Siirry pääsisältöön

Annastiina Mäkitalo: Vanhan Rauman Kirsti

Merimiehen tytär





Kirjan kansi Annastiina Mäkitalo. Valokuva Ellen Karhulampi



Annastiina Mäkitalo (teksti ja kuvat): Vanhan Rauman Kirsti. Pitsit nyplännyt Maija Salonen. 35 numeroimatonta sivua. Kiinnoste, 2012.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos. 


Käynnistäni Vanhan Rauman Kirstin talossa muistan hellepäivän lämmön ja tuoksun pihassa ja tuvan ja kamarin mukavan hämäryyden kirkkaasti paistavassa päivässä. Keskeneräisen pitsityön tuvassa ja merimiesten Staffordshiren posliinikoirat ikkunalla, unohtuneina ainaiseen odotukseen ja merellekatsomiseen.

Kun näin kirjaston esittelyhyllyssä nuo samat koirat ja kirjan nimen Vanhan Rauman Kirsti, nappasin kirjan nopeasti kirjapinooni. Se olisi luettava rauhassa ja nauttien.

Kirjaa tarkemmin tutkiessani huomasin, että Annastiina Mäkitalo on tehnyt sen opinnäytetyönä Aalto-yliopistoon. Hieno idea! Mukana projektissa on ollut Rauman museo ja Kirstin talon entinen asukas, nykyinen mestarinyplääjä Maija Salonen on nyplännyt kirjassa esiintyvät pitsit. Osa kirjan myyntituotosta on mennyt Vanhan Rauman talokylttien entisöintiin.

Kirjan tarinassa kerrotaan kuinka merikarhu palaa pitkän poissaolon jälkeen kesän alussa kotiin vaimonsa ja Kirsti-tyttärensä ja ihan pienen Kaarlo-poikansa luo. Tuomisinaan hänellä on tuo koirapari, joka saa paikan ikkunalta. Kotiinpaluuta juhlitaan koko pihapiirin asukkaiden kesken, vuokralaisperhe Möttöset viisine lapsineen noutavat aitasta suuret ovet, joista tehdään pihalle pöytä, emäntä kattaa sille herkut, jotka myös yhteistuumin valmistetaan. Herkkupöydässä syödään raumalaisittain valmistettuja silakkaperunoita ja juodaan oman pihan omenoista tehtyä mehua. Mummo paistaa pitkopullaa ja raumanpipareita.

Jonkin ajan kuluttua merikarhun on taas lähdettävä, mutta hän lupaa palata, kun omenapuissa kukkivat tämänkertaisen paluun kukkien sijaan kuurankukat. Kirsti kysyy koirilta joka ilta, milloin kuurankukat kukkivat, mutta ne eivät vastaa. 

Mummo lupaa opettaa Kirstin nypläämään. Kun perheen rahat loppuvat isää odottaessa, äiti kehottaa Kirstiä menemään torille myymään pitsikukkiaan - Kirstistä oli odottaessa kehittynyt mestarinyplääjä!

"En mene, en myy, Kirsti ajatteli.

Odotti hämäränhyssyä, sydänyötä, kuu-
ukkoa ikkunalle. Odotti kehtolauluun,
kuorsaukseen, tuhinaan asti. Kietoi
villaliinan kaulaansa, kahmaisi valkoisen
yöpaitansa helmaan kaikki lumikukkansa.
Kiipesi tikapuilla korkealle omenapuihin,
kurkotti joka oksaan talven."

Ja niin merikarhu saapuikin taas kotiin, kun kuurankukat kerran kukkivat omenapuissa.

Kirstin talon ensimmäiset asukkaat ovat asuneet taloa jo 1700-luvun alkupuolella, kerrotaan kirjassa. Talo on kulkenut naispolven mukaisesti suvussa, jossa on ollut sekä käsityöläisiä että merimiehiä. Tarinan perhe asuu talossa 1800-luvun ja 1900-luvun taitteessa.

Tikkukirjaimin kirjoitetun tarinan kuvat ovat vaaleanpunaisen, valkoisen ja mustan sävyissä. Kokosivukuvien lisäksi kirjassa on muutama aukeama, jonka kuvat on aseteltu kuin kiiltokuva-arkiksi, ja muistuttamaan hiukan myös nypläystyötä kuvion keskustoineen ja välilankoineen ja pienempine kuvioineen.

Kirjassa on tunnelmaa ja voin kuvitella, että lasten kanssa Kirsti-mökissä käytyä kirjaa on ihanaa tutkiskella ja kuvitella, keitä mökissä on asunut ja miten tuossa pienessä mökissä on ennen eletty.






Muualla:

Kirstin talosta: Kirsti. Visit Rauma


Helmet-lukuhaasteessa 2025:

3. kirjan päähenkilö on nuorempi kuin minä
4. valvotaan yöllä
7. hyvän mielen kirja
17. päähenkilöllä lemmikkinä kissa tai koira
22. lomaillaan
34. tunnettu rakennus
40. ajalla tai kellolla tärkeä merkitys
45. isä ja tytär


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Janne Saarikivi: Hankalat sanat

Hankaluuksien synnystä Janne Saarikivi: Hankalat sanat. Kannen suunnittelu Sanna-Reeta Meilahti. 207 s. Teos, 2. painos 2023. Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos. Sanat ovat hankalia. Hankalan kantasana on 'hanka', joka tarkoittaa oksantynkää, ja viittaa myös hankaamiseen. Suomalais-ugrilaisiin kieliin ja kielihistoriaan erikoistunut kielitieteilijä Janne Saarikivi tarkastelee kirjassaan monien nykyajassa paljon mielleyhtymiä sisältävien sanojen etymologiaa. Kyse on sellaisista sanoista kuin 'fasismi', 'usko', 'yksityisauto', 'sivistys', 'etuoikeus', 'toksinen maskuliinisuus'; mutta myös sellaisten kuin 'uupumus' ja 'uni'. Kirjan hankaluutta lisää - ilmeisen ohjelmallisesti, heh - se, että siitä puuttuu sisällysluettelo käsitellyistä sanoista. Lähdeluettelosta nyt puhumattakaan. Ei kuin selaamaan siis. Osa kirjan pakina- tai kolumnimaisista luvuista on julkaistu jo kertaalleen aikaisemmin lehdissä. Sanojen etym...

Hanna Weselius: Pronominit

Hetki taivaalla Kirjan kansi Matti Ruokonen Hanna Weselius: Pronominit. 377 s. Kansi Matti Ruokonen, kannen kuvat iStock. WSOY 2025 Kustantajan sähköinen arvostelukappale, kiitos. "Kaikkialla, missä on ihmisiä, ilmassa risteilevät katseet, mielikuvat ja niihin kietoutuneet tunteet. Matkustamo on vaalea, muovinen ja yhdentekevä tila, mutta sen ilma on tiheää ja sakeaa, koska jokainen matkustaja on ottanut kaikki mielikuvansa ja tunteensa mukaan." Ollaan nousuun lähtevässä lentokoneessa. Määränpäänä on kansainvälinen lentokenttä, muuta tietoa matkustajilla ei ole.  Matkustajat katsovat Titanic-elokuvaa omilta näytöiltään. Käy ilmi, että ruokakärryyn ei ole pakattu ruokaa nimeksikään matkalle mukaan. Vettä ja punaviiniä sentään löytyy runsaasti. Lisäksi osa matkustamon penkeistä on peitetty tiiviillä, lattiaan saakka ulottuvalla pressulla eikä stuerttikaan tiedä, mitä pressujen alla on. Mielessä käyvät arvaukset muuttuvat matkan edetessä yhä synkemmiksi. Henkilöt on nimetty heid...

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

Louhen synty Kirjan kansi Jussi Kaakinen. Valokuva Ellen Karhulampi Emmi Itäranta: Lumenlaulaja. Graafinen suunnittelu Jussi Kaakinen. 410 s. Teos 2025. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Katselin, miten Synnytär käveli vastasyntyneessä maailmassa ja kultainen kimallus aaltojen alla osui hänen silmiinsä, kutsui häntä lähemmäs. Hän kurkotti kätensä mereen ja sulki sormensa hohtavan kiven ympärille: sen pintaan oli tarttunut auringonvaloa . Synnytär muovasi kivestä käsissään saaren. Sen karuun louhikkomaahan hän pudotti pisaran maitoa rinnoiltaan, ja pisara alkoi versoa kalliosta. Maanalaisessa pimeydessä se työnsi juurensa syvälle maan sydämeen asti, ja maan päälle se kasvatti korkean varren, pylvään, joka kiertyi ympäri yhdessä auringon kanssa. Pylvään pintaa peittivät kirjavat kuviot kuin linnunmunaa tai käärmeen suomuista ihoa." Pohjolan matriarkaalinen kylä on vauras. Siellä naiset käyttävät taikavoimaansa kylän yhteiseksi hyödyksi ja turvaksi ja miehet käyvät kauppaa,...