Siirry pääsisältöön

Elizabeth Strout: Voi William!

Alkuperä




Kirjan kansi Laura Lyytinen. Valokuva Ellen Karhulampi



Elizabeth Strout: Voi Willam! Alkuteos Oh, William! Suomentanut Kristiina Rikman. Päällys Laura Lyytinen. 226 s. Keltainen kirjasto, Tammi 2022.


"Koska olen kirjailija, kirjoitan kuin kirjoittaisin romaania, mutta tämä tarina on totta - niin totta kuin pystyn muistamaan."


Jo muistakin Elizabeth Stroutin kirjoista tuttu Lucy Barton on eronnut miehestään Williamista jo kauan sitten. Heidän välillään on kuitenkin vielä ystävyyden tapaista ja hiukan Lucylle yllättäen William pyytää Lucyn mukaansa lähtiessään selvittämään äitinsä puoleisia sukujuuriaan.

Entinen pariskunta lähtee yhdessä matkaan, määränpäänään Maine, jossa William on saanut dna-sovelluksen kautta selville asuvan äitinsä sukua. Williamilla on sisarpuoli, josta hän ei ole tiennyt aikaisemmin mitään.

Williamin biologinen isä on ollut natsi ja tuotu USA:han sotavankina ja tavannut Williamin äidin työskennellessään maatyöntekijänä. William ja Lucy ovat avioliittonsa aikana käyneet Saksassa eikä käynti Dachaussa ole jättänyt Williamia sen jälkeen rauhaan. Hän on alkanut nähdä pahoja painajaisia ja kokea öisiä kauhukohtauksia, jotka valvottavat häntä. Niihin liittyy myös tunne hänen jo kuolleen äitinsä läsnäolosta.

Nyt William on 72-vuotias ja elää Lucyn jälkeen laskettuna kolmannen vaimonsa kanssa. Heillä on kaksi yhteistä tytärtä ja Lucyn viimeinen mies David on kuollut muutama vuosi sitten.

Samalla kun William ja Lucy tekevät Mainessa haparoivia tunnusteluja (ja koko pikkukaupunki tarkkailee heitä heidän huomaamattaan) palaavat muistot heidän avioliitostaan ja kummankin elämästä kipukohtineen. Tunnelma kiristyy välillä, mutta pariskunta tuntee toisensa hyvin ja pääsee tottumuksella ja hyvällä tahdolla vaikeista hetkistä yli.

Lucylle Maine on kuin paluuta hänen omaan kivuliaaseen lapsuuteensa ja alkuperäänsä. William kokee suuren yllätyksen nähdessään, mistä hänen äitinsä on lähtöisin. Williamin äiti on ollut sekä pojalleen että Lucylle tärkeä henkilö, joten löydöt ja yllätykset koskevat heitä kumpaakin, ja rakastetun Catherinen elämässä paljastuu olleen äkkikäänteitä, joista tämä ei ole koskaan puhunut mitään.

Stroutin keskusteleva, hiukan haparoiva tapa kertoa on tuttu hänen aikaisemmista kirjoistaan. Ajatukset polveilevat ja siirtyilevät sisäsyntyisen logiikan mukaan eikä lukijan auta muu kuin antaa palasten asettua rauhassa paikoilleen. Ja selvästi molempien päähenkilöiden elämästä puuttuva iso pala löytyy Mainen perunapitäjästä, jossa elää isoäitinsä ruusupensaasta huolta pitävä Lois Bubar, Miss Perunankukka vuodelta 1961.

Stroutin kerronnassa on vaikuttavinta se vilpittömyyden ja välittömyyden kokemus, mitä se kantaa: kuin asiat olisi kirjattu ylös niiden ensimmäisessä mieleen juolahtavassa muodossa. Romaanin vähäiset tapahtumat olisi voinut hyvin kertoa lyhyessä novellissa, mutta siten olisi ollut vaikeaa välittää niiden merkitystä. Siihen tarvitaan muistojen, kokemusten ja tuntemusten vyöry vuosikymmenten ajalta. Vasta ne tekevät tarinasta sen, mitä se on.

Elizabeth Strout on menestynyt ja monesti palkittu amerikkalainen kirjailija, joka voitti arvostetun Pulitzer-palkinnon kirjastaan Olive Kitteridge vuonna 2009. Hän on koulutukseltaan juristi, mutta toiminut enimmäkseen vapaana kirjailijana ja kirjoittamisen opettajana yliopistossa. Hänen tuotantoaan on suomennettu runsaasti.

    "'Lähde nyt", William sanoi. 'Lähdetään muutamaksi päiväksi Maineen - ensi viikolla. Mennään nyt vaan, Lucy. Mennään käymään ja katsotaan miltä siellä näyttää. Minulla on Lois Bubarin nykyinen osoite, käydään vain piipahtamassa.'
    'Vain piipahtamassa?' minä sanoin. "En tainnut ihan ymmärtää?'
    'En minäkään', William sanoi."



Muualla:



Elizabeth Strout: Voi William! Kirjasähkökäyrä 14.5.2022


Helmet-lukuhaasteessa 2025:

4. valvotaan yöllä
14. kääntäjä on voittanut käännöspalkinnon (valtion käännöspalkinto ja muita palkintoja)
19. Keltaisen kirjaston kirja
21. muusikko
22. lomaillaan
39. etsitään ratkaisua arvoitukseen











Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...
Lähetä kommentti
Lue lisää