Abdulrazak Gurnah: Hylkääminen

Vääränlaisten rakkaustarinoiden kronikka

Kirjan kansi Juri Patrikainen. Valokuva Ellen Karhulampi

Abdulrazak Gurnah: Hylkääminen. Englanninkielinen alkuteos Desertion, 2005. Suomentanut Einari Aaltonen. Kirjan päällys Juri Patrikainen. 348 s. Tammen Keltainen kirjasto, 2024.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.

"Ensimmäisestä kohtaamisesta liikkui tarina. Itse asiassa tarinoita oli useampia, mutta ajan ja kertomisen myötä niiden ainekset sulautuivat yhteen. Kaikissa versioissa hän ilmestyi aamun sarastaessa kuin tarussa ikään. Yhdessä versiossa hän oli varjohahmo. Hän kulki oudossa, vedenalaiselta vaikuttavassa hämyssä niin hitaasti, että lähestymistä tuskin huomasi: hän hivuttautui eteenpäin kuin kohtalo."

Löysin Abdulrazak Gurnahin uusimmasta suomennoksesta aika paljon samaa tematiikkaa kuin häneltä viimeksi lukemastani Kivisydämestä. Kun tutkin kirjojen alkuteosten ilmestymisvuosia, huomasin että Kivisydän on yli kymmenen vuotta Hylkäämistä myöhempi teos. Kolonialismia ja afrikkalaista diasporaa tarkastelevassa tuotannossaan Gurnah on useamman kerran käsitellyt ulkopuolisuutta ja juurettomuutta, jota siirtomaista tulevat yliopisto-opiskelijat ovat kokeneet emämaassa päästyään sinne opiskelemaan. Tätä yksinäisyyttä ja heidän kohtaamaansa ainoastaan nimellisen sivistyneisyyden hädin tuskin peittämää rasismia kuvataan Hylkäämisessäkin.

Tarina alkaa kuitenkin jo paljon aiemmin. Ollaan Itä-Afrikassa, nykyisessä Keniassa, ja vuodessa 1899. Eräänä aamuna pieneen rannikkokaupunkiin horjuu erämaasta mies, jota hänen ensimmäisen havaitsijansa on vaikea erottaa haamusta. Keskelle kaupunkia lyyhistyvä ryysyinen ja vailla mitään omaisuutta tuleva mies kannetaan löytäjänsä Hassanalin, puodinpitäjän, kotiin. Siellä hänen luokseen kutsutaan parantajia koko kyläkunnan miesten seuratessa tapahtumia uteliaina aidan takaa. Hassanalin talossa asuva sisar Rehana alkaa hoitaa miestä.

Erikoisen tapahtumasta tekee se, että tulija on eurooppalainen, mzungu. Heitä ei alueella ole kuin kourallinen. Käynnistynyt tapahtumaketju johtaa epätodennäköiseen rakkaustarinaan ja skandaaliin. Tarinaan, jota muistellaan ja jonka palasia kootaan yli puoli vuosisataa myöhemmin, jolloin eletään jo toisia  tarinoita. Ovatko nämä tarinat rakkaustarinoita vai hyväksikäyttötarinoita? Rumempiakin nimiä niistä käytetään. 

Rehanan ja Martin Pearcen tarinaa kokoaa mielessään sansibarilainen Rashid, joka on saanut stipendin Lontoon yliopistoon. Hänen perheessään on ollut samantapainen, sosiaaliseen mahdottomuuteensa kaatunut rakkaustarina Rashidin isoveljen Aminin ja Jamalan, Rehanan jälkeläisen, välillä. Rashid on pitänyt veljensä salasuhdetta sen paljastuttua lähinnä veljensä valloituksena, mutta alkaa vanhemmalla iällä pohtia uudelleen suhteen merkitystä veljelleen. 

Rehanan ja Pearcen suhde kaatuu kolonialismin ajan arvoihin ja normeihin. Pariskunta asuu yhdessä joitakin vuosia Mombasassa, mutta "Pearce tulee järkiinsä ja lähtee Englantiin". Rehana jää, kurtisaanin maineensa kanssa.

Puoli vuosisataa myöhempi Rashidin veljen Aminin ja Jeminan suhde taas on mahdoton, koska Aminin vanhemmat, vaikkakin he ovat sivistynyt ja omalla tavallaan nuoruudessaan radikaali islaminuskoinen pariskunta, eivät voi hyväksyä poikansa suhdetta vanhempaan, eronneeseen naiseen, "josta puhutaan". Kahden tarinan  rakastavaisia erottavat sosiaaliset normit ovat erilaiset, mutta lopputulos sama. 

Muunkinlaiset hylkäämiset luonnehtivat romaania, sillä Rashid joutuu hylkäämään kotiseutunsa, tai kotiseutu hylkää hänet. Hänen perheensä ilmoittaa hänelle, ettei hänen kannata edes harkita paluuta vallankumouksen jälkeen turvattomaksi muuttuneeseen maahansa. Hänen ulkopuolisuutensa ja juurettomuutensa on siis kirjaimellista, hänellä ei ole enää paluuta kotiin. Hän suorittaa opintonsa loppuun, valmistuu tohtoriksi ja saa työpaikan pienen englantilaisen kaupungin yliopistosta. Omaisten ylpeys on valtaisaa, mutta hän ei juuri voi tehdä mitään perheensä puolesta.

Siirtomaavalta kohtaa loppunsa siinä kuin Afrikan muinainen islamilainen kulttuurikin, josta on jäljellä enää raunioita. Vaikutukset ulottuvat kuitenkin kauas.   

Gurnahin kerronta on jälleen nautittavalla, tekee mieli sanoa vanhanaikaisella tavalla perusteellista, pohdiskelevaa, mutta väri- ja aistikylläistä. Tähän kirjaan sisältyy myös metakerronnallinen osuus, jossa kertoja avaa edelliselle vuosisadalle sijoittuvien tapahtumien kuvaamisen vaikeuksia. Taitavana kertojana Gurnah käyttelee erilaisten tyylilajien palettia, tuhannen ja yhden yön saduista historialliseen ja yhteiskunnalliseen sarkasmiin ja runolliseen herkkyyteen.

Gurnahin kuvaamiin henkilöihin aina osuvat brittiläisen runouskaanonin ystävät tuntuvat muodostuvan kirjailijan tavaramerkiksi, jota hän hieman myös ironisoi tässä kirjassa. Shakespearea, Swinburnea, Keatsia ja muita klassikoita laususkelevat Martin Pearcen englantilainen hyväntekijä ja ystävä Frederick Turner ja veljekset Rashid ja Amin. Rashidista tulee Englannissa kirjallisuudentutkija ja hänen sisarestaan Faridasta veljiensä yllätykseksi runoilija kotimaassaan.

Kirjallisuudentutkijana Rashid pohtii siirtomaavallan aikaisen kirjallisuuden sivuuttamia tarinoita ja henkilöhahmoja ja nostaa esiin Rehanan yhtenä esimerkkinä. Siksi hän haluaa ottaa nyt kertoakseen vanhan tarinan, ja myös kyetäkseen ymmärtämään veljeään ja tämän menetystä paremmin.

Kirja on siis eräänlainen vääränlaisten rakkaustarinoiden kronikka, joka saa jatkokseen vielä niukin lausein kerrotun Rashidin oman avioliiton englantilaisen naisen kanssa - jota Rashidin vanhemmat eivät myöskään voi hyväksyä.

Kirjan takakansiteksti puhuu kolonialismin aiheuttamista hylkäämisistä. Kyse on kuitenkin enemmästä, ylipäätään normeista ja niiden rikkomisen sosiaalisista seurauksista. Tämä myös paljastaa kirjailijan näkökulman laajuuden ja syvyyden. Gurnahin maailma ei ole mustavalkoinen.

Einari Aaltosen suomennos elää kaikissa tekstin vivahteissa hänelle ominaisin tavoin. Lukija voi heittäytyä tekstiin ja luottaa sen kantavan.

"Kuten näet, tässä tarinassa on minä, mutta tämä tarina ei kerro minusta. Tämä on tarina meistä kaikista: Faridasta, Aminasta, vanhemmistamme sekä Jamilasta. Tämä on tarina siitä, kuinka yksi tarina sisältää monta tarinaa ja siitä, kuinka nuo tarinat irtautuvat meistä ja asettuvat aikamme sattumanvaraisiin kymiin omanlaisekseen virtaukseksi. Lisäksi tämä on tarina siitä, kuinka vangitsevia tarinat ovat ja kuinka ne kietovat meidät säikeisiinsä pysyvästi."

Muualla:

Verkosta ei löytynyt vielä suomalaisia arvioita kirjasta.

Mike Phillips: Goodbye, history. Guardian 21.5.2005

Helmet-lukuhaasteessa 2025:

4. valvotaan yöllä

9. konflikti

19. Keltaisen kirjaston kirja

31. päähenkilölle ura tärkeä

34. tunnettu rakennus (British Museum, Bush House)

39. etsitään ratkaisua arvoitukseen

49. julkaistu 2025