Siirry pääsisältöön

Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa

Suhteita




Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa. 210 s. Päällys Jussi Karjalainen. Siltala 2018.

"-- hänen kahvimukinsa on vieläkin hyllyllä
ajattelen: kunpa hän ei olisi lähtenyt
ajattelen: kunpa hän olisi lähtenyt hieman perusteellisemmin
minulla on ollut kaikenlaista muutakin
kaikenlaista vähäpätöistä on ollut
pyyhin huiskalla pölyt alassuin olevan, vihreän kahvikupin ulkopohjasta siinä
missä kaikilta muiltakin pinnoilta
hän saattaa palata
hän kysyy jo ovensuussa: missä on kuppini?
vähitellen unohdan, miltä hän näytti (unohdan, etten ole pessyt kuppia
hänen käyttönsä jälkeen) --" 

Toden totta, monenlaista vikaa saattaa poika- ja tyttöystävissä tai sellaisiksi ehdolla olevissa henkilöissä olla. Yksi viihtyy vekkiplafondin alla, toisella on kuivatettu korallikappale sivupöydällä ja kolmas ei koskaan syö mitään punaista. Ihmislajin hämmentävyys sekä tapojensa että niiden tarkkailun osalta pääsee Eeva Turusen novellikokoelmassa oikeuksiin, joita on vaikea tavoittaa muualla.

Turusen tyyli on tässä esikoisteoksessaan riemastuttava. 

Vaikka naurattaa, samalla myös kouraisee rintaa. Pelkomme, ahdistuksemme, sosiaalisten rooliemme hauraus ja kiintymyksemme ja rakkautemme kiikkeryys ovat Turusen novellien ytimessä. Ihmisen paljaus ja ihmissuhteiden palikkaleikki, jossa harvoin kaikki tai edes suurin osa palikoista sopii toisiinsa ja rakennelma kestää. Tai käyttäisimmekö Turusen omaa kuvaa palapeliharrastuksesta, jossa tarinan minäkertoja yhdistää toisiinsa eri palapelien paloja luodakseen palapeleistä oman taideteoksensa.

Työelämän ja arkkitehdin työn paineet pääsevät myös esiin kaikessa painajaismaisuudessaan. Kukaan ei havaitse arkkitehdin hyviä aikomuksia.

"-- miten saatoin uskoa moiseen kursoriseen esitykseen
se ei ole pystynyt pidättelemään märkää massaa vaan on sitä vastoin
sallinut jääkappaleiden luiskahtaa viattoman päähän
sittemmin kaikki räystäänaluset on aidattu
niiden alla hehkuu muistokynttilöiden meri
messinginväristen kansien huomassa huojuvat parafiinilieriöiden liekit
nuori äiti laskee kynttilän esikoisensa kuolonturmapaikalle
huomaan istuvani
pitäisi maata ja saada unenpäästä kiinni --"

Luontevan liioittelun taito vaikuttaa olevan Turuselle synnynnäistä. 

Kokoelman seitsemää novellia leimaa Turusen tunnusomainen tyyli, usein säkeenomainen teksti, joka tuntuu kaiken aikaa kääntelevän päätään kuunnellessaan ja katsellessaan, muuttavan sekunnissa mielenkiintonsa kohdetta ja käyttävän hartaasti aikaa tarinan punaisen langan kerimiseen. Toisaalta lukija jossain vaiheessa huomaa punaisen langan olleen käsissään heti alusta saakka.

Turunen käyttää monipuolisesti - ja ironisesti - tyylikeinoja. Hän yliviivaa, alleviivaa, käyttää eri tekstityyppejä, tekee luetteloita ja kuva-arvoituksia.

"Haluatko tietää, mitä teen työkseni? Yhdistä seuraavat pisteet, ja ammattini paljastuu.--"

"Alleviivaan tarinastani asiasanat, jotta kärsimätön nykylukija voisi niiden avulla suunnistaa tässä hahmoaan hakevassa tekstissä. 
Nuoren ihmisen taipumuksena on potkia jotakin pitkin katua, tyypillisimmin hupenevaa lumipaakkua tai jäämöhkälettä, talvisaikaan, ja on niin, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä vähemmän hän haluaa tai voi potkia, ja lopulta meillä on ihminen, joka ei potki yhtään mitään --"

Neiti U:n ihmissuhdehistoria sai vuoden 2018 Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon.

Turusen tyyli on niin omintakeinen, että häntä on vaikea verrata kehenkään. Jos kuitenkin vertaisin, tulisivat mieleeni Sinikka Nopola ja Marjo Niemi (linkit arvioihini heidän kirjoistaan). Osittain tyylillisesti, osittain temaattisestikin.

Juttuni Turusen romaanista Sivistynyt ja miellyttävä ihminen.


Muualla:



Helmet-lukuhaasteessa 2023
kirjan voisi sijoittaa esimerkiksi kohtiin:
30. Kirja on ollut ehdolla kirjallisuuspalkinnon saajaksi (ja myös saanut palkinnon)
40. Kirjassa hylätään jotain
42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist
Lähetä kommentti
Lue lisää

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h
Lähetä kommentti
Lue lisää

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie
Lähetä kommentti
Lue lisää