Miina Supinen: Kultainen peura

Sopimus paholaisen kanssa

Kirjan kansi: Piia Aho.
Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi

Miina Supinen: Kultainen peura. Kansi Piia Aho. 416 s. Otava 2024.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.

"Valvoin myöhään, kun kirjasin pahan tarinan vihkooni. Kun kirjoitin tapahtumista, ne näyttivät toisenlaisilta kuin tyttöjen puheissa, enemmänkin surulliselta balladilta. Minusta tuntui, että ymmärsin jotakin siitä, miten tarinat solmivat todellisuuden kudosta."

Miina Supisen (1976 -) romaani vie lukijansa Sortavalan opettajaseminaariin 1880-luvulla. Viipurilaisen saksalaisperäisen kauppiassuvun neito Mathilda eli Tilda ei halua naimisiin kenenkään menestyneen miehen kanssa, kuten hänen vanhempiensa mielestä pitäisi. Hän karkaa opettajaseminaarin pääsykokeisiin ja tulee valituksi. Jo pääsykokeissa hän tutustuu muista hakijoista jollain oudolla ja kiehtovalla tavalla erottuvaan Jelena Päästäiseen, josta Sortavalassa kuiskaillaan monenlaista. Sanotaan, että hänen upporikas setänsä, jonka holhokkina Jelena on kasvanut, on tehnyt liiton itsensä paholaisen kanssa.

Tyttöjen haparoiva, eroottisesti sävyttynyt ystävyys syvenee ajan kuluessa rakkaudeksi ja johtaa myös ystävien vierailuihin toistensa vanhempien kodeissa. Jelena on alkujaan kotoisin Laatokan Mantsin saarelta, jonne meno suorastaan pelottaa Tildaa, koska saari on villien ihmisten ja käärmesaaren maineessa.

"Mantsinsaari oli tunnetusti niin alkukantainen paikka, etteivät edes Elias Lönnrot ja ylioppilaat olleet uskaltautuneet sinne. Siellä asui kalastajia, jotka palvoivat veden henkiä ja puhuivat pakanain kieltä. Kerrottiin, että kun pajarit olivat yrittäneet hakea Mantsista veroa, saarelaiset olivat ilmoittaneet hallitsevansa paikkaa aivan itse ja veri oli vuotanut ja kallot kalisseet."

Sortavalan ja Mantsin saaren uskomukset, tarinat ja sadut saavat suuren roolin kirjan tarinassa. Suomalaisuusaatteeseen liittyvän kansanperinteen keruun innoittamana Tilda kirjaa muistikirjaansa kuulemiaan loruja, loitsuja ja kertomuksia molempien paikkojen ihmisiltä.

Nuoret naiset eivät ole sokeita suomalaisuusaatteen huvittaville puolille, vaikka pohjimmiltaan elämässään toteuttavatkin tasa-arvon ideologiaa omistautuneesti. He ovat älykkäitä, energisiä ja oman arvonsa tuntevia, ja kaipaavat mielekkäitä haasteita tulevaan elämäänsä.

Tildalle Jelenan elämäntilanne on mysteeri, johon hän vähitellen kaivautuu syvemmälle siitäkin huolimatta, että Jelenalla on ylhäiseltä tuntuva tapa vetää verho eteen liian henkilökohtaisilta uteluilta. Tilda ei välitä siitä, mitä kaupungissa ja seminaarin tyttöjen keskuudessa puhutaan Jelenasta, mutta välillä hän kokee epätoivoa ystävän jättäessä hänet joidenkin elämänsä asioiden ulkopuolelle.

Hiukan vanhan tyttökirjan sävyjä alkuun mukaileva tarina saa synkempiä ulottuvuuksia, kun kaupungissa alkaa tapahtua väkivaltaisia asioita, joista tulee arkkiveisujenkin aiheita. Vanhat tarinat tuntuvat elävän nykyhetkessä.

Supisen kerronta on sävykästä ja yhdistelee vaivatta fantasiaelementtejä realistiseen ja tarkkaan aikakauden kuvaukseen. Kirjan kevyesti, mutta samalla ajatteluttavasti, etenevää kerrontaa on ilo lukea ja se tempaa mukaansa. 

Mikä sitten on kultainen peura? Sadussa kerrotaan seudun nälänhädältä pelastaneesta kultaturkkisesta peurasta, joka saapui joka vuosi tiettyyn aikaan ja salli antaa itsensä uhriksi jumalille, jotta luonto kukoistaisi ja ihmisille ja eläimille riittäisi ruokaa. - Tämäkin tarina on tarina kultaisesta peurasta.

"Palasimme aamun noustessa seminaarille Jelenan kanssa ja minä olin mennyt kahtia. Sisälläni eli nyt pieni, tonttumainen olento, joka veti minua kammesta kuten posetiivari konetta. Suuri, kömpelö ruumis liikkui konemaisesti. Laita jalka toisen eteen, pieni olento määräsi, astu sillalle ja ylitä se, kävele internaatille, nouse portaat, mene sisään, käy vuoteeseen. Sulje silmät.

"Tilda? Oletko sinä kunnossa" Jelena kysyi, mutta olento ei halunnut minun keskustelevan. Nuku, se käski. Unohda.

Aamulla kaikki oli ennallaan. Mopsi, ikoni, ohrapuuro, Herran pelko on viisauden alku, aamuhartaus, lehtorit, koululaiset."

Kirjan upean, karjalaisesta käspaikasta vaikutteita ottaneen kannen on tehnyt Piia Aho.

Muualla:

Riitta Ylilehto: Miina Supinen: Kultainen peura. Hilpeä ja hurja itäinen tarustomme. Kulttuurimedia Kuiske 14.11.2024

Anni Valtonen: Hieno vastaisku naisten kurjuuden kuvauksille: Karjalassa naisilla oli kivaa. HS 16.11.2024

Helmet-lukuhaasteessa 2026:

5. kirjassa on kirjoittajan jälkisanat

10. leikataan (ainakin sadonkorjuussa)

11. kirjassa on 400-500 sivua

15. kirjan kannessa on lintu

16. kirjailija on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille tai nuorille

18. kirja kuuluu useampaan eri genreen

26. sateenkaarikirja, jossa on onnellinen loppu

28. tanssitaan

39. kirjailija, jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin

41. kirjan kansi on mielestäni kaunis

42. sanoja tai lauseita toisella kielellä