Matti Rönkä: Surutalo. Gummerus 2021. 287 s. Äänikirjan lukija: Matti Rönkä. Kansi: Timo Numminen. Rakennus on ensin ollut vain ajatuksen häivähdys, karkuun pyrkivä vaikutelma, sitten se on saanut muistimuotoa pehmeällä lyijykynällä. Mies on piirtänyt sitä mustaan, pieneen kirjaan, sellaiseen jossa on kiiltävät kovat kannet ja kuminauha merkkilenkiksi sivujen väliin. Valkoisessa rintamamiestalossa asuvan perheen elämää 1960-luvulta 2020-luvulle. Äiti kuolee kahden pojan ollessa vielä lapsia. Sodassa haavoittunut isä on pojilleen ankara, mutta pitää sinnikkäästi yksin huolta lapsistaan. Isän kuoltua toinen pojista, Jukka, ostaa veljensä osuuden taloon ja palaa kotiseudulleen selvittelemään perikunnan ja talon asioita. Samalla hänellä on paljon mietittävää omassa elämässään. Jukka on ollut perheen taiteilija, piirrellyt lapsesta pitäen harrastuksekseen ja päätynyt muotoilijaksi ja insinööriksi. Kun opettaja kehottaa isää laittamaan Jukan oppikouluun, koska tämä on lahjakas piirtäjäkin,
Pelle Romantique & Lotta Nevanperä: Konerunoja. Enostone 2021. 56 s. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos. Niin minä puhuin tulevaisuudesta, mutta et sinä erottanut lemmenkujetta oikosulusta. Silmäsi viilenivät vanhassa virrassa ja uit takaisin merenpohjassa ruostuvaan kuoreen. Ehkä muistit silloin illan, jolloin suuret kone-elimet nousivat pystyyn, potkurit hapuilivat taivasta, ulvoivat ja kiljuivat, kunnes kaikki katkesi. Pelle Romantique -nimimerkin kirjoittama ja Lotta Nevanperän kuvittama Konerunoja on melkoinen nostalgisen koneromantiikan sinfonia. Sen kerrostumissa puhuvat Tulenkantajien teollisuusentusiasmi ja sadan vuoden takaisen dadan iloinen, kaiken rikkova järjettömyys. Edellinen 20-luku oli täynnä bentsiinin katkua, shingleerattuja hiuksia, neonvalojen kuutamoa ja taivaalle kurottavia koneita. Viaton innostus siihen muutokseen, mitä koneet edustivat ja mistä ei vielä tiennyt, mitä kaikkea se toisi tullessaan, näkyi Suomen runoudessa Tulenkantajien tuotannossa, erity