Siirry pääsisältöön

Marisha Rasi-Koskinen: Katariina

Heijastuksia Katariinasta

Marisha Rasi-Koskinen: Katariina. 263 s. Kannen suunnittelu: Satu Ketola. Avain 2011.




"Tullessamme ihmisiksi lakkaamme muistamasta, mitä aikaisemmin on tapahtunut. Meidät on rakennettu niin, jälkeenpäin se on helppo ymmärtää. Pian alan taas muistaa. Alkaminen on loppumista ja loppuminen on alkamista. Samalla hetkellä kun kaikki alkaa, se alkaa myös loppua. Niin kuin soittorasia. Niin kauan kuin kukaan ei vedä sitä, musiikki ei voi loppua. Kun musiikki alkaa, sen täytyy myös loppua."

Marisha Rasi-Koskinen rakentaa mielellään romaaninsa kuin kaleidoskoopeiksi, joissa asetelmat saattavat muuttua nopeasti ja kaikki on harvoin sitä, miltä se näyttää. Tämä pätee myös hänen 12 vuotta sitten ilmestyneeseen esikoisromaaniinsa Katariina, jossa romaanin keskeistä henkilöä Katariinaa katsellaan kuin heijastuksena eri henkilöiden silmin.

Katariinalla on monia rooleja, mutta kaikissa niissä hän jättää taakseen ihmetystä. Hänellä on kyky saapua ja poistua näyttämöltä näyttävästi ja jättää taakseen hämmentyneitä ja satutettuja ihmisiä, jotka pohtivat mikä on totta, mikä ei. 

Episodi episodilta, kuva kuvalta näky Katariinasta muuntuu: tarkentuu ja taas etääntyy ja pirstoutuu leikkitoverille, poikaystävälle jne. tavalla, jossa on jotakin epämukavalta tuntuvaa, pelottavaakin. Jännitys ja pelottavuus pysyttelevät tarinan pinnan alla ja juuri sen tuntumassa luoden salaperäistä valoa kerrontaan ja saaden lukijan teroittamaan hoksottimiaan. Onko joku vaarassa ja kenen pitäisi varoa ketä? 

Kirjan episodimainen rakenne korostaa lukijan päättelyn merkitystä erillisten kohtausten yhdistämisessä. Katariina haluaa tulla löydetyksi, siksi hän jättää kirjeitä eri paikkoihin; niiden johtolankoja seuraamalla hänet voisi löytää, vai voisiko oikeasti? 

Katoamiset ovat kirjan tarinassa keskeisiä, kuten myös yllättävät kohtaamiset. Ne vaikuttavat olevan myös Rasi-Koskisen koko tuotannon keskiössä. Niissä kiteytyy jotakin oleellista ja salaperäistä elämästä ja sen sattumanvaraisuudesta ja hauraudesta. Näihin tapahtumiin voi ripustaa kokonaisia yksilöllisiä ja henkilökohtaisia uskomusjärjestelmiä, mikä tekee niistä eräänlaisia ikkunoita ihmissielun syövereihin. Ne myös peilaavat ihmisen kehityskausien varhaisimpia pelkoja hylätyksi tulemisesta.

Lapsuus kaikessa haavoittuvuudessaan löytyy tämän kirjan ytimestä. Tavat, joilla suojelemme lasta itsessämme ja kaikki ne tavat, joilla olemme epäonnistuneet lapsen suojelemisessa. Itsessämme olevan lapsen, oman lapsen, jonkun muun lapsen ja lapsen, joka tavalla tai toisella on riippuvainen avustamme. Koulujen väkivalta, perheväkivalta ja lähellä olevien katseet, jotka eivät näe.

"Hän työntää pikkusiskoa ostoskärryissä. Siskon alta valuu märkää tummalle asfaltille. Läikkä höyryää. Hän työntää kärryjä nopeasti eteenpäin. Sisko haisee pissalta ja happamalta maidolta ja ihan vähän vereltä. Hajun täytyy levitä heistä kauas. Silti kukaan ei huomaa heitä."

Romaanin juonesta en ole halunnut sanoa paljoakaan. Ensinnäkin koska juuri juonen - tapahtumien ja henkilöhahmojen jatkumon - löytäminen on yksi kirjan lukijalle lankeavista tehtävistä, ja toiseksi, jokainen lukija varmasti hahmottaa tämän kirjan jatkumon omalla tavallaan. Se tekee kirjasta kiehtovan, mutta ei helpon kokonaisuuden.

Rasi-Koskisen tapa kirjoittaa on yhtä aikaa konkreettinen ja samalla syvälle katsova. Hän pääsee vaivatta sisälle ihmismieleen ja uskaltaa kohdata näkemänsä, jo tästä ensimmäisestä kirjastaan lähtien. Vaikka kielen jäntevä taipuminen karusta arkidialogista metaforiseen on helposti tunnistettava kirjailijan tyylipiirre, on kyky sommitella tarkoin leikkauksin ja siirtymin limittyvää tekstiä ehkä kokonaisuuden osalta vieläkin tunnistettavampi piirre. Tämän suhteen Rasi-Koskinen on ihan omassa sarjassaan suomalaisessa kirjallisuudessa.  


Muualla:

Helmet-lukuhaasteessa 2023
kirjan voisi liikaa juonta spoilaamatta sovittaa vaikkapa kohtiin:
6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate
20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla
22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon (lasten pahoinvointi)
40. Kirjassa hylätään jotain


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...