Siirry pääsisältöön

Maarit Verronen: Hiljaiset joet

Maailmankaikkeuden virhe


Kirjan kansi Jonna Nisu. Valokuva Ellen Karhulampi



Maarit Verronen: Hiljaiset joet. 177 s. Kansi: Jonna Nisu. Aviador 2018.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.


"Kenelläkään ei enää voinut olla epäilystä siitä, että tässä oli tosi kyseessä. Vähintään viisi miljardia kuollutta oli varovainen arvio, ja nyt puhuttiin avoimesti siitä miten parikymmentä vuotta sitten, tai ehkä jo vähän aiemmin, oli alkanut varmistua, että maailmankaikkeuden ja erityisesti sen galaksien rakenteessa oli jotakin outoa. Pitkään oli ajateltu, että rakennetta koskevat kosmologiset mallit olivat puutteellisia. Nyt tiedettiin, että mallit selittivät kaiken riittävällä tarkkuudella niin kauan, kuin maailmankaikkeus pysyi eristyksissä, niin kuin se oli suurimman osan ikäänsä pysynyt. Eristyneisyys vain oli jossain vaiheessa päättynyt. Oli alkanut aivan uudenlaisten kosmisten vuorovaikutusten kausi."

  
Maarit Verrosen dystopiassa maapallo tuhoutuu täysin asuinkelvottomaksi maailmankaikkeuden rakenteessa tapahtuvien muutosten vuoksi.

Muutokset alkavat hiljalleen maanjäristyksinä ja muuna maapallon ytimen kuumenemisesta johtuvana vulkaanisen toiminnan voimistumisina seurauksineen. 

Kirjan päähenkilö, keski-ikäinen Lia työskentelee maastossa joenvarren rajavyöhykkeellä, jossa naapurina on kansalaisiaan väkivalloin kohteleva roistovaltio. Naapurimaasta yrittää jatkuvasti ulos epätoivoisia ihmisiä. Viisihenkinen ryhmä lapsia saapuu sieltä yksinään, ilman aikuisia. He ovat pitäneet huolta toisistaan ja onnistuneet pakenemaan, vaikka vanhin on vasta 11-vuotias ja nuorin vauva. He ovat eri perheistä peräsin olevia orpoja. 

Lia ottaa lapset suojiinsa järistysten pahetessa ja he lähtevät veneellä vesille, pyrkien kauemmaksi katastrofialueelta. Lia on maastossa liikkumisen karaisema ja lapset ovat tottuneet toimimaan ryhmänä. Tämä auttaa heitä pakomatkansa monissa vaiheissa.

Isot alueet maapallosta ovat jo veden peittämiä, kun he saapuvat Suomeen, Lian entiseen kotimaahaan. Skandinavian mannerlaattojen vakaus suojaa aluetta vielä jonkin aikaa, mutta tilanne pahenee nopeasti. Silloin Lia saa vihiä operaatio Nooan Arkista, joka tarjoaa ammatillisin tai geneettisin perustein jo pitkään valmistellun suojapaikan joillekin ihmisille. Lia tajuaa, että se on viimeinen oljenkorsi eikä ole uskoa onneaan, kun hänen tekemänsä hakemus ryhmälle hyväksytään geneettisin perustein.

Huolimatta kaikesta heidän jo kokemastaan jännitys kuitenkin oikeastaan vasta alkaa tästä. 

Verronen on tähtitieteilijän tiedoillaan luonut uskottavan ja karmaisevan kuvauksen maapallon tuhosta ja avaruusasemasta, johon valitun joukon on tarkoitus pelastautua.

Luin kirjan yhdeltä istumalta, sillä sen keskeyttäminen ei tuntunut vaihtoehdolta. Jännitys kiristyy kaiken aikaa ja katastrofi seuraa katastrofia. Ydinryhmää ajaa kuitenkin eteenpäin elämänhalu ja kekseliäisyys; päähenkilöä tietenkin halu suojella lapsia, mutta eivät lapsetkaan ole neuvottomia. Vanhin heistä, Riveriksi maanpaossaan uudelleen ristitty poika, on johdattanut lapsiseurueen elossa rajan taakse ja hänellä on kyky havaita vaarat ja toimia edelleen jatkuvan matkan varrella.

Verrosen kuvaus tapahtumista on luonnontieteilijämäisen täsmällistä, raportinomaista. Ilmaisu ei anna tilaa tunteissa piehtaroimiselle, mutta kauhu maailman tuhoutumisesta ja ihmisten hädästä kouristaa lukijan vatsanpohjaa herkeämättä.

Lukemistani dystopioista tämä on ehkä tehokkaimmin kuvattu. Tarinan tiiviys vahvistaa lopunaikojen tuntua - aikaa ei ole tuhlattavaksi. Silti mukaan mahtuu lähes idylliä tavoitteleva parin päivän jakso helposti tunnistettavalla helsinkiläisellä leirintäalueella, jolla lapset ennättävät vielä nauttia rantaleikeistä.

Kaari kirjan alun rajaseudun joenvarresta maan kuumalle pinnalle myrkylliseen kaasukehään muodostuvaan pieneen nesteuomaan on pitkä, mutta molemmat ovat jokia.

"River halusi jonnekin, jossa hän voisi oppia ja ryhtyä rakentamaan niitä hyviä ja tarpeellisia asioita, ja jossa olisi kaunista mutta ei pelottavaa luontoa. Eikä ketään pakolla teettäjää tai mitään sellaisen teettämisen tulosta.
    - Yritetään löytää sellainen paikka, sanoin.
    Hän ei kysynyt, miksi itkin, eikä sitäkään, miksi en jo ollut löytänyt sellaista, vaikka olin aika vanha ja matkustanut paljon."


Muualla:



Maarit Verronen: Hiljaiset joet. Yöpöydän kirjat 15.10.2018

Maarit Verronen: Hiljaiset joet. Kulttuuri kukoistaa 11.10.2018

Maarit Verronen: Hiljaiset joet. Sinisen linnan kirjasto 14.10.2028


Helmet-lukuhaasteessa 2025:

4. valvotaan yöllä
9. konflikti
15. ajaudutaan haaksirikkoon
20. tulisi hyvä elokuva tai tv-sarja
24. tehdään laittomuuksia
26. itse valittu perhe
40. ajalla tärkeä merkitys
41. tapahtumat sijoittuvat aikakauteen, jolla en haluaisi elää






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...