Papassa on muisteltavaa
Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024.
Kustantajan arvostelukappale, kiitos.
 |
| Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. |
"Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo."
Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua.
Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumista sillä tavoin, että muistisairaan hämmennys ja läheisten väsymys välittyvät siinä samalla aidosti.
Kirjan teini-ikäisen kertojan ja hänen pappansa suhde on rakennettu kestävälle pohjalle. Se on luja ja muutokset kestävä kuten lapsen tunteita ymmärtävän kirvesmiespapan tytölle rakentama pihakeinu, jonka tyttö, Tiina, saa pikkuveljen ristiäispäivänä. Siinä keinussa leikitään koko lapsuuden parhaat leikit.
"Pihaamme katsovan ulkopuolisen oli mahdotonta ymmärtää, miten oleellinen pihakeinu oli leikeilleni. Keinu oli kuin tekijänsä, hiljainen, ystävällinen ja tarvittaessa aina tukena. Sellaisena minä muistan pappani, vaikka pappa ei lopulta muistanut juuri mitään."
Kirjassa kuvataan keskisuomalaista perheyhteisöä, johon omalla tilallaan asuvat isovanhemmat kuuluvat oleellisesti. Papan muistisairauden ensioireet havaitaan, mutta niiden merkitystä ei heti oivalleta. Sairautta on muillakin. Mummolla on sydänsairaus ja kertojalla itsellään todetaan harvinainen keuhkosairaus, joka rajoittaa elämää ja aiheuttaa epävarmuutta, koska sen etenemisestä ja vakavuudesta ei ole täyttä tietoa. Papan muistisairaus vie kuitenkin kaikkien huomion, sillä fyysisesti hyväkuntoinen pappa on toimissaan nopealiikkeinen ja luonteeltaan itsepäinen eikä tämä ole ihan helppo yhdistelmä heikkenevän muistin kanssa.
Pappa ennättää aiheuttaa monenlaista päänvaivaa mm. kieltäytymällä uskomasta ja muistamasta, ettei saa enää ajaa autoa tai tilkitsemällä kaikki savusaunan ilmareiät. Sukulaismiehen kanssa saunoessaan pappa saunasta lähtiessään pukee päälleen toisenkin vaatteet ja jättää hänet kipaisemaan ilkosillaan saunasta pakkasessa ja lumihangessa. Eipä ihme, sillä papan pukeutuminen on muutenkin muuttunut ja hänellä on usein päässään vähintään kaksi lippalakkia.
Pappaan ilmaantuu myös ärtyisyyttä ja ajoittain jopa aggressiivisuutta, jotka ovat mahdollisimman kaukana hänen luonteestaan sellaisena kuin läheiset hänet tuntevat. Mummon ja hänen avukseen tunnin ajomatkan päästä tarvittaessa rientävän äidin jaksaminen alkaa olla koetuksella, ja lääkäri määrääkin papalle sairaalajaksoja mummon terveyden sitä vaatiessa. Pappaa ei fyysisesti vaivaa mikään, sairaalassaolo on hänelle pitkästyttävää ja hän keksii sairaalassakin ajanvietettä omalla tavallaan.
Papan diagnoosi tulee jälkijunassa. Altzheimerin tauti varmistuu vasta, kun papan vointi vaatii jo jatkuvaa laitoshoitoa. Kirja on hyvin realistinen ja tarkkanäköinen kuvaus taudin etenemisestä ja vaikutuksesta perheeseen ja sellaisena sitä voi suositella kaikille, joilla on muistisairaita läheisiä.
Niin lämpimästi ja koskettavasti pappaa ja hänen persoonaansa kuvataan unohtamatta koko sairauden matkalla hänen todellista luonnettaan, että pidin kirjaa myös hyvänmielen kirjana. Se on ennen muuta kirja välittämisestä, huolenpidosta ja rakkaudesta, jotka kantavat sukupolvelta toiselle. Kirjaa voisi varmasti luonnehtia autofiktiiviseksi, mutta ei pidä unohtaa, että se kuitenkin esitellään takakansitekstissä romaanina.
Lapsuuden kesien tunnelmia välittävän kauniin kannen on tehnyt Iiris Kallunki, oletettavasti hänen kädestään ovat lähtöisin myös kirjassa esiintyvät vinjettikuvat keinusta, autosta, lippalakista ja nallesta - kertojan pappasuhteen merkkipaaluista.
Jos tämä kirja kiinnostaa sinua, voisit pitää myös kirjasta Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja. Se käsittelee hieman toisenlaista muistisairautta, mutta yhtä lämpimään sävyyn.
Muualla:
Seppo Kummala: Pappa ei muista - lapsi kokee läheisen muistisairauden eri tavalla kuin aikuinen. Lempäälän-Vesilahden Sanomat 21.4.2024
Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirja sijoittuu kohtiin:
8. kirjan nimessä on perheenjäsen
9. kirjassa joku karkaa
11. kirjan kannessa on yksi neljästä elementistä
14. harrastetaan
20. julkaissut pieni kustantamo
25. vietetään juhlapyhää
31. vammainen henkilö (tulkinnanvaraisesti)
35. vietetään aikaa luonnossa
49. julkaistu 2024
Kommentit
Lähetä kommentti