Leena Krohn: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia

Tiiviin muodon mestarin filosofinen dystopia

Kirjan ulkoasu Dog Design. Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi

Leena Krohn: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia. Ulkoasu Dog Design. 164 s. Teos 2013.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.

    "Ei kokonaisuus tunne osiaan, osat eivät kokonaisuuttaan. Tuo eliöiden massa, hänessä vimmatusti kiehuva, elää samanlaisessa epävarmuuden tilassa kuin koko ihmiskunta, kun vanhat surkastuvat ja kuolevat, kun uusia ehtymättä syntyy. Nuo oliot kaiketi uskovat olevansa erillisiä ja riippumattomia ja jokainen oma maailmansa kuten hänkin kerran uskoi.

    Mikä harha! Mikä erehdys!"

Leena Krohnin dystopiassa Hotel Sapiens, vanha joskus pitkään tyhjilläänkin ollut villiviinin peittämä rakennus on kuin maailma pienoiskoossa. Se on hoitolaitos, tutkimuskeskus, pakolaisleiri, evakuointikeskus ja vankila. Sen asukkaita yhdistää lähinnä se, että he kaikki asuivat aikanaan lähellä Peevelinvuorta.

Emergenssiloikan jälkeen koneiden moraalinen kehitystaso ohitti ihmisen, joka oli ne suunnitellut päätöksentekonsa avuksi. Kaitsijat tai kellot, kuten heitä myös kutsuttiin, alkoivat puuttua ihmiskunnan päätöksiin. Niinpä Hotel Sapiens on myös museo, jossa säilytetään ihmiskunnan edustajia. Heidän tarkemmin määrittelemätöntä sairauttaan - joka saattaa paikallistua ylipäätään ihmisyydeksi - tutkitaan, heitä valvotaan ja lääkitään. Tästä huolehtivat nunnat, hilkkapäiset, valkoiseen ja mustaan pukeutuneet ja äänettömästi liikkuvat oliot. Nunnat ovat puoliksi biologisia, puoliksi keinotekoisia eivätkä koskaan osoita mitään tunteita. 

Hoitamisen ja tarkkailun lisäksi asukkaita myös koulutetaan, he saavat nauttia kaitsijoiden valitsemien ihmiskunnan vaikuttajien luennoista, niitä varten puhujat ilmestyvät heidän keskelleen ennallistettuina simulaatioina. Yhteydet ulkomaailmaan ovat olleet poikki pitkään. Sen jälkeen, mitä Peevelinvuorelle tapahtui, kun tappava voima tunkeutui sen sisuksista ulos. Pilvet ja sakea sumu ympäröivät Hotel Sapiensia ja sen vanhaa puistoa jatkuvasti niin että on mahdotonta nähdä, onko muusta maailmasta enää mitään jäljellä vai ovatko asukkaat viimeisiä eloonjääneitä.

"- Minulla on muistikuva, että eräs nunnista talutti minut tänne kuin olisin ollut pieni lapsi. En pyristellyt vastaan, seurasin häntä kuin omaa äitiäni.

Sillä lapsuudestani saakka olen hänet tuntenut. Hän oli kauan naisihanteeni. Hänen kuvansa oli purkissa, jonka kannen äitini avasi melkein joka ilta. Niin, hän oli vain mainoksen nainen, hän mainosti kaakaojauhetta, jota äitini lusikoi hellalla lämpenevään maitokattilaan. (--) Mutta hän ei tarjonnut vain virvoittavaa juomaa, hänen antimensa oli suurempi: itse äärettömyys. Sillä tarjottimella oli kupin lisäksi toinenkin esine: punainen purkki, jonka kyljessä samanlainen musta ja valkea nainen kantoi tarjotinta, jolla oli samanlainen valkea kuppi ja samanlainen punainen purkki nunnineen ja tarjottimineen, ja niin yhä jatkuen etäisyyksiin, joihin silmä ei yltänyt, mikromaailmojen näkymättömyyteen."

Kuvaus kaakaopurkin symboliikasta antaa hyvän esimerkin Krohnin taidosta luoda mystisiä maailmoja, selittämättömiä suhteita asioiden välille. Myös tuttujen ja turvallisten asioiden muuttuminen tuntemattomalla tavalla pelottaviksi kuuluu oleellisella tavalla Krohnin repertuaariin kertojana. Suhde nunnan tarjoamaan valkeaan kaakaokuppiin pysyy samana perusluottamuksena hyviksi opittuihin asioihin, olipa kupissa mitä tahansa, kuolinvuoteelle asti.

Hotel Sapiensin asukaskunta on moninaista. On Arki-ihminen, tilastotieteilijä, hullu terapeutti, sokea silmälääkäri, Kukkakauppias, taiteilija, miehensä murhannut kotirouva, Parapsykologisen seuran kirjastonhoitaja, joka käy kirjeenvaihtoa kuolleen tyttärensä kanssa... Kaikki ovat Kaitsijoille kuin alaikäisiä holhokkeja. 

Kaikki saavat tarinassa puheenvuoronsa, myös muille asukkaille tuntematon, kokonaan kääreisiin sidottu potilas, joka teki kohtalokkaan työvirheen ja päästi ilmoille liekkimeren. Erillisissä luvuissa, joita voi hyvin lukea novelleinakin, jokainen asukas pohtii tilaansa ja Hotel Sapiensia omalla tavallaan keskusteluissa muiden kanssa tai omissa mietteissään. 

Lempitarinani kaikkien outojen ja kiehtovien, vähän pelottavienkin tarinoiden joukossa on kuvaus siitä, kuinka asukkaille hetkellistä lohtua rohdoillaan tarjoava  Kukkakauppias aikoinaan tuli liittyneeksi Luonnonfilosofiseen seuraan. Kaikki tapahtui arboretumissa alppiruusujen kukinta-aikaan, siis samaan aikaan, jota tässä juuri parhaillaan elämme.

"Atsaleat kukkivat jo. Mikä julkeus! Mikä itsevarmuus! En ollut muistanut niiden värien hillittömyyttä ja syvyyttä, en sitä, miten yksi ainoa terälehti voi hehkua sekä sitruunankeltaista että punertavaa valoa. Jättimäiset teriöt houkuttelivat hyönteisiä nieluihinsa mesiviitoin, joissa oli raitoja, pilkkuja ja täpliä, niiden heteet liikahtelivat kuin tuntosarvet, niiden usko kesään oli silmitön."

 

Atsaleoita ihailevaa Kukkakauppiasta ilmaantuu häiritsemään Luonnonfilosofisen seuran puheenjohtaja, joka nimittää atsaleoita kalmankukiksi. 

"Katsoin häntä tarkemmin. Mieshän oli ilonpilaaja ja sitä paitsi ulkonäöltään hyvin erikoinen. Hänen ihonsa oli niin valkea että se melkein vihersi, ja hän oli kammottavan laiha ja hontelo. Sormetkin olivat niin pitkät että ne muistuttivat parsan versoja, ja kun hän liikutti niitä, näytti kuin niissä ei olisi niveliä ollenkaan."

Kukkakauppias päätyy kuuntelijaksi Luonnonfilosofisen seuran luentotilaisuuteen, siellä kehkeytyy kiivas väittely kasvien älykkyydestä ja tunteista seuran puheenjohtajan ja yleisössä istuvan neurologin kesken. Kertomus tuo tarinoiden vakavaan, kauhuromanttiseenkin kokonaisuuteen valoisan ja humoristisen tuulahduksen. Huumoria tosin pilkahtelee muuallakin, mutta se on synkänpuoleista.

Krohnin kirja on taitava, kiteytetty, mielikuvituksekas ja filosofinen tutkielma ihmiskunnan tilasta ja suhteesta muuhun maailmankaikkeuteen. Virheistä, toisiaan seuraavista katastrofeista ja toivon mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta. Ihmisyydestä.

"Aina ei voi tietää, kuka on kukin ja mikä mitäkin. Siihen on vain totuttava. Kiinalaiset uskovat, että jos talo jää pitkäksi aikaa asumattomaksi, vaeltavat henget saattavat ottaa sen asuinpaikakseen. Ehkä niin juuri on jo käynytkin. Me emme enää ole ihmisiä vaan tuollaisia vaeltavia henkiä, levottomia ja kuolemattomia."

Muualla:

Laura Kärkäs: Hyvää yötä, Homo Sapiens. Kiiltomato 16.3.2013

Pirjo Lyytikäinen: Turvakoti viimeisille ihmisille. HS 10.2.2013 (maksumuuri)

Leena Krohn: Hotel Sapiens. Tarukirja  7.9.2019

Leena Krohn: Hotel Sapiens. Luettua elämää 30.7.2013

Helmet-lukuhaaste 2025:

4. valvotaan yöllä

36. opiskellaan sisäoppilaitoksessa (tulkinnanvaraisesti)

39. etsitään ratkaisua arvoitukseen

40. kello(i)lla tärkeä merkitys

41. tapahtumat sijoittuvat aikakauteen (tulevaisuudessa) jolla en haluaisi elää

42. kirjan päähenkilö (ihmiskunta) tekee huonoja valintoja

44. hoidetaan ihmistä

45. isä ja tytär