Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Richard Osman merkityt tekstit.

Richard Osman: Ratkomme murhia

Luemme Osmania Kirjan kansi Richard Bravery. Valokuva Ellen Karhulampi Richard Osman: Ratkomme murhia. Alkuteos We solve murders , 2024. Suomennos Antti Saarilahti. Kannen suunnittelu ja kuvitus Richard Bravery. 464 s. Otava 2025. Samannimisen kirjasarjan 1. osa. "Mistäpä sitä tietää, milloin oma peli on menetetty. Mistäpä sitä tietää, että seisoo asemalaiturilla, jonka päälle juna kaatuu." Richard Osmanin Torstain murhakerho -sarja on kuulunut lempidekkareihini cozy crime -osastolla, kuten blogini lukijat epäilemättä ovat huomanneet. Siksi olinkin pettynyt, kun kirjailija ilmoitti toistaiseksi viimeisessä sarjan osassa jättävänsä sarjan hetkeksi tauolle ja ryhtyvänsä kirjoittamaan uutta sarjaa. En siis varsinaisesti odottanut vesi kielellä tähän uuden sarjan ensimmäiseen osaan tarttumista, pikemminkin vähän kitkerä maku suussa. Tämähän on menestyksen hinta kirjailijoille: lukijat kiintyvät kirjailijan luomiin hahmoihin niin, etteivät haluaisi tämän tuhlaavan aikaansa mihin...

Richard Osman: Viimeinen pirulainen. Torstain murhakerho, osa 4

Antiikin arvoitukset Screenshot: Ellen Karhulampi Richard Osman: Viimeinen pirulainen. Alkuteos The Last Devil to Die, 2023. 396 s. Suomennos Antti Saarilahti. Torstain murhakerho, osa 4. Otava, 2023. Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen. "Riippumatta siitä, kuinka jalot tarkoitusperät Elizabethillä uransa aikana oli, eivät ne niin jaloja olleet, että piittaamattomuuden elämästä saisi anteeksi. Päivästä päivään, tehtävä toisensa jälkeen, hän oli halunnut poistaa pahuuden maailmasta. Oli odottanut, että viimeinenkin pirulainen kuolisi. Mikä vitsi. Uusia pirulaisia ilmaantuu aina, kuin narsisseja keväällä. Joten mitä varten se kaikki oli ollut? Kaikki se veri?" Olen jälleen viettänyt sekä lukemisen että viihtymisen laatuaikaa kuuntelemalla Torstain murhakerhon edesottamuksia Jukka Pitkäsen tumman ja eläytyvän äänen välittämänä. Sarjan neljäs osa on sen ehdoton huippu tähän asti. Kirja on niin hyvä juoneltaan ja niin paljon vakavoituvaa elämän, kuoleman ja hyvästijättöjen pohdinta...

Richard Osman: Hutiluoti

"Mutta arvatkaa mitä!" Richard Osman: Hutiluoti. (Alkuteos: The Bullet that missed, 2022) Suom. Antti Saarilahti.  395 s. Otava 2022. Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen. Vanhat ketut ovat jälleen vauhdissa Cooper's Chasen eläkeläiskylässä. Tällä kertaa ystävysten tärkeimpänä tehtävänä on yrittää estää kostoksi aiottu murha. Siinä sivussa heillä on myös vanha, selvittämätön murha tutkailtavanaan. Elisabethin agenttimenneisyydestä paljastuu jälleen uusia hämmästyttäviä asioita, mutta yhtä hämmästyttävä on hänen rautahermoisten ystäviensä valmius niiden kohtaamiseen. Kirjan juoni on yllätyksellinen ja Osmanin kerronta yhtä nautittavan lämpimällä huumorilla, kutkuttavalla dialogilla ja mainioilla havainnoilla höystettyä kuin Torstain murhakerho -sarjan aikaisemmissa osissakin. Lukijan valloittavat henkilöhahmot ovat kirjan sydän. Päällepäin vaarattoman oloisissa senioreissa on ytyä ja yhteen hiileen puhaltamisen kykyä niin paljon, että he päihittävät rikollisjärjestöjen huiput...

Richard Osman: Mies joka kuoli kahdesti

Neljä vanhaa kettua Richard Osman: Mies joka kuoli kahdesti. Alkuteos: The Man Who Died Twice, 2021. Suomentaja Antti Saarilahti. 413 s. Sarja: Torstain murhakerho, osa 2. Otava, 2022. Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen.  Torstain murhakerhon unohtumattomat ystävykset ovat jälleen vauhdissa. Aikaa edellisistä tapahtumista on jo hiukan vierähtänyt ja oikeastaan Elisabeth, Joyce, Ron ja Ibrahim ovat jo ennättäneet tylsistyä rauhalliseen elämäänsä Cooper's Chasen ylellisessä eläkeläiskylässä. Sitten Elisabeth, entinen turvallisuuspalvelu MI5:n tähtiagentti, saa viestin menneisyydestään. Tarkemmin sanottuna kuolleelta mieheltä. Sehän ei tiedä hyvää, ja pian alkaakin tapahtua. Torstain murhakerho on säilyttänyt eräänlaisen aikuisten Viisikko (miinus yksi) -sarjan luonteensa, positiivisessa mielessä. Kirjan pääosassa on ryhmä hyvillä hoksottimilla varustettuja senioreja, jotka janoavat työtä älynystyröilleen ja tapahtumia elämäänsä, eikä heitä arastuta tuupata asioita liikkeelle, vaikka tä...

Richard Osman: Torstain murhakerho

  Richard Osman: Torstain murhakerho. (Alkuteos Thursday Murder Club, 2020) Otava  2021. 400 s. Suomennos: Arto Schroderus. Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen "Kun on tarpeeksi ikää, voi oikeastaan tehdä mitä lystää. Kukaan ei nuhtele, paitsi lääkärit ja omat lapset. Minulla ei ole lupa sanoa, mitä Elizabeth aikoinaan teki työkseen, vaikka hän itse toisinaan jaarittelee siitä. Mutta yksityiskohtiin menemättä - murhat ja tutkinnat sun muut eivät olisi olleet hänelle vieraita asioita." Cooper's Chasen ylellisen eläkeläiskylän esikuvana Richard Osmanin kirjassa on kirjailijan haastattelujen mukaan paikka, jossa hänen äitinsä asuu. Kylästä ei juurikaan puutu mitään, mitä voisi kuvitella eläkeläisten kaipaavan. Siellä on kovatasoinen ravintola, uima-allas- ja liikuntaosastoja, sauna, harrastusmahdollisuuksia, ja se on rakennettu entiseen nunnaluostarirakennukseen viihtyisään, puistomaiseen ympäristöön, jossa on myös kauniilla kukkulalla sijaitseva vanha hautausmaa, jonne luosta...