Hetki taivaalla
 |
| Kirjan kansi Matti Ruokonen |
Hanna Weselius: Pronominit. 377 s. Kansi Matti Ruokonen, kannen kuvat iStock. WSOY 2025
Kustantajan sähköinen arvostelukappale, kiitos.
"Kaikkialla, missä on ihmisiä, ilmassa risteilevät katseet, mielikuvat ja niihin kietoutuneet tunteet. Matkustamo on vaalea, muovinen ja yhdentekevä tila, mutta sen ilma on tiheää ja sakeaa, koska jokainen matkustaja on ottanut kaikki mielikuvansa ja tunteensa mukaan."
Ollaan nousuun lähtevässä lentokoneessa. Määränpäänä on kansainvälinen lentokenttä, muuta tietoa matkustajilla ei ole.
Matkustajat katsovat Titanic-elokuvaa omilta näytöiltään. Käy ilmi, että ruokakärryyn ei ole pakattu ruokaa nimeksikään matkalle mukaan. Vettä ja punaviiniä sentään löytyy runsaasti. Lisäksi osa matkustamon penkeistä on peitetty tiiviillä, lattiaan saakka ulottuvalla pressulla eikä stuerttikaan tiedä, mitä pressujen alla on. Mielessä käyvät arvaukset muuttuvat matkan edetessä yhä synkemmiksi.
Henkilöt on nimetty heidän istumapaikkojensa numero- ja kirjainyhdistelmien mukaan, mikä ruokkii tietynlaista anonymiteetin ideaa, huolimatta siitä, että lukija pääsee kaikkien ajatuksiin. Kirjan alussa olevassa matkustamon kartassa matkustajat näkyvät myös kuvattuina stuertin heihin liittämin muistisäännöin.
Matkustajat ovat odotukseen ja ajatuksiinsa jähmettyneitä, yksinään matkustamosta vastaava stuertti toimii ja pysyy normaalissa huolenpitäjän roolissaan. Hänestä kehkeytyy kertomuksen edetessä eräänlainen sankari, jonka huolenpito ei lakkaa, vaikka olosuhteet ovat maailmanlopun kaltaiset. Tai mitäpä sitä kiertelemään: ne ovat maailmanloppu.
Vähitellen, matkan jatkuessa, saadaan matkustajien hajanaisten muistikuvien kautta tietää, kuinka epätoivoisista oloista lento on lähtenyt ja mitä jättänyt taakseen.
Dialogit matkustajien kesken paljastavat myös yhä enemmän. Muuttuneen ilmaston, jossa vuodenajat ovat ensin edestakaisin heiluttuaan asettuneet näyttämään ikuista syksyä, eläimistöä ja kasvistoa kohdanneen sukupuuton, aikaisemmin tuntemattoman sienilajin, joka on levittäytynyt kaikkialle ikuisen syksyn saavuttua, näkyvänä ilmauksena sille, mitä ei voi enää muuttaa tai pysähdyttää. Ja ihmisten henkilökohtaiset selviytymiskeinot jo hävityn taistelun vääjäämättömyyttä vastaan. Vääjäämättömyyttä, jonka pääsy lentokoneeseen, jonottavien ihmisjoukkojen jäädessä lentokentälle, voi silti vielä häivyttää hetkeksi. Tuosta saavutetusta hetkestä on koko tarinassa kyse.
Välillä kerronta leikkaa yksinään elävän kirjailijan kammioon, jossa ikkunan takana päivä päivältä nouseva vesiraja piirtää lähes ainoaa jäljelle jäänyttä tapahtumaa, kun infrastruktuuri on lakannut toimimasta ja suurin osa naapuruston ihmisistä kadonnut jonnekin. Kirjailija syö näkkileipää ja juo kuumaa vettä. Hänellä ei ole mahdollisuutta lähteä minnekään. Mutta hän kirjoittaa tarinaa lentokoneesta, joka lähtee.
Kirjailija löytää verkosta Pyrykanavan ja katselee sen yhdelle, kadonneelle ihmiselle kohdennettua sisältöä ihmeissään kaiken tekoälyn tuottaman massasisällön joukossa. Kanavasta muodostuu hänelle lähes inhimillinen kontakti. Sellaista ei muutoin ole enää edes kuolemaa tekevään naapuriin, jonka suurta koiraa hän ulkoiluttaa. Naapuri ei salli pääsyä oman sairastamisensa todistamiseen. Lentokoneen ja kirjailijan todellisuudet sulautuvat vähitellen toisiinsa kuin värit akvarellissa.
Ihmiskunta elää viimeisiä hetkiään, kaikkien erehdystensä paino harteillaan ja mielen suojamekanismit järkkyen. Tunteet vaihtelevat laajalla kirjolla hämmennyksestä epäuskoon, kauhuun, suuttumukseen, suruun, ikävään, syyllisyyteen... Ne on nimetty lukujen otsikoissa.
Pronominit? Ne kuvaavat suhteita ihmisten välillä ja ihmisten ja muiden olentojen välillä. Ehkä niihin on mahdollista pelkistää se, mikä ihmiskunnan kohtalossa menee vinoon ja lopulta upottaa Titanicin.
"Kun ihmisen kuollut ruumis, entinen keho, kaikki se mikä ei ole hän, mätänee ja maatuu, se muuttuu lahottajien ja muiden eliöiden ympäristöksi samalla tavalla kuin kuollut puu. Kun lahottajat ja muut eliöt valtaavat kuolleen ihmisen tai puun, kun eliöitä on miljoonia, onko kuolleen ihmisen tai puun ja elävien eliöiden muodostama uusi kokonaisuus se vai hän? Vai he?
Vai jokin monitahoisempi persoonapronomini, jollaista yleisimpiin ihmisten käyttämiin kieliin ei ole keksitty?"
Weseliuksen lauseet ovat luontevia, hengittäviä, välittömiä. Tekstissä on hyvä rytmi, myös kokonaisuuden tasolla. Kertomus koostuu lyhyistä luvuista, joiden kokijat vaihtuvat. Sisäisten monologien ja dialogien vaihtuvien näkökulmien kannalta teos on taitava kudelma.
Kerronnassa on kaiken aikaa läsnä myös metakerronnallinen ulottuvuus. Kertomuksilla, kerronnalla, on oma roolinsa ihmiskunnan erehdyksissä. Kertoja, taiteilija, valokuvaaja - he ovat osa tarinaa ja sitä, mihin huomio kohdistuu.
Matkustamon henkilöt eivät ole riittävästi erillisiä, että heidän tarinansa nousisivat esiin kokonaisuuksina. He muodostavat kollektiivisen päähenkilön, otannan ihmiskunnasta, jonka sen itseaiheutettu hyökyaalto hukuttaa. Tuo pitkältä tuntuva, mutta silti lyhyt hetki ilmassa, tuhoutuvan maapallon yllä, pitää sisällään niin syvältä riipaisevan menetyksen tunteiden kirjon kuin myös viimeiset yritykset torjua todellisuus ja takertua mihin tahansa loittonevaan normaaliuden ilmaukseen.
Romaani on Weseliuksen neljäs. Kirjailijan uran lisäksi hän on taiteen tohtori, valokuvaaja ja valokuvauksen opettaja.
"Miten hetkeen tartutaan oikein, kuka sen tietää, D ajattelee. Onnellisuus asuu sekunneissa, joista saattaa hyvällä tuurilla saada jonkinlaisen pienen ja hennon otteen, ja jälkeenpäin ne sekunnit muodostavat jollekin ajanjaksolle, vaikka nyt sille Dublinin-matkalle, hauraan mutta yhtenäisen pintakerroksen. Eri ajanjaksojen pintakerrokset jäävät muistiin, ja niiden alle vajoavat enimmät kauhun, epätoivon ja kivun tunnit. Ne painuvat mielen pohjaan ja unohtuvat, ja hyvä niin, tai oikeastaan se ei ole hyvä vaan aivan välttämätöntä sille, että ylipäänsä pystyy elämään."
"Sitäkin minä olisin halunnut ehtiä elämässäni tehdä, stuertti ajattelee, opiskella ja harjoittaa buddhalaisuutta. Olisin halunnut ehtiä istahtaa alas sen ajatuksen kanssa, että menneisyys ja tulevaisuus eivät oikeastaan ole ollenkaan olemassa."
Lisää luettavaa:
Hanna Weseliuksen aikaisempi romaani Nimetön - Nanette Kottaraisen muotokuva
Samoissa maailmanlopun aihepiireissä liikutaan myös seuraavissa blogissa aiemmin esitellyissä kirjoissa:
Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri puolestaan toteuttaa samantyyppistä kollektiivisen päähenkilön ja lennossa vaihtuvien sisäisten monologien ideaa kuin Weselius.
Muualla:
Toni Jerrman: Mitä jää jäljelle, kun tulevaisuus katoaa, pohtii Hanna Weseliuksen kirja. HS 4.7.2025 (maksumuuri)
Outi Hytönen: Matkustamossa nykymaailma. Suomen Kuvalehti 1.6.2025
Hanna Weselius: Pronominit. Tuijata 8.8.2025
Elli Leppä: Kirjat - Hanna Weselius: Pronominit. Tähtivaeltaja-blogi ja -lehti 3/2025
Helmet lukuhaasteessa 2025:
4. valvotaan yöllä
6. prologi
16. hahmoluettelo
20. tulisi hyvä elokuva
21. muusikko
24. laittomuuksia
29. kirjailijan viimeisin
40. ajalla tärkeä merkitys
41. tapahtumat sijoittuvat aikakauteen, jolla en haluaisi elää
44. hoidetaan ihmistä
45. isä ja tytär
49. julkaistu 2025
Kommentit
Lähetä kommentti