Annastiina Mäkitalo: Vanhan Rauman Kirsti

Merimiehen tytär

Kirjan kansi Annastiina Mäkitalo. Valokuva Ellen Karhulampi

Annastiina Mäkitalo (teksti ja kuvat): Vanhan Rauman Kirsti. Pitsit nyplännyt Maija Salonen. 35 numeroimatonta sivua. Kiinnoste, 2012.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos. 

Käynnistäni Vanhan Rauman Kirstin talossa muistan hellepäivän lämmön ja tuoksun pihassa ja tuvan ja kamarin mukavan hämäryyden kirkkaasti paistavassa päivässä. Keskeneräisen pitsityön tuvassa ja merimiesten Staffordshiren posliinikoirat ikkunalla, unohtuneina ainaiseen odotukseen ja merellekatsomiseen.

Kun näin kirjaston esittelyhyllyssä nuo samat koirat ja kirjan nimen Vanhan Rauman Kirsti, nappasin kirjan nopeasti kirjapinooni. Se olisi luettava rauhassa ja nauttien.

Kirjaa tarkemmin tutkiessani huomasin, että Annastiina Mäkitalo on tehnyt sen opinnäytetyönä Aalto-yliopistoon. Hieno idea! Mukana projektissa on ollut Rauman museo ja Kirstin talon entinen asukas, nykyinen mestarinyplääjä Maija Salonen on nyplännyt kirjassa esiintyvät pitsit. Osa kirjan myyntituotosta on mennyt Vanhan Rauman talokylttien entisöintiin.

Kirjan tarinassa kerrotaan kuinka merikarhu palaa pitkän poissaolon jälkeen kesän alussa kotiin vaimonsa ja Kirsti-tyttärensä ja ihan pienen Kaarlo-poikansa luo. Tuomisinaan hänellä on tuo koirapari, joka saa paikan ikkunalta. Kotiinpaluuta juhlitaan koko pihapiirin asukkaiden kesken, vuokralaisperhe Möttöset viisine lapsineen noutavat aitasta suuret ovet, joista tehdään pihalle pöytä, emäntä kattaa sille herkut, jotka myös yhteistuumin valmistetaan. Herkkupöydässä syödään raumalaisittain valmistettuja silakkaperunoita ja juodaan oman pihan omenoista tehtyä mehua. Mummo paistaa pitkopullaa ja raumanpipareita.

Jonkin ajan kuluttua merikarhun on taas lähdettävä, mutta hän lupaa palata, kun omenapuissa kukkivat tämänkertaisen paluun kukkien sijaan kuurankukat. Kirsti kysyy koirilta joka ilta, milloin kuurankukat kukkivat, mutta ne eivät vastaa. 

Mummo lupaa opettaa Kirstin nypläämään. Kun perheen rahat loppuvat isää odottaessa, äiti kehottaa Kirstiä menemään torille myymään pitsikukkiaan - Kirstistä oli odottaessa kehittynyt mestarinyplääjä!

"En mene, en myy, Kirsti ajatteli.

Odotti hämäränhyssyä, sydänyötä, kuu-

ukkoa ikkunalle. Odotti kehtolauluun,

kuorsaukseen, tuhinaan asti. Kietoi

villaliinan kaulaansa, kahmaisi valkoisen

yöpaitansa helmaan kaikki lumikukkansa.

Kiipesi tikapuilla korkealle omenapuihin,

kurkotti joka oksaan talven."

Ja niin merikarhu saapuikin taas kotiin, kun kuurankukat kerran kukkivat omenapuissa.

Kirstin talon ensimmäiset asukkaat ovat asuneet taloa jo 1700-luvun alkupuolella, kerrotaan kirjassa. Talo on kulkenut naispolven mukaisesti suvussa, jossa on ollut sekä käsityöläisiä että merimiehiä. Tarinan perhe asuu talossa 1800-luvun ja 1900-luvun taitteessa.

Tikkukirjaimin kirjoitetun tarinan kuvat ovat vaaleanpunaisen, valkoisen ja mustan sävyissä. Kokosivukuvien lisäksi kirjassa on muutama aukeama, jonka kuvat on aseteltu kuin kiiltokuva-arkiksi, ja muistuttamaan hiukan myös nypläystyötä kuvion keskustoineen ja välilankoineen ja pienempine kuvioineen.

Kirjassa on tunnelmaa ja voin kuvitella, että lasten kanssa Kirsti-mökissä käytyä kirjaa on ihanaa tutkiskella ja kuvitella, keitä mökissä on asunut ja miten tuossa pienessä mökissä on ennen eletty.

Muualla:

Kirstin talosta: Kirsti. Visit Rauma

Helmet-lukuhaasteessa 2025:

3. kirjan päähenkilö on nuorempi kuin minä

4. valvotaan yöllä

7. hyvän mielen kirja

17. päähenkilöllä lemmikkinä kissa tai koira

22. lomaillaan

34. tunnettu rakennus

40. ajalla tai kellolla tärkeä merkitys

45. isä ja tytär