Siirry pääsisältöön

Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

Sivistyksen pintakuoren tarkastelua

                                                        Kuva: Ellen Karhulampi



Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen. Romaani, mikäs muu. 439 s. Siltala 2022. Kansi: Jussi Karjalainen.  

"Näin sunnuntaina on hyvää aikaa sen selvittämiseksi, mihin lattia viettää

riittää, että laskee teräskuulan muutamaan paikkaan ja antaa sen valita reittinsä

teräskuula lähtee keskeltä liikkeelle

se hakeutuu reitilleen ja kiihdyttää kohti ulkoseinää"

Eeva Turunen kuvaa romaanissaan nuorta arkkitehtia, joka on "perinyt" ammattinsa ukiltaan. Kirjassa käydään keskusteluja ukin kanssa, kuullaan minäkertojan ukille sairaalaan viemään sanelukoneeseen kertyneitä muistelmia ja listataan ukin saavutuksia ja ukin kotoa löytyneitä tavaroita, joita päähenkilö järjestelee. Lisäksi tehdään työtä arkkitehtitoimiston rakennusprojektissa ja vietetään kotona aikaa puolison seurassa. 

Turusen käsissä kieli uudistuu ja tekstilajien väliset raja-aidat kaatuvat. Romaani on nielaissut valtavan määrän toimistokielistä rakennusprojektin kirjeenvaihtoa, pöytäkirjoja, määrittelyjä ja luetteloita, mutta pöytäkirja saattaa puhjeta puhumaan kokouksen sihteeri-arkkitehdin ajatuksenvirtaa. Kertoja käy jatkuvaa dialogia paitsi ukkinsa ja puolisonsa, kollegansa ja muiden kirjan henkilöiden kanssa, myös itsensä kanssa. Tapa, jolla sisäistä dialogia on käytetty tekee tekstistä nautittavaa ja helppolukuista. Kirjoittaja kumoaa juuri sanomansa herkästi ja siirtyy hakemaan uusia näkökulmia; näin monologistakin tulee tavallaan dialogia. 

Niille, joita kielellä leikkiminen miellyttää Sivistynyt ja miellyttävä ihminen on kuin astuisi raikkaaseen ulkoilmaan. Kieltä hengittää, imee sisäänsä ja maistelee. Teksti lennättää lukijaa eteenpäin keveästi ja korvat herkistyvät Turusen erityiselle kielenkäytölle, jossa uudissanoja puhkeaa puheen virrasta siinä kuin vanhempaa, ehkä ukin sukupolvelle kuuluvaa sanastoakin. Dialogit on kirjoitettu ytimekkäästi kuin näytelmäkäsikirjoitukseen, väliin lauseet jatkuvat sivulta toiselle, mutta rytmitettyinä kuin runot, mukana on muutamia pieniä kaavakuvamaisia piirroksia ja jälleen lisää luetteloita. Joskus teksti katkeaa luvun lopussa ja lause jatkuu missä mahdollisesti jatkuu, mutta ei kuitenkaan seuraavassa luvussa.

Jossain määrin kirja muistuttaa kokeilevuudessaan Jukka Viikilän kirjaa Taivaallinen vastaanotto, mutta kirjan tyyli on Viikilän tyyliä koherentimpi, koossapysyvämpi ja helpommin ymmärrettävissä oleva. Kirjalla on myös yhtenäisempi aikajana: vaikka ajan kulkua rikotaankin ja välillä ollaan jo ajassa jälkeen ukin kuoleman ja välillä taas ajassa ja muistoissa ennen sitä, vaikutelma tapahtumajärjestyksestä säilyy selkeänä, Turunen ei pirsto kaikkea lukijan koottavaksi palapeliksi.

Lämmin, mutta terävänäköinen huumori läpäisee luopumisen tuskan, ja Turusen huumorissa yhdistyvät nostalgiset ja osin aristavat muistot lapsuudesta ja aikuisiän solmiutuvat ristiriidat. 

Kasvaminen maailmaan ja sen havainnointiin ihmiskäsin tuotettujen kohteiden estetiikan kautta yhdistää päähenkilöä ja hänen arvostettua ja omanarvontuntoista ukkiaan, he kuuluvat tavallaan samaan heimoon, johon kuuluvaksi päähenkilö mieltää myös puusepän, jolta hän tilaa ukin uurnan. Puoliso kuuluu eri heimoon ja päähenkilö miettii, kuinka suuri merkitys sillä on.

Ukin hahmo ei ole koonnut ympärilleen pelkkää nostalgiaa. Sukupolvien ja sukupuoltenkin väliset erot pilkistävät milloin enemmän, milloin vähemmän päähenkilön ja ukin suhteesta. Muistoista nousee tiukkoja kieltoja, ennakkoluuloja, vähättelyä ja yli-itsetietoista vakuuttuneisuutta omista näkökannoista muiden ihmisten kustannuksella, huolimatta ukille ominaisesta ulkoisesti herrasmiesmäisestä käytöksestä. 

mitä siitäkään tulee, jos presidentin puheesta ei saa mitään selvää?

tässä tapauksessa tosin moinen taitaa koitua pelastukseksemme

no juu, ei auta itku markkinoilla

asia on melko lailla huonolla tolalla

täytyy toivoa, että pölvästit viisastuvat ajan mittaan, vaikka asia tuskin on autettavissa

kaiken muun hyvän lisäksi tämä rouvahan ei paljon teollisuuden asioista ymmärrä

Välimatka ukin ja hänen lapsenlapsensa välillä ei katoa kuoleman lähestyessäkään, vaikka yhdistäviä asioita ja etenkin muistoja on paljon. Ei voi kertoa, mitä sukupuolta puoliso on tai mitä mieltä on yhteiskunnallisista asioista, puhumattakaan siitä, ettei aio koskaan perustaa omaa arkkitehtitoimistoa.

Turunen onnistuu ukin hahmossa taiteilemaan herkästi lempeän ja kriittisen henkilökuvan välillä. Kirjailijan tyylille ominainen paisutteleva liioittelu ei piirrä ukista karikatyyriä vaan moniulotteisen henkilön.    

Minulle tämä kirja kuuluu viime vuonna ilmestyneiden parhaimmistoon. Se on varmalla otteella tehty sommitelma isovanhemman ja lapsenlapsen suhteesta, jota katsellaan elämän kerrostamien esinemuodostelmien läpi. Kirja oli vuoden 2022 Finlandia-ehdokkaana ja valittiin yleisön suosikiksi.

Turunen on aiemmin julkaissut novellikokoelman Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa, josta hän sai Helsingin Sanomien esikoisteospalkinnon 2018, sekä näytelmän Muutama sana Ullasta. Hän on ammatiltaan arkkitehti.

Jussi Karjalainen on jälleen tehnyt riemastuttavan kannen, jossa kirjan keskiössä olevan vanhan herrasmiehen jäämistö esittäytyy asianmukaisessa moninaisuudessaan.

suunnitelmani on tämä: opettelen tunnustamaan naisystäväni arvon, tervehtimään kiitollisena hänen lämpöään, luotettavuuttaan, lojaaliuttaan, pehmeyttään

sanon itselleni: minua on kohdannut suurenmoinen onni, joka minun pitää vain sisäistää

esimerkiksi ruukkumakumme ovat yhteneväiset, eikä kumpikaan kaipaa kalkkikuviokkaan saviruukun ympärille suojaruukkua

eläminen on helppoa, koska meidän terrakottamielisten ei tarvitse suojaruukuista vääntää peistä

suunnitelmani on tämä: vaikka hän sanoisi terässiivilää rautasiiviläksi, vaikenisin kauniisti


Muualla:

Kirjavinkit 16.11.2022. Vinkkaaja: Mikko.


Helmet-lukuhaasteessa 2023 

voisin sijoittaa kirjan kohtiin:

2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta

6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate

14. Kirja kertoo terveydenhuollosta

15. Kirjan nimessä on ja-sana

19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt (Tampere)

29. Kirjassa on minäkertoja

30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa


 



 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi