Siirry pääsisältöön

Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa

Suhteita




Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa. 210 s. Päällys Jussi Karjalainen. Siltala 2018.

"-- hänen kahvimukinsa on vieläkin hyllyllä
ajattelen: kunpa hän ei olisi lähtenyt
ajattelen: kunpa hän olisi lähtenyt hieman perusteellisemmin
minulla on ollut kaikenlaista muutakin
kaikenlaista vähäpätöistä on ollut
pyyhin huiskalla pölyt alassuin olevan, vihreän kahvikupin ulkopohjasta siinä
missä kaikilta muiltakin pinnoilta
hän saattaa palata
hän kysyy jo ovensuussa: missä on kuppini?
vähitellen unohdan, miltä hän näytti (unohdan, etten ole pessyt kuppia
hänen käyttönsä jälkeen) --" 

Toden totta, monenlaista vikaa saattaa poika- ja tyttöystävissä tai sellaisiksi ehdolla olevissa henkilöissä olla. Yksi viihtyy vekkiplafondin alla, toisella on kuivatettu korallikappale sivupöydällä ja kolmas ei koskaan syö mitään punaista. Ihmislajin hämmentävyys sekä tapojensa että niiden tarkkailun osalta pääsee Eeva Turusen novellikokoelmassa oikeuksiin, joita on vaikea tavoittaa muualla.

Turusen tyyli on tässä esikoisteoksessaan riemastuttava. 

Vaikka naurattaa, samalla myös kouraisee rintaa. Pelkomme, ahdistuksemme, sosiaalisten rooliemme hauraus ja kiintymyksemme ja rakkautemme kiikkeryys ovat Turusen novellien ytimessä. Ihmisen paljaus ja ihmissuhteiden palikkaleikki, jossa harvoin kaikki tai edes suurin osa palikoista sopii toisiinsa ja rakennelma kestää. Tai käyttäisimmekö Turusen omaa kuvaa palapeliharrastuksesta, jossa tarinan minäkertoja yhdistää toisiinsa eri palapelien paloja luodakseen palapeleistä oman taideteoksensa.

Työelämän ja arkkitehdin työn paineet pääsevät myös esiin kaikessa painajaismaisuudessaan. Kukaan ei havaitse arkkitehdin hyviä aikomuksia.

"-- miten saatoin uskoa moiseen kursoriseen esitykseen
se ei ole pystynyt pidättelemään märkää massaa vaan on sitä vastoin
sallinut jääkappaleiden luiskahtaa viattoman päähän
sittemmin kaikki räystäänaluset on aidattu
niiden alla hehkuu muistokynttilöiden meri
messinginväristen kansien huomassa huojuvat parafiinilieriöiden liekit
nuori äiti laskee kynttilän esikoisensa kuolonturmapaikalle
huomaan istuvani
pitäisi maata ja saada unenpäästä kiinni --"

Luontevan liioittelun taito vaikuttaa olevan Turuselle synnynnäistä. 

Kokoelman seitsemää novellia leimaa Turusen tunnusomainen tyyli, usein säkeenomainen teksti, joka tuntuu kaiken aikaa kääntelevän päätään kuunnellessaan ja katsellessaan, muuttavan sekunnissa mielenkiintonsa kohdetta ja käyttävän hartaasti aikaa tarinan punaisen langan kerimiseen. Toisaalta lukija jossain vaiheessa huomaa punaisen langan olleen käsissään heti alusta saakka.

Turunen käyttää monipuolisesti - ja ironisesti - tyylikeinoja. Hän yliviivaa, alleviivaa, käyttää eri tekstityyppejä, tekee luetteloita ja kuva-arvoituksia.

"Haluatko tietää, mitä teen työkseni? Yhdistä seuraavat pisteet, ja ammattini paljastuu.--"

"Alleviivaan tarinastani asiasanat, jotta kärsimätön nykylukija voisi niiden avulla suunnistaa tässä hahmoaan hakevassa tekstissä. 
Nuoren ihmisen taipumuksena on potkia jotakin pitkin katua, tyypillisimmin hupenevaa lumipaakkua tai jäämöhkälettä, talvisaikaan, ja on niin, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä vähemmän hän haluaa tai voi potkia, ja lopulta meillä on ihminen, joka ei potki yhtään mitään --"

Neiti U:n ihmissuhdehistoria sai vuoden 2018 Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon.

Turusen tyyli on niin omintakeinen, että häntä on vaikea verrata kehenkään. Jos kuitenkin vertaisin, tulisivat mieleeni Sinikka Nopola ja Marjo Niemi (linkit arvioihini heidän kirjoistaan). Osittain tyylillisesti, osittain temaattisestikin.

Juttuni Turusen romaanista Sivistynyt ja miellyttävä ihminen.


Muualla:



Helmet-lukuhaasteessa 2023
kirjan voisi sijoittaa esimerkiksi kohtiin:
30. Kirja on ollut ehdolla kirjallisuuspalkinnon saajaksi (ja myös saanut palkinnon)
40. Kirjassa hylätään jotain
42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi