Siirry pääsisältöön

Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

Sivistyksen pintakuoren tarkastelua

                                                        Kuva: Ellen Karhulampi



Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen. Romaani, mikäs muu. 439 s. Siltala 2022. Kansi: Jussi Karjalainen.  

"Näin sunnuntaina on hyvää aikaa sen selvittämiseksi, mihin lattia viettää

riittää, että laskee teräskuulan muutamaan paikkaan ja antaa sen valita reittinsä

teräskuula lähtee keskeltä liikkeelle

se hakeutuu reitilleen ja kiihdyttää kohti ulkoseinää"

Eeva Turunen kuvaa romaanissaan nuorta arkkitehtia, joka on "perinyt" ammattinsa ukiltaan. Kirjassa käydään keskusteluja ukin kanssa, kuullaan minäkertojan ukille sairaalaan viemään sanelukoneeseen kertyneitä muistelmia ja listataan ukin saavutuksia ja ukin kotoa löytyneitä tavaroita, joita päähenkilö järjestelee. Lisäksi tehdään työtä arkkitehtitoimiston rakennusprojektissa ja vietetään kotona aikaa puolison seurassa. 

Turusen käsissä kieli uudistuu ja tekstilajien väliset raja-aidat kaatuvat. Romaani on nielaissut valtavan määrän toimistokielistä rakennusprojektin kirjeenvaihtoa, pöytäkirjoja, määrittelyjä ja luetteloita, mutta pöytäkirja saattaa puhjeta puhumaan kokouksen sihteeri-arkkitehdin ajatuksenvirtaa. Kertoja käy jatkuvaa dialogia paitsi ukkinsa ja puolisonsa, kollegansa ja muiden kirjan henkilöiden kanssa, myös itsensä kanssa. Tapa, jolla sisäistä dialogia on käytetty tekee tekstistä nautittavaa ja helppolukuista. Kirjoittaja kumoaa juuri sanomansa herkästi ja siirtyy hakemaan uusia näkökulmia; näin monologistakin tulee tavallaan dialogia. 

Niille, joita kielellä leikkiminen miellyttää Sivistynyt ja miellyttävä ihminen on kuin astuisi raikkaaseen ulkoilmaan. Kieltä hengittää, imee sisäänsä ja maistelee. Teksti lennättää lukijaa eteenpäin keveästi ja korvat herkistyvät Turusen erityiselle kielenkäytölle, jossa uudissanoja puhkeaa puheen virrasta siinä kuin vanhempaa, ehkä ukin sukupolvelle kuuluvaa sanastoakin. Dialogit on kirjoitettu ytimekkäästi kuin näytelmäkäsikirjoitukseen, väliin lauseet jatkuvat sivulta toiselle, mutta rytmitettyinä kuin runot, mukana on muutamia pieniä kaavakuvamaisia piirroksia ja jälleen lisää luetteloita. Joskus teksti katkeaa luvun lopussa ja lause jatkuu missä mahdollisesti jatkuu, mutta ei kuitenkaan seuraavassa luvussa.

Jossain määrin kirja muistuttaa kokeilevuudessaan Jukka Viikilän kirjaa Taivaallinen vastaanotto, mutta kirjan tyyli on Viikilän tyyliä koherentimpi, koossapysyvämpi ja helpommin ymmärrettävissä oleva. Kirjalla on myös yhtenäisempi aikajana: vaikka ajan kulkua rikotaankin ja välillä ollaan jo ajassa jälkeen ukin kuoleman ja välillä taas ajassa ja muistoissa ennen sitä, vaikutelma tapahtumajärjestyksestä säilyy selkeänä, Turunen ei pirsto kaikkea lukijan koottavaksi palapeliksi.

Lämmin, mutta terävänäköinen huumori läpäisee luopumisen tuskan, ja Turusen huumorissa yhdistyvät nostalgiset ja osin aristavat muistot lapsuudesta ja aikuisiän solmiutuvat ristiriidat. 

Kasvaminen maailmaan ja sen havainnointiin ihmiskäsin tuotettujen kohteiden estetiikan kautta yhdistää päähenkilöä ja hänen arvostettua ja omanarvontuntoista ukkiaan, he kuuluvat tavallaan samaan heimoon, johon kuuluvaksi päähenkilö mieltää myös puusepän, jolta hän tilaa ukin uurnan. Puoliso kuuluu eri heimoon ja päähenkilö miettii, kuinka suuri merkitys sillä on.

Ukin hahmo ei ole koonnut ympärilleen pelkkää nostalgiaa. Sukupolvien ja sukupuoltenkin väliset erot pilkistävät milloin enemmän, milloin vähemmän päähenkilön ja ukin suhteesta. Muistoista nousee tiukkoja kieltoja, ennakkoluuloja, vähättelyä ja yli-itsetietoista vakuuttuneisuutta omista näkökannoista muiden ihmisten kustannuksella, huolimatta ukille ominaisesta ulkoisesti herrasmiesmäisestä käytöksestä. 

mitä siitäkään tulee, jos presidentin puheesta ei saa mitään selvää?

tässä tapauksessa tosin moinen taitaa koitua pelastukseksemme

no juu, ei auta itku markkinoilla

asia on melko lailla huonolla tolalla

täytyy toivoa, että pölvästit viisastuvat ajan mittaan, vaikka asia tuskin on autettavissa

kaiken muun hyvän lisäksi tämä rouvahan ei paljon teollisuuden asioista ymmärrä

Välimatka ukin ja hänen lapsenlapsensa välillä ei katoa kuoleman lähestyessäkään, vaikka yhdistäviä asioita ja etenkin muistoja on paljon. Ei voi kertoa, mitä sukupuolta puoliso on tai mitä mieltä on yhteiskunnallisista asioista, puhumattakaan siitä, ettei aio koskaan perustaa omaa arkkitehtitoimistoa.

Turunen onnistuu ukin hahmossa taiteilemaan herkästi lempeän ja kriittisen henkilökuvan välillä. Kirjailijan tyylille ominainen paisutteleva liioittelu ei piirrä ukista pelkkää karikatyyriä vaan moniulotteisen henkilön.    

Minulle tämä kirja kuuluu viime vuonna ilmestyneiden parhaimmistoon. Se on varmalla otteella tehty sommitelma isovanhemman ja lapsenlapsen suhteesta, jota katsellaan elämän kerrostamien esinemuodostelmien läpi. Kirja oli vuoden 2022 Finlandia-ehdokkaana ja valittiin yleisön suosikiksi.

Turunen on aiemmin julkaissut novellikokoelman Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa, josta hän sai Helsingin Sanomien esikoisteospalkinnon 2018, sekä näytelmän Muutama sana Ullasta. Hän on ammatiltaan arkkitehti.

Jussi Karjalainen on jälleen tehnyt riemastuttavan kannen, jossa kirjan keskiössä olevan vanhan herrasmiehen jäämistö esittäytyy asianmukaisessa moninaisuudessaan.

suunnitelmani on tämä: opettelen tunnustamaan naisystäväni arvon, tervehtimään kiitollisena hänen lämpöään, luotettavuuttaan, lojaaliuttaan, pehmeyttään

sanon itselleni: minua on kohdannut suurenmoinen onni, joka minun pitää vain sisäistää

esimerkiksi ruukkumakumme ovat yhteneväiset, eikä kumpikaan kaipaa kalkkikuviokkaan saviruukun ympärille suojaruukkua

eläminen on helppoa, koska meidän terrakottamielisten ei tarvitse suojaruukuista vääntää peistä

suunnitelmani on tämä: vaikka hän sanoisi terässiivilää rautasiiviläksi, vaikenisin kauniisti


Muualla:

Kirjavinkit 16.11.2022. Vinkkaaja: Mikko.


Helmet-lukuhaasteessa 2023 

voisin sijoittaa kirjan kohtiin:

2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta

6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate

14. Kirja kertoo terveydenhuollosta

15. Kirjan nimessä on ja-sana

19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt (Tampere)

29. Kirjassa on minäkertoja

30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa


 



 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna-Maria Eilittä: Tämäkin hämärä katoaa

Anna-Maria Eilittä: Tämäkin hämärä katoaa. Atena 2022. 256 s. Kansi: Anna Makkonen. Äänikirjan lukija: Elsa Saisio. En ole varma siitä, mitä suuri rakkaus on. Mutta ehkä se on sitä, että haluaa tarttua toisen käteen, vaikka se ei olisi enää lämmin. Anna-Maria Eilittä n esikoisromaani Kun olen poissa liikkui sillä huokoisella ja hengittävällä vyöhykkeellä, jolla elämä ja kuolema ovat yhtä aikaa läsnä. Niin tekee myös hänen toinen romaaninsa. Silti kirjailija ei millään muotoa toista itseään. Romaani on kolmen ihmisen kertomus elämästään ja läheisistään. Heidän tarinansa risteävät kaiken aikaa, sillä he ovat puolisot Vuokko ja Eino sekä heidän tyttärensä Lotta. Vuokko ja Eino ovat jo yli kahdeksankymppisiä ja heidän elämänsä pohjoisessa on rauhallista, pienten, mutta heidän merkityksellisiksi havaitsemiensa hetkien täyttämää. Lotan elämä miehensä ja kahden lapsensa kanssa Helsingissä taas täyttyy kilpailusta ja suorittamisesta. Kumpikin puolisoista on ekonomi ja työskentelee meklarina.

Kansitaide - Helmet-lukuhaasteen 2022 paras kansitaide

Mieltäni vaivaa kysymys: arvostavatkohan kustantajat kansitaiteilijoitaan riittävästi? Ja kirjallisuuden kenttä ylipäätään? Kannen tekijän tietoja ei nimittäin ole kovin helppo löytää. Aika usein ne puuttuvat kirjan kannesta ja myöskin kirjan nimiösivun kääntöpuolen tiedoista. Kirjastot eivät nekään ole erityisen kunnostautuneita tässä asiassa: kansitaiteilijan tietoja ei ole helppoa löytää kirjastoluetteloista, ja useimmiten ne puuttuvat kokonaan. Kuitenkin juuri kansi on se, joka lukijan kirjalle ensiksi nappaa. Jo ennen kuin tiedämme mitään kirjasta tai kirjailijasta, näemme kannen ja päättelemme siitä kirjan lajityypin ja tyylin, usein jotain kohderyhmästäkin, ihan ilman tietoista ponnistelua. Lukiessa palaamme useaan kertaan katsomaan kansikuvaa ja syventämään vaikutelmiamme siitä ja kirjasta. Kun olen pyrkinyt saamaan  blogipostauksiini mukaan kannen tekijän tiedot, olen usein saanut metsästellä niitä. Jos ne löytyvätkin jostain osasta kirjan kantta, niitä ei välttämättä ole kirj

Helmet-lukuhaaste 2022 - mietteitä luetuista kirjoista

© Bettina Baldassari Lukuhaasteeseen osallistuminen on taas ollut hauskaa ja monin tavoin antoisaa. Kirjallisuusvinkit ja keskustelut, joista olen saanut nauttia haasteeseen osallistuvien FB-ryhmässä, ovat ilahduttaneet joka päivää ja antaneet virikkeitä lukemiseen. Suuri kiitos muiden lukijoiden vinkeistä, samoin kuin haasteen tekijöille inspiroivasta haasteesta!  Haasteen toteuttajana olen aika lailla täsmälukija. Nautin mahdollisimman hyvin haastekohtiin sopivien kirjojen etsiskelystä, vaikkakin valitsemani kirjat saattavat kyllä vaihtaa paikkoja myöhemmin ja voin tulkita joitakin kohtia laveasti, joskus myös ironisesti. Tietenkin luen myös kirjoja, joista en etukäteen tiedä, mihin kohtaan ne sopisivat. Kaikki listani kirjat ovat olleet omalla tavallaan hyviä, monet suorastaan loistavia ja unohtumattomia. Niitä lukemiani, joista en ole pystynyt löytämään tarpeeksi hyvää, en ole ottanut mukaan haasteeseen enkä myöskään blogiini. Tämän vuoden haasteessa on mukana ennätyspaljon kevyemp