Siirry pääsisältöön

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

Zen ja matematiikka


Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja. Japaninkielinen alkuteos Hakase no Aishita Sûshiki, 2003. Suomentanut Antti Valkama. 286 s. Kansi: Sanna-Reetta Meilahti. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2016. 

"Niiden lukemattomien asioiden joukossa, jotka opimme Professorilta, neliöjuuri merkityksineen oli yksi tärkeimmistä. Professori, joka uskoi koko maailmankaikkeuden järjestyksineen olevan ilmaistavissa numeroin, tuskin pitäisi lukematon-sanasta. Mutta en keksi muutakaan. Hän kyllä kertoi meille muun muassa yli satatuhatnumeroisista alkuluvuista, suurimmasta matemaattiseen todistukseen käytetystä luvusta joka pääsi myös Guinnessin ennätysten kirjaan sekä ideasta, jonka mukaan äärettömänkin voisi ylittää. Silti, kuinka paljon tällaisia asioita luettelenkaan, se ei anna riittävää kuvaa Professorin kanssa viettämämme ajan merkityksestä."

Kolmikymppinen yksinhuoltajaäiti, joka työskentelee taloudenhoitajapalveluja välittävän firman palveluksessa, saa uuden palveluspaikan epätavallisen asiakkaan kotona. Mies on entinen huippumatemaatikko, joka on toiminut opettajana yliopistolla siihen saakka, kun joutui auto-onnettomuuteen ja sai aivovamman. Vammansa vuoksi miehen muisti ulottuu vain onnettomuutta edeltävään aikaan ja nykyhetkessä 80 minuutin pituiseen jaksoon. 

Taloudenhoitajan saapuessa työpaikalleen käydään joka aamu läpi samat esittäytymiskuviot ja professori sulkeutuu työhuoneeseensa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun professori saa eräänä päivänä kuulla, että hänen työntekijällään on kymmenvuotias poika. Ei tule kuuloonkaan, että pojan pitäisi odotella koulun jälkeen kotona yksinään äitinsä paluuta työstä, hänen täytyy ehdottomasti tulla äitinsä luo tämän työpaikalle ja syödä kunnon ravitseva illallinen professorin ja äitinsä kanssa.

Käy ilmi, että professori rakastaa ehdoitta lapsia, ja poika, jota professori alkaa kutsua Juureksi neliöjuuren mukaan, murtaa professorin eristyneisyyden kuoren ja saa aikaan kolmen ihmisen välisen ystävyyden siitäkin huolimatta, että yhdelle heistä kaksi muuta ovat joka päivä uusia ihmisiä.

Taloudenhoitaja ja hänen poikansa tulevat oppimaan professorilta paljon matematiikan kauneudesta. Professori ratkoo edelleen matematiikan aikakauslehtien matematiikkakilpailujen tehtäviä, mutta tarvitsee postit-lappuja takinliepeeseensä muistuttamaan monista jokapäiväisistä asioista, tärkeimpänä kaikesta muistinsa kestosta.

Yksi epätavallisen ystävyyden mahdollistavista asioista on epäilemättä se, että sama vaatimattomuus, jolla taloudenhoitaja suhtautuu ruuanlaittoonsa, leimaa professorin suhtautumista matemaattisiin kykyihinsä. Molemmat kykenevät lisäksi arvostamaan toistensa taitoja ja ajattelua ja innostumaan niistä. Ja molemmat rakastavat Juureksi kutsuttua poikaa.

Yoko Ogawa on kotimaassaan Japanissa tunnettu kirjailija. Hän on julkaissut nelisenkymmentä teosta, joista on Professorin ja taloudenhoitajan lisäksi suomennettu Muistipoliisi. Muisti on siis kirjailijaa kiehtova aihe. Koska jaan kiinnostuksen samaan asiaan, innostuin kirjasta, vaikkakin sen muut kaksi aihepiiriä, matematiikka ja baseball, kuuluvat kiinnostuksen kohteideni kaukaiseen häntäpäähän. Sillä ei tässä tapauksessa ole mitään merkitystä.

Sanaa zen ei mainita kirjassa kertaakaan. Toivottavasti en syyllisty kulttuurisiin ennakkoasenteisiin, kun luonnehdin zenin eräänlaisen kotimaan Japanin romaania tunnelmaltaan zeniläiseksi. Kirja on henkistä sukua kaikkien niiden kirjojen kanssa, joissa mikä tahansa asia voi aueta filosofista ymmärrystä avaavaksi ja elämänkokemusta jäsentäväksi asiaksi, kuten vaikka moottoripyörän huolto Robert Pirsigin kirjassa Zen ja moottoripyörän kunnossapito. 

Eräänlainen itsestään melua pitämätön mietiskelevyys leimaa kirjan tunnelmaa. Tyyli on yksinkertaista, hiljaista - joka on kirjan professorin ilmaus kaikelle sille, mikä on nerokasta ja yksinkertaista. Tästä arkisenkauniista tyylistä zen-mielikuvanikin osittain kumpuaa.

Kirjan on kääntänyt osaava ja monipuolinen japanin kääntäjä Antti Valkama. Nautin käännöksen kiireettömästä rytmistä ja siitä, kuinka helpon tuntuisesti japanin kielen käsitteet ja ilmaukset saivat suomenkielisen, luontevan muodon, ilman tekstiin siirtyviä japanin kielen sanoja ja niiden selityksiä.

Romaani on ilmestyessään saanut lämpimän vastaanoton Suomessa. Minua hienoisesti hymyilyttää monessa kritiikissä omaksuttu kuva professorista vanhuksena. Kirjassa hänen iäkseen mainitaan 64 vuotta ja hän elää kirjan päätapahtumien jälkeen vielä ainakin parikymmentä vuotta. Vaikkakin muistivamma tekee hänestä tietyllä tapaa suojattoman, on hän minusta kuitenkin henkilönä kaikkea muuta kuin hauras vanhus, vaikka vanha toki kolmikymppisen kertojan silmissä.

Kirjan mukaan on tehty Takashi Koizumin ohjaama elokuva vuonna 2006.

"Se, mitä ensitähden osoittaminen hänelle merkitsi, pysyi arvoituksena. Se saattoi olla vaikkapa hermojen lepuuttamista tai pelkkä pinttynyt tapa. Vielä suurempi arvoitus minulle oli kuinka mies, joka ei ruokapöydässä huomannut, montako lajia oli tarjolla, kykeni havaitsemaan ensitähden."


Arvioni Yoko Ogawan toisesta suomennetusta romaanista Muistipoliisi.


Muualla:

Steven Pool: Fiction / Review Prime Reading. Guardian 2.5.2009

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja. Kirjaluotsi


Helmet-lukuhaasteessa 2023

kirjan saa helposti sovitettua vaikkapa kohtiin:

10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja

15. Kirjan nimessä on ja-sana

22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon (muisti)

29. Kirjassa on minäkertoja

35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua (taloudenhoito/kotiapuna toimiminen)

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa

46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie