Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

Kuun varjoissa

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet. 381 s. Kannen kuva Jussi Kaakinen. Teos 2020. 

Kuva: Ellen Karhulampi

"Kannamme sisällämme jokaista kotia, niitäkin, joita ei enää ole, jotta meillä olisi jotain, minne paeta."

Tulevaisuuden ainesosia ovat mennyt, nykyisyys ja ripaus jotain uutta. Vain ripaus. Näin on Emmi Itärannan rakentamassa avaruussiirtokuntien maailmassa. Tulevaisuudessa on kaikista kosmisiin mittasuhteisiin ulottuvista muutoksista huolimatta enemmän tuttua kuin vierasta. Tämä pätee sekä teknologiaan että ihmisten elämäntapaan.

Maa-planeetan lähes täydellisen saastumisen jälkeen sinne ovat jääneet loukkuun ne onnettomat, joilla ei ole pääsyä uusiin maata kiertäville tekokuille tai Marsiin Maan esikuvan mukaan rakennettuihin siirtokuntiin. Myrkkyjen ja paahtavan helteen ja muiden sään ääri-ilmiöiden riivaamassa Maassa olosuhteet ihmiselle ovat karut, siirtokunnissa siedettävämmät, vaikkakin niiden ekosysteemit ovat keinotekoisesti rakennettuja ja haavoittuvia. Maan ihmiset ovat avaruuden yhteisön paaria-luokkaa ja heidän elämänsä jää lyhyeksi. Laillinen pääsy Maasta on jo lähes mahdotonta ja ihmissalakuljettajat pakkaavat epätoivoisia pakolaisia Maasta lähteviin sukkuloihin, jotka hylätään avaruuteen oman onnensa nojaan vain sen vähäisen toivon varassa, että joku avaruudessa partioiva taho osoittaisi niitä kohtaan myötätuntoa.

Monet maasta alun perin kotoisin olevat tai jopa siirtokunnissa syntyneet potevat parantumatonta ikävää siihen Maahan, joka oli olemassa ennen tuhoutumistaan. Tämä aiheuttaa paljon mielenterveysongelmia ja heijastuu vakavasti ihmisten terveyteen. Ihmiskunta kärsii kollektiivisesta menetystraumasta ja siihen liittyvästä surusta.

Romaanin maailmankuva ei ole kokonaan pessimistinen, vaikka se onkin dystopia. 2160-luvulla ihmiskunta on oppinut planeetan laajuisesta ympäristökatastrofista jotakin ja suhde luontoon on pakon ajamana muuttunut vaalivammaksi - se osa luontoa, joka vielä on olemassa, vaatii kaiken aikaa ihmisen huolenpitoa. Myös suvaitsevuuden kehittymisessä on menty eteenpäin. Sukupuolten moninaisuus ja ihmisten valinnanvapaus seksuaalisen identiteettinsä ja perhemuotonsa määrittelyyn ovat vallitsevia käytäntöjä, paitsi Maassa. Tuotantoeläimistä on luovuttu hyönteisten kasvatusta ja eläinten kantasoluista tuotettavaa keinolihaa lukuun ottamatta. Teknologia on kehittynyttä avaruusmatkailun mahdollistamisen alueella, samoin kuin keinotekoisten elinympäristöjen luomisen suhteen. Kaikki paukut on sijoitettu näihin osa-alueisiin ja esim. viestintäteknologia on yllättävänkin retroa eikä AI näyttele ihmisten elämässä näkyvää roolia.

Lumi, parantaja, ja Sol, etnobotanisti, ovat rakastavaisia ja puolisoita. Tarina on ennen muuta heidän rakkautensa tarina. Sen rakkauden tarina, jota he tuntevat toisiaan kohtaan ja sen, joka kohdistuu elämään ja sen edellytyksiin. Heillä on kummallakin oma tapansa rakastaa, mutta heidän molempien rakkaus asuu heidän luomassaan yhteisessä tilassa, Kuunpäivän talossa, joka on olemassa vain heidän kummankin mielikuvituksessa ja jossa he voivat kohdata milloin tahansa.

Lumi parantaa ihmisten sieluja ikiaikaisin menetelmin, joita tiede ei tunnusta. Sol työskentelee tutkimusprojektissa. Lumi ei tiedä projektista juuri muuta kuin että se liittyy Maan asuinkelpoisuuden parantamiseen kasvien ja sienten avulla. 

Joissakin ympäristöliikkeissä ollaan sitä mieltä, että antroposeenin jälkeisestä maan ja sen siirtokuntien ajasta ollaan siirtymässä bioseenin aikaan. Tulisiko edessä olevaa aikaa kutsua bioseeniksi vain antrobioseeniksi riippuu liikkeen tai sen kannattajan radikalisoitumisen asteesta, mutta aktiivisuuden painopisteen pitäisi planetaarisella tasolla siirtyä ihmiseltä takaisin luonnolle ja ihmisten noudattaa luonnon suhteen koskemattomuuden periaatetta.

Sol katoaa työpaikallaan kasvilaboratoriossa sattuneen onnettomuuden tai epäillyn terrori-iskun jälkeen. Lumi etsii häntä kaikin mahdollisin keinoin. Kirja koostuu pääasiassa Lumin Solille muistikirjaansa kirjoittamista kirjeistä, joissa hän pohtii syytä Solin katoamiseen ja käy läpi heidän yhteistä menneisyyttään löytääkseen sieltä jotakin, mikä auttaisi häntä ymmärtämään tapahtuneen.

Lumille selviää, että tapahtumat liittyvät salaiseen ympäristöryhmittymään. Mutta kytkeytyykö myös hänen parantaja-opettajansa Vivian liikkeeseen? Ja tietääkö hän itse lopulta paljonkaan Solista? Onko hän oikeassa luottaessaan tähän?

Sol katoaa pian fyysisen katoamisensa jälkeen myös Kuunpäivän talosta eikä Lumi enää tavoita aikaisemmin olemassa ollutta yhteyttä häneen. Muutamaa välttelevää viestiä lukuun ottamatta Sol tuntuu haihtuneen jäljettömiin, myös häntä etsivältä poliisilta. Lumi ei tiedä edes, millä planeetalla hän saattaisi olla.

Lumin yhteyden etsintä johtaa hänet teille, joille hänen ei pitäisi suunnata, jos hän noudattaisi opettajansa neuvoja: elämän ja kuoleman rajoille, joilta ei voi palata maksamatta kovaa hintaa. Lumin samanistinen matka sielueläimensä saattamana kuvaa kosmosta sielun sisäisenä maisemana, joka eksyttää ja tuhoaa eikä paljasta helposti salaisuuksiaan.

Tarinassa on myös myyttinen pohjavire, joka syntyy sumerilaisesta hedelmällisyyden jumalatar Inannasta kertovasta tarusta ja siitä, että salainen ympäristöjärjestö käyttää tarusta peräisin olevia lauseita mottonaan. 

Kirjassa Itäranta maalaa kuvan mahdollisesta maailmasta ja yhtä hyvin myös mahdollisista. Jossakin ovat kaikki mahdollisuudet, mutta ihmisen tahto on vapaa valitsemaan oman tiensä.

"Maailmat ja ajat ja kertomukset ohenevat aaveiksi toistensa päälle ja lomaan, meidän yhteinen menneisyytemme on kaksi erillistä, ja monta, näkymätöntä tai vain osin näkyvää. Se, mikä on ollut, onkin toisin, ja kaikki menneisyydet ja tulevaisuudet tapahtuvat samanaikaisesti loputtomissa maailmoissa. ---

Istun jokaisen kaikkeuden äärellä ja katson, miten kaikki niistä purkautuvat ja keriytyvät aina uudenlaiseksi vyyhdiksi, ja jokaisessa pakenet ulottuviltani."

Itärannan kaunis, vertauskuvallisuutta tihkuva kieli lataa tekstin merkityksillä, mietiskelevyydellä ja viipyilevillä tunnelmilla ja aistimuksilla. Saadakseni jäädä pitempään tähän aistit herkistävään, aavisteltavaan maailmaan hidastelin lukemisessa ja säästelin kirjaa.

Tällaisella kirjalla ei voi olla lopullisesti sulkeutuvaa loppua, eikä kirja petä odotuksia tässä suhteessa. Kaikki jää mahdolliseksi.

Kirja on kaunis sekä kieleltään että tarinaltaan. Se säilyttää yhtenäisyytensä huolimatta siitä, että mukana on erilaisia tekstityyppejä Lumin kirjeiden lisäksi. (Yllättävän paljon Itärannan maalaamassa tulevaisuudessa kirjoitetaan, ja nykyiset uutistoimistot Reuters ja Al Jazeerakin välittävät edelleen uutisia ja niillä on omat toimituksensa eri planeetoilla.) Solin katoamiseen liittyvä jännitys säilyy ja lisääntyy tarinan edetessä, vaikka iso osa kirjaa on loputtomalla odotuksella, jonka tuskallisuuden lukija voi melkein tuntea fyysisesti.

Itäranta kuuluu kansainvälisesti tunnetuimpiin nykykirjailijoihimme. Kuunpäivän kirjeet on hänen kolmas romaaninsa. Se julkaistiin heti ilmestymistään seuraavana vuonna englanniksi ja sen käännösoikeudet on myönnetty ainakin kahdellekymmenelle kielialueelle. Itäranta itse kirjoittaa sekä suomeksi että englanniksi, sillä hän on asunut Britanniassa toistakymmentä vuotta. Kuunpäivän kirjeet palkittiin vuonna 2021 Tähtivaeltaja-palkinnolla parhaana suomalaisena scifikirjana.

Jussi Kaakisen kansi avaa hienosti näkymiä kirjan eri tapahtumapaikkoihin ja tasoihin.

Muualla:

Lyyra Virtanen: Kuunpäivän kirjeissä runollinen kieli yhdistää ympäristöteemat ja tulevaisuuskuvauksen. Kehrääjä 4.1.2021

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet. Tuijata 11.11.2020

Helmet-lukuhaasteessa 2023

voisin sijoittaa kirjan esimerkiksi kohtiin:

4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna

5. Kirjassa ollaan maan alla

16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla

21. Kirja on scifiä

27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin

30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi

31. Kirjan kansikuvassa on taivas

38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan

40. Kirjassa hylätään jotain

43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin että siinä on toivoa