Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

Louhen synty

Kirjan kansi Jussi Kaakinen. Valokuva Ellen Karhulampi

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja. Graafinen suunnittelu Jussi Kaakinen. 410 s. Teos 2025.

Kustantajan arvostelukappale, kiitos.

"Katselin, miten Synnytär käveli vastasyntyneessä maailmassa ja kultainen kimallus aaltojen alla osui hänen silmiinsä, kutsui häntä lähemmäs. Hän kurkotti kätensä mereen ja sulki sormensa hohtavan kiven ympärille: sen pintaan oli tarttunut auringonvaloa . Synnytär muovasi kivestä käsissään saaren. Sen karuun louhikkomaahan hän pudotti pisaran maitoa rinnoiltaan, ja pisara alkoi versoa kalliosta. Maanalaisessa pimeydessä se työnsi juurensa syvälle maan sydämeen asti, ja maan päälle se kasvatti korkean varren, pylvään, joka kiertyi ympäri yhdessä auringon kanssa. Pylvään pintaa peittivät kirjavat kuviot kuin linnunmunaa tai käärmeen suomuista ihoa."

Pohjolan matriarkaalinen kylä on vauras. Siellä naiset käyttävät taikavoimaansa kylän yhteiseksi hyödyksi ja turvaksi ja miehet käyvät kauppaa, ovat seppiä, kutojia ja kaikin tavoin osaavia käsityöläisiä. Miehet muokkaavat materiaalista maailmaa, naiset henkistä. Kun miehet lähtevät pitkille kauppamatkoilleen naiset suojaavat kotia vahvoilla taioillaan ja kauas näkevien eläinhahmojensa avulla.  Kaikki mistä eletään on lainaa luonnolta ja sen hengiltä, Tapiolta, Synnyttäreltä ja heidän väeltään.

Lauha on siskossarjan nuorimpia, kun kaikki muuttuu. Vieraan kansan miehet hyökkäävät kylään, tappavat asukkaat ja polttavat talot. Äiti on kylän matriarkka ja huolehtii nuorimmat tyttärensä, Pohjolan vallanperijät, salaista tietä turvaan hyökkäyksen alettua. Isommat siskot, tädit ja isä muiden miesten kanssa jäävät puolustamaan kotia. Heidän voimansa eivät kuitenkaan riitä ylivoiman edessä ja vihollinen ottaa kylän haltuunsa.

Äidillä ja pelastuneilla lapsilla on edessään vaikeat ajat heidän piilotellessaan metsässä. Lauha varttuu ja oppii hallitsemaan taikavoimaansa ja eläinhahmoaan kotkaa, joksi muuttuessaan hän kokee suurta iloa ja vapauden tunnetta. Äiti liikkuu karhuna pitkiä matkoja ja pitää silmällä kotikylän ympäristöä. Heidän on vallattava kylä takaisin sopivalla hetkellä.

Itärannan romaani on jännittävä ja vangitseva. Se imee omaan erityiseen maailmaansa, joka tuntuu tutulta ja tunnistettavalta. Näkökulma on kuitenkin toinen, naisen siinä missä ennen urhot ovat puhuneet. Itäranta katsoo kaikkien suomalaisten tuntemaa kansantarustoa ja sen keruuhistoriaa raikkaasti, tuorein silmin. Hänen kerrontansa avaa muinaisuskoamme ja siihen liittyvää elämäntapaa tavalla, joka epäilemättä löytää vastakaikua muillakin kielialueilla. Vähintäänkin fantasian ystävien keskuudessa.

"Taivas sulkeutui siipieni ympärille ja nosti minut korkealle kuin tähden. Pilvet olivat valkeaa ja harmaata hahtuvaa, puut alapuolella metsän tummanvihreä turkki." 

Lauha kokee muitakin muodonmuutoksia kuin olemukseensa luontaisesti kuuluvan eläinhahmoksi muuttumisen. Kaikki hänen tielleen kasautuvat onnettomuudet, pahuus, väkivalta ja menetykset kasvattavat hänestä toisen kuin hänen lapsuuden nimessään on ennakoitu. Ja hänen loitsujensa voima ylittää sen mitä on nähty. Hänestä tulee Louhi, Pohjolan pelätty kivenkova valtiatar. Hänen vihansa kohdistuu paljon tuhoa aikaansaaneeseen vieraaseen kansaan, joka ei näytä kunnioittavan Tapion eikä Synnyttären asemaa.

Kirja kuvaa muinaista luontosuhdetta ja tässä kuvauksessa on paljon autenttisuutta mitä kansan elämään tulee, mutta myös paljon kirjailijan fantasian vapautta. Itäranta on luetellut käyttämänsä lähteet niin suomalaisten muinaisuskosta, kalevalaisuudesta ja Kalevalan synnystä, Elias Lönnrotista kuin pohjoisten kansojen samanismistakin.

Elias Lönnrot on mukana kirjassa henkilönä omalla aikatasollaan. Ei laajasti seurattuna, mutta piirtämässä ääriviivoja omalle tulkinnalleen siitä, mitä kansa hänelle kertoi aikana, jolloin suuren eepoksen tarve nousi väheksytyn kansan puolustamisen tarpeen keralla suomalaismielisessä sivistyneistössä. Lönnrot rakensi tarinaa ja tarvitsi siihen pahiksen. Pohjolan vahva naishahmo sopi tähän rooliin enemmän kuin hyvin. Nainen, joka ei alistunut niin kuin Kalevan maiden naiset.

Louhen ruumiiton hahmo seuraa Eliaksen uran kehitystä, oppii palavasieluisen tiedon janoajan kanssa lukemaan kirjoitusta, johon liittyy uusia vallan ja taikuuden merkkejä. Elias ei kuitenkaan tunne eikä huomaa olkansa takana itseään seuraavaa toisen todellisuuden olentoa. Hän näkee vain sen, minkä näkemiseen hänen silmänsä ovat opetetut. Mutta hänen kuolinhetkellään Louhi saapuu haastamaan hänet ja hänen tulkintansa.

Lönnrotin tulkinta siitä, mitä muinaissuomalaiset ovat suullisena perinteenä kantaneet on toki niin vahva ja juurtunut suomalaisuuteen, että ymmärrän tarpeen sijoittaa hänet tähän pääasiassa Lönnrotin kokoamaa materiaalia toisin katsovaan kirjalliseen kokonaisuuteen ja haastaa hänet näkyvästi. Oikeastaan kuitenkin ajattelen, että kirja olisi ollut vaikuttavampi ja voimallisempi ilman häntä. Parisataa vuotta kansakunnan kaapin päällä palvottuna suurmiehenä ovat kyllä sinetöineet hänen omistusoikeutensa keräämäänsä aineistoon ja sen pohjalta laatimaansa taruun. Olkoon muillakin oikeus taruilla kansanrunousaineiston pohjalta, etenkin kun sitä ovat kartuttaneet monet muutkin perinteenkerääjät.

"Sinä olet olemassa ilman minua. Minun täytyy saada olla olemassa ilman sinua."

Itärannan kieli on tässä kirjassa yhtä kaunista ja tuoretta kuin aina, menettämättä silti otettaan elämän kuvauksen realismista ja karuudesta. Vasta tästä kirjasta oivalsin, että hänen kielessään ylipäätään on paljon kansanrunonomaista herkkyyttä ja alkukantaisuutta.

Samanistista matkaa sielueläimen saattamana on kuvattu myös Itärannan edellisessä romaanissa Kuunpäivän kirjeet. Lumenlaulaja tuo mieleeni Siiri Enorannan myös loitsimiseen keskittyvän fantasiatarinan Tuhatkuolevan kirous. Nämä kaikki kirjat sisältävät kertomansa tarinan sivujuonteena pohdintaa siitä, millä reunaehdoilla henkisen vallan käyttäminen on eettistä ja pyhittääkö tarkoitus keinot.

Jussi Kaakisen kansi kuvaa jälleen kirjan ydintapahtumia puhuttelevasti, mutta omassa mielessäni näen Louhen siiven suurempaa voimaa uhkuvana kuin se kannessa näyttäytyy.

"Jos joku näkikin kookkaan kokkolinnun levittävän siipensä ja katoavan meren suuntaan, he pitivät sitä suotuisana enteenä. Sikäli kuin he tiesivät, suuri Louhi oli kadonnut jälkeä jättämättä vapautettuaan taivaanvalot vuoren sisältä."

 

Muualla:

Toni Jerrman: Lumoavassa romaanissa Louhi astuu esiin äitinä ja suojelijana. HS 9.8.2025  (Maksumuuri)

Helmet-lukuhaasteessa 2025:

2. fantasiakirja

4. valvotaan yöllä

9. konflikti

15. haaksirikko

21. muusikko

23. pidän kirjan nimestä

24. laittomuuksia

29. kirjailijan viimeisin teos

30. häät tai hautajaiset

39. etsitään ratkaisua arvoitukseen

44. hoidetaan ihmistä

45. isä ja tytär

49. julkaistu 2025