Siirry pääsisältöön

Tove Ditlevsen: Aikuisuus

Selittelemättä



Kuva: Kustantaja

Tove Ditlevsen: Aikuisuus (Tanskankielinen alkuteos Gift, 1971). Suomentanut Katriina Huttunen. 222 s. Kansi: Elina Warsta. Kannen kuva: Ritzau Scanpix. S&S 2022.

Tove Ditlevsenin omaelämäkerrallisen Kööpenhamina-trilogian kolmas ja viimeinen osa Aikuisuus iskee kuin kylmä viima toisen osan nuoruuden toiveikkuuteen tuudittautuneen lukijan kasvoille. 

Toven toive naimisiinmenosta on toteutunut, mutta asiat eivät ole kunnossa. Ne eivät ole kunnossa toisessakaan avioliitossa, ja sitten seuraa täydellinen romahdus. Nämä ovat tunnettuja elämäkerrallisia tietoja Ditlevsenistä, joten näiden asioiden kertominen ei liene spoilausta. 

"Minulla on hyvä olla. Olen menossa naimisiin, odotan lasta, minulla on nuori mies jota rakastan, ja pian saamme oman kodin. Sanon Ebbelle että en  koskaan aio erota hänestä ja että en voisi sietää jos elämäni olisi yhtä monimutkaista kuin se on aikaisemmin ollut. Hän tarttuu minua leuasta ja suutelee minua. Ehkä olet itse monimutkainen, hän sanoo, silloin elämästäsikin tulee samanlaista."

Omaelämäkerrallisuudestaan huolimatta kirjan Tove Ditlevsen -niminen  päähenkilö ei ole yksi yhteen todellisen Tove Ditlevsenin ja hänen elämänsä kanssa, tämä on hyvä muistaa. Sarjan viimeisessä kirjassa on kauniin toiveikas loppu. Siinä kirjailija on antanut elämän kauneuden voittaa sen, mikä elämässä on kauheaa.

Psykologisoinnista pitäville lukijoille Aikuisuus tarjoaa paljon pohdittavaa. Kuinka suuri vaikutus Toven oman lapsuuden kokemuksilla on siihen, mikä menee vinoon hänen avioliitoissaan, miessuhteissaan ja äitinä olossaan? Ditlevsenin tapa kirjoittaa on niin paljas, että materiaalia tällaisiin pohdintoihin riittää runsaasti. Kuvaavaa on, että Ditlevsen kertoo kirjassa ensimmäisen kustantajaehdokkaan palauttaneen hänen ensimmäisen romaanikäsikirjoituksensa saatteella, että kirjailija lienee lukenut liikaa Freudia. Tätä kirjan päähenkilö ihmettelee, sillä hän ei omien sanojensa mukaan ollut kuullutkaan Freudista.

Minulle mielenkiintoisinta ja koskettavinta kirjassa, ja koko kirjasarjassa, on kuitenkin kirjailijan selittelemättömyys, syyttelemättömyys ja pitäytyminen siinä, mitä tapahtuu. Kuinka hän pettää miestään, vaihtaa miestä hetkessä, teettää abortin ja tulee riippuvaiseksi lääkkeistä. Kuinka hän sulkeutuu yhä enemmän itsensä ympärille jättäen lapsensa ulkopuolelle. Nämä asiat vain kerrotaan, puolustelematta ja paljaaltaan.

"Kotimatkalla raitiovaunussa ruiskeen vaikutus haihtuu, ja minusta tuntuu että kaikkea mitä katson peittää harmaa, limainen harso. Petidiini, ajattelen, sen nimikin on kuin linnunlaulu. Päätän että en koskaan päästä irti miehestä joka voi hankkia minulle niin sanoin kuvaamatonta, autuasta nautintoa."

Hitler miehittää Tanskan ja se koskettaa tietenkin kaikkien elämää, mutta Tovelle se kaikki on enimmäkseen vain liikettä kulisseissa, hän ei jaksa kohdistaa siihen huomiotaan, niin täysin hänen oma elämänsä tuntuu vaativan hänen voimansa. 

Kaikki paitsi kirjoittaminen on hänelle yhä enemmän vaikeaa, ja hän toteaakin monessa yhteydessä  olevansa onnellinen ainoastaan kirjoittaessaan. Silloin tällöin sodan todellisuuteen havahtuessaan hänen myötätuntonsa ei noudata rajoja ja hän tunnistaa yksinäisyyden ja toivottomuuden kaupungilla näkemiensä saksalaissotilaidenkin, käytännössä lasten, kasvoilla.

Alkuteoksen nimen monitulkintaisuuteen on kiinnitetty paljon huomiota, gift kun merkitsee sekä avioliitossa olemista että myrkkyä, ja nämä kumpikin sekoittuvat Toven tarinassa. Riippuvuuden kuvauksena romaani on raastavan todellinen, olipa kyse läheisriippuvuudesta, taloudellisesta riippuvuudesta tai päihderiippuvuudesta. Näistä kaikista riippuvuuksista Tove myös onnistuu rimpuilemaan itsensä irti, ainakin jaksoittain. Elämäkertatietojen pohjalta tunnettu itsemurha jää häämöttämään kirjan lopun toiveikkuuden taustalle.

Aikuisuutta pidetään Ditlevsenin pääteoksena. Se on rohkea ja hieno kirja, jossa omaelämäkerrallisuus yhtyy fiktioon ja muodostaa selväpiirteisen muotokuvan vahvasta, mutta samalla hauraasta naisesta.

Kustantaja S&S on noudattanut minun silmissäni outoa käytäntöä olla merkitsemättä kirjan suomennokseen sen ilmestymisvuotta kaikissa kirjasarjan osissa.

Arvioni kirjasarjan aiemmista osista:

Lapsuus

Nuoruus


Muualla:

Tove Ditlevsen: Aikuisuus. Kirjaluotsi 5.7.2022.

Tove Ditlevsen: Aikuisuus. Tuijata. Kultturipohdintoja. 5.6.2022


Helmet-lukuhaasteessa 2023

kirjan voi sijoittaa vaikkapa kohtiin:

6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate

7. Kirja on klassikkoteos Tanskasta

14. Kirja kertoo terveydenhuollosta

16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa

19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt

29. Kirjassa on minäkertoja

40. Kirjassa hylätään jotain








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi