper's Chasen ylellisen eläkeläiskylän esikuvana Richard Osmanin kirjassa on kirjailijan haastattelujen mukaan paikka, jossa hänen äitinsä asuu. Kylästä ei juurikaan puutu mitään, mitä voisi kuvitella eläkeläisten kaipaavan. Siellä on kovatasoinen ravintola, uima-allas- ja liikuntaosastoja, sauna, harrastusmahdollisuuksia, ja se on rakennettu entiseen nunnaluostarirakennukseen viihtyisään, puistomaiseen ympäristöön, jossa on myös kauniilla kukkulalla sijaitseva vanha hautausmaa, jonne luosta...

Tiia Ahola: Susi joka pelkäsi pimeää

Tiia Ahola: Susi joka pelkäsi pimeää. Basam Books 2021. 237 s.  Arvostelukappale kirjailijalta, kiitos siitä! "Horisontista huomaa, miten harmaa alkaa vallata alaa. Hetkeksi. Sysimusta odottaa, ja kun näkymätön käsi siirtää kelloa tunnin taaksepäin, se alkaa." Tartuin Tiia Aholan toiseen romaaniin juuri päivänä, jolloin siirryttiin kesäajasta talviaikaan. Hieman hämmentyneenä seurasin kertojaa, burnoutista toipuvaa rikoskonstaapeli Eriniä, keskiaikaiseen retriittiin, jossa osallistujat ensimmäiseksi pantiin raatamaan aamunkoitosta iltahämärään nauriinkorjuussa ja muissa vanhan tilan töissä pelkän ohravellin ja piimän voimalla. Retriitti sisältää ison annoksen mystifioitua keskiaikaa ja yksinkertaistettua terapiaistuntoa. Jälkimmäinen saa oloni tuntumaan vähän kiusaantuneelta. Onneksi Erinillä on retriitissään mukana jo kuolleen äitinsä päiväkirjat, joita hän ei ole aiemmin uskaltanut lukea. Hän alkaa tutkia päiväkirjoja yhdessä retriitissä tapaamansa mielenkiintoisen miehen, ...