Siirry pääsisältöön

Richard Osman: Hutiluoti


"Mutta arvatkaa mitä!"


Richard Osman: Hutiluoti. (Alkuteos: The Bullet that missed, 2022) Suom. Antti Saarilahti.  395 s. Otava 2022. Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen.


Vanhat ketut ovat jälleen vauhdissa Cooper's Chasen eläkeläiskylässä. Tällä kertaa ystävysten tärkeimpänä tehtävänä on yrittää estää kostoksi aiottu murha. Siinä sivussa heillä on myös vanha, selvittämätön murha tutkailtavanaan. Elisabethin agenttimenneisyydestä paljastuu jälleen uusia hämmästyttäviä asioita, mutta yhtä hämmästyttävä on hänen rautahermoisten ystäviensä valmius niiden kohtaamiseen.

Kirjan juoni on yllätyksellinen ja Osmanin kerronta yhtä nautittavan lämpimällä huumorilla, kutkuttavalla dialogilla ja mainioilla havainnoilla höystettyä kuin Torstain murhakerho -sarjan aikaisemmissa osissakin. Lukijan valloittavat henkilöhahmot ovat kirjan sydän.

Päällepäin vaarattoman oloisissa senioreissa on ytyä ja yhteen hiileen puhaltamisen kykyä niin paljon, että he päihittävät rikollisjärjestöjen huiputkin. Heidän monipuolista ja monesti myös melko polveilevaa osaamistaan ja yhteistyöverkostoaan täydentää Ibrahimin kanssa ystävystynyt Ronin pojanpoika, 9 vuotta, terävillä havainnoillaan jo toista kertaa. Ikäsyrjintä ei tosiaankaan ole tämän kirjasarjan juttu.

Sen sijaan yksi kantavista ja lukijaan vaikutuksen tekevistä teemoista on näiden kokeneiden ja elämää nähneiden seikkailijoiden kyky todella nähdä ja kohdata muut ihmiset, olivatpa he sitten poliiseja tai roistoja tai jotakin siltä väliltä. Tämä piirre johtaa heidät usein melko kummallisiin tilanteisiin, mutta tuottaa myös yllättäviä ratkaisuja heidän kohtaamiinsa ongelmiin. 

Kun kakkososan keskiössä oli Elisabeth, kolmososa nostaa huolenpitäjäluonne Joycea ja hänen hoksottimiaan esiin. Vanhoja tuttuja on mukana, ja lisäksi uusi tapaus tuo tullessaan uusia, mielenkiintoisia tuttavuuksia. Kuka heistä sitten loppujen lopuksi on roisto?

Jännityselementit lisääntyvät ja tunnelma tihenee ykkösosaan verrattuna tässäkin osassa. Ei kuitenkaan niin tiukaksi, ettei seurueella olisi aikaa juoda teetä ja syödä Joycen hedelmäkakkua. 

Osman on päässyt tätä tarinaa kirjoittaessaan hyödyntämään kokemustaan tv-tuottajana ja -esiintyjänä, sillä tapahtumat sijoittuvat osittain tv-maailmaan. Muita tarinan avainsanoja ovat rahanpesu ja kryptovaluutat.

Antti Saarilahden käännös soljuu luontevasti, ja niin tekee myös Jukka Pitkäsen luenta. 

Torstain murhakerhon tapaaminen oli jälleen ilo!

Entä jos Connie ei olekaan vain paha? Entä jos se on valhe, jota hän on tolkuttanut itselleen vuosikausia? Se olisi kyllä liikaa. Hän voisi lopettaa tapaamiset Ibrahimin kanssa, mutta hänestä tuntuu kuin Ibrahim olisi avannut oven, jota ei enää saa kiinni. -- Monet ovat joutuneet kestämään hirveän paljon pahempaakin kuin Connie Johnson on joutunut, kyllä hän sen tietää. Se miten hän elää, miten hän ansaitsee rahaa, kohtelee ihmisiä, sulkee mielestään kaiken aiheuttamansa tuskan, on halpamaista. Mutta se on aina tuntunut hänestä väistämättömältä.


Aikaisemmat arvioni sarjasta:

Torstain murhakerho

Mies joka kuoli kahdesti


Helmet lukuhaasteessa 2023 

voisin sijoittaa kirjan esim:

18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian  kielellä

19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt (Lontoo, Kent)

46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika

47.-48. Samaan kaupunkiin sijoittuvat tarinat (Lontoo)

49. Ilmestynyt vuonna 2023












Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie