Susanna Alakoski: Pumpulienkeli

Työläisnaisten historiikki

Susanna Alakoski: Pumpulienkeli. (Alkuteos: Bomullsängeln, 2019)  Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. 484 s. Alkuperäinen kansi Sara R. Acedo. WSOY, 2022.

"Hildasta tuntui, että hänet oli suvun lisäksi hylännyt Jumala. Hän oli ei-toivottu, kuokkavieras. Hän oli muukalainen vieraassa kaupungissa, vaikka oli asunut Vaasassa jo kaksikymmentä vuotta. Hänen koko elämänsä oli täällä Palosaarella. Toisessa kaupungissa, varsinaisessa kaupungissa, hän oli vain joskus pikimmältään käynyt, kun Auroran kuoro oli kokoontunut Svenssonin naiskahvilassa tai kun Pumpulilla oli ollut tilaisuuksia Pyhän kolminaisuuden kirkossa. Matka Palosaaren sillan yli oli liian pitkä."

Susanna Alakosken historiallisen teossarjan avaus Pumpulienkeli kuvaa Pohjanmaata ja Vaasan seutua 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä lähtien. Päähenkilö Hildan lapsuuden ja varhaisnuoruuden agraariyhteisöä vuodenkiertoineen ja työtä Vaasan pumpulitehtaassa.

Hilda saa kokea puolittain isättömän ja äidittömän lapsen kohtalon talonpoikaissuvussa, joka on ylpeä juuristaan ja historiastaan. Naisen aseman nurjat puolet tulevat hänelle tutuiksi ensirakkauden ja sen seurausten muodossa jo varhain ja hän joutuu jättämään kotinsa ja lähtemään piikatytöksi toiseen taloon. Piikana ollessaan hän tutustuu talon toiseen piikaan, Helliin. Ystävykset haaveilevat Vaasaan muutosta ja pumpulitehtaalle töihin menosta, siellä työläisilläkin on joskus vapaata.

Hellin ja Hildan taustat ovat erilaiset, Hellin suku on osallistunut punakapinaan ja Hildan suvussa on oltu valkoisten puolella ja turvattu jumalaan. Tämä ei estä elinikäisen hyvän ystävyyden syntyä naisten välille ja vielä ikäännyttyäänkin he laskevat leikkiä luonteidensa ja taustojensa eroista. Yhteinen raadanta tehtaalla kuitenkin hitsaa naiset yhteen. Tehtaalta löytyy myös Hildan elämän rakkaus, Arvo.

Elämä on ankaraa ja Alakoski kuvaa tätä ankaruutta yksityiskohdin, jotka eivät jätä mitään epäselväksi. Toisiaan seuraavat sotavuodet iskevät tehtaaseen ja sen työläisiin, ja kun elämä vihdoin tasaantuu ja rauhoittuu 50-luvulla, Hildalla alkaa olla jo ikää ja työ tehtaassa on jättänyt lähtemättömät jäljet hänen terveyteensä, kuten kaikkien muidenkin tehtaassa työskentelevien. Se ei kuitenkaan estä Hildaa ja Helliä nauttimasta uudesta vakaammasta elämänvaiheesta, ja tehtaalle perustetaan runsaasti työläisten kerhoja ja yhdistyksiä. On aikaa jo harrastuksillekin ja pienet unelmat, kuten matkustaminen lähiseuduilla ja hiukan kauempanakin, toteutuvat yhdessä muiden tehtaalaisten kanssa. Naimattomana pysytellyt Helli toimii aktiivisesti työväenaatteen puolesta niin uusina parempina aikoina kuin läpikäytyinä puutteen ja sekasorron vuosikymmeninäkin.

Hildan elämänkaaren piirtymisen myötä tarinaan on kirjautunut melkoinen annos Suomen agraariyhteisöjen, sotien ja teollistumisen historiaa. Tehtaan historiaa valotetaan myös tehtaan perustajien ja johtajien näkökulmista.

Alakoski kertoo jälkisanoissaan kirjoittaneensa kirjaa pitkään työnimellä "Suomi-kirja". Tämä valitun näkökulman laajuus on sekä kirjan vahvuus että heikkous. Kunnianhimoisessa ajankuvan ja työnkuvauksen tarkkuudessaan Alakoski tuo mieleen Kalle Päätalon kansan- ja työnkuvaukset. Siinä missä Päätalon kuvaukset huokuvat omakohtaisuutta, laaja taustatyö puskee kuitenkin ehkä vähän liikaakin läpi Alakosken kirjassa ja ajoittain kirjan dokumentaarisuus vaikuttaa vähän itsetarkoitukselliselta. Hildan tarina vain Hildana olisi kantanut hyvin.

Vaasan Puuvillan perustamishistoria on mielenkiintoista, mutta siitä kertova tehtaan perustaja August Alexander Levón jää kirjassa kovin ohueksi henkilöhahmoksi, puhumattakaan muista välillä äänessä olevista tehtaanjohtajista.

Sen sijaan Hilda perheineen, samoin kuin Helli ja muut tehtaan naiset, ovat verta ja lihaa olevia aitoja henkilöitä. Heidän ilonsa ja surunsa ja elämänsä vaiheet saavat lähes fyysisen aistimuksen muodon lukijassa, eikä kirja salli lukijan unohtaa kuinka kuluttavaa ja raskasta työ maataloudessa tai tehtaassa on noina vuosikymmeninä ollut.

Alakosken lakoninen tyyli nakuttaa tarinaa eteenpäin. Vaikka hän kuvaa yksityiskohtaisesti, hän ei juurikaan kuvaile. Henkilöt puhuvat Pohjanmaan murretta, kiitos kääntäjä Sirkka-Liisa Sjöblomin. Naishistorian ja kotirintaman kuvauksena kirjalla on varmasti paikkansa kirjallisuudenhistoriassa. Jotakin kuitenkin myös tuntuu puuttuvan. Onko tuo puute kielen rekisterissä vai joidenkin henkilöhahmojen elämään herättämisessä, sitä en oikein osaa sanoa, luultavimmin molemmissa, sillä nämä seikathan kulkevat käsi kädessä tekstissä. Vaikka teksti on sinänsä sujuvaa, se ei oikein kokonaan elä ja vedä mukaansa. Tai ehkä en vain oikein ymmärrä pohjalaista ilmaisua, voi olla näinkin. Lukiessani näin kuitenkin jatkuvasti mielessäni arkistolähteidensä puoleen kääntyneen kirjailijan sovittamassa tiedon palasia yhteen. 

Kirjan päättyessä eletään aikaa, jolloin Hildan poika Jonni on nuoren vaimonsa kanssa lähtenyt Ruotsiin, Boråsin Algotsin tehtaalle, ja tytär Greta saanut hyvän otteen elämästä jo kotimaassa, mutta haaveilee silti muutosta ulkomaille. Unelmissa kangastelee Lontoo. Seuraava kirjasarjan osa onkin nimeltään Lontoon tyttö.

Muualla:

Liisamari Seppälä: Susanna Alakoski: Pumpulienkeli. 7.5.2021 Maailmankirjat.

Marja-Terttu Yli-Sirniö: Susanna Alakoski teoksestaan: Romaani on kunnianosoitus isoäidilleni. 18.7.2022 Seura.

Carsten Palmær: Alakoskis kvinnor har gott om sisu. 26.9.2019 Aftonbladet

Katarina Danielsson: Susanna Alakoski: Ett stigma att vara fattig i dag. 28.11.2019 Femina.

Helmet-lukuhaasteessa 2023

kirja sopii esimerkiksi seuraaviin kohtiin:

3. Kirjan nimessä on kasvi

8. Kirja kertoo pienestä kaupungista

19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt (jos olet käynyt Pohjanmaalla / Vaasassa)

37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole (Suomessa)

40. Kirjassa hylätään jotain