Satunnainen ohilukija

Louise Glück: Talvisia reseptejä kollektiivista. Alkuteos: Winter Recipes from the Collective, 2021. Suomennos: Anni Sumari.  Enostone 2021. 53 s. Kannen kuva: Bada Shanren (oikealta nimeltään Zhu Da 1626-1705) / Shanghai Museum. Arvostelukappale kustantajalta. Louise Glück: Uskollinen ja hyveellinen yö. Alkuteos: Faithful and Virtuous Night, 2020.  Suomennos: Anni Sumari.  Enostone 2020. 70 s.  Kannen kuva: Küpress, Jack Taylor / Unsplash. -- ja eräs sanoi voi katsokaa miten olemme vanhentuneet matkustaessamme vain päivästä yöhön, ei eteenpäin eikä sivullepäin, ja tämä vaikutti oudosti ihmeeltä.         (Uskollinen ja hyveellinen yö)   Louise Glückin saama kirjallisuuden Nobel-palkinto vuonna 2020 ilahdutti minua erityisesti, koska kirjallisuuden saama huomio keskittyy vuosi vuodelta yhä enemmän proosakirjallisuuteen ja siinäkin lähinnä romaaneihin. Tämä vaikuttaa mm siihen, minkä verran runoutta ja lyhytproosaa julkaistaan ja käännetään, eikä kirjallisuuden kentän yksipuolistuminen o

Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen (Alkuteos:  Vom Ende Der Einsamkeit, 2016) . Aula & Co. 2021. 321 s. Suom. Raimo Salminen. Kansi: Laura Noponen. Äänikirjan lukija: Markus Niemi. Kovin usein ei enää tapahdu niin, että vanhat muistikuvat tarraavat kiinni minuun, mutta silloin kun tapahtuu, voin joka kerta vain hämmästellä, kuinka muistelun valo saa jotkin hetket loistamaan. Sveitsiläis-saksalaisen Benedict Wellsin maailmanmenestystä saavuttaneessa romaanissa on kyse ennen kaikkea muistoista. Päähenkilö Jules Moreau makaa sairaalassa moottoripyöräonnettomuuden jälkeen, kun muistot alkavat kirkastua hänen mielessään. Lapsuuden nopeat hetket ja sen traaginen päätös. Varhaisnuoruus ja nuoruus internaatissa, etääntyminen sisaruksista. Elämänvalintojen epäonnistuminen, huoli sisaresta, joka ei säästele kynttiläänsä. Ilonaiheena tutustuminen Alvaan, outoon tyttöön, joka lukee lakkaamatta, ja josta tulee Julesin paras ystävä. Tarina etenee kronologista vuosijanaa 1980-luvulta 2010-luvu

Johanna Venho: Syyskirja. WSOY 2021. 280 s. Tähän on totuttava, tulkoon haikeus, jos on tullakseen. Tärkeintä on, että kaikki saa huuhtoutua ihmisen läpi. On elokuu 1991. Tove ja Tooti elävät viimeisiä päiviään rakkaalla Klovharun saarellaan, toimittelevat viimeisiä asioita ennen saaren myymistä. Muistelevat ja unohtavat. Ajattelevat vanhenemista. Saarella käy myös Maria, 20-vuotias opiskelija, joka on löytänyt Tove Janssonin kirjoista suojapaikan maailmassa. Maria kamppailee maailmantuskan ja itsensä löytämisen kanssa ja toivoisi Toven jakavan hänelle viisauttaan ja elämänkokemustaan. Miten äidin kuolemasta voi koskaan selvitä? Miten antaa itselleen lupa kirjoittaa? Johanna Venhon kirja on paitsi kirja Tove Janssonista, myös Marian kertomuksen kautta kirja Janssonin suuresta vaikutuksesta lukijoihinsa. Se on kirja vanhenemisen viisaudesta ja vaikeudesta ja ihmisen ja taiteilijan omaksi itsekseen tulemisesta. Kirjoittamisen ja taiteen teon ehdot nousevat esiin yhä uudelleen.  Oikeus ol

Tuukka Ahopelto: Roiskeita ajan taustapeilissä. Lyhyitä kertomuksia. Omakustanne 2021. 104 s. Kuvitus Johanna Ahopelto. Arvostelukappale tekijältä, kiitos siitä! Päivät ovat pitkään olleet hiljaisia, mutta illan tummuessa hiljaisuuskin muuttaa muotoaan, hämärässä hiljaisuuden tuntee ihollaan. Tuukka Ahopellon pienet kertomukset ovat arkisen elämän hiljaista tarkkailua. Tarinoiden kertojat ovat usein tilanteissa, joissa he eivät oikein voi tehdä muuta kuin odottaa ja katsella ympäristöään: he jonottavat jonnekin, odottavat jotakin, metsästävät varjoja hellepäivänä, ovat ikään kuin poisunohtuneina tapahtumissa ympärillään. Taivaalle katseleva mies, jonka kyyhkyslakkaan kyyhkyset ovat jääneet palaamatta kauan sitten; unohtuneiden ja ränsistyvien maalaistalojen ohi autoileva mies; käyttämättömien saunavuorojen jälkeen kerrostalon saunaa sulkemaan tuleva talonmies tai jopa omalta seinustaltaan ympäröivää elämää katseleva, harvoin ääneen pääsevä piano - heidän kaikkien asemansa ovat hieman s

Matias Riikonen: Matara. Teos 2021. 307 s. Sinne putosi kuin vettyneelle patjalle, niin täynnä kosteaa         kangasrahkasammalta autsi oli, ja he asettautuivat makuulleen ja nuuhkivat sammaleentuoksua ja tähystivät alas kuusikkoon. Se oli hiljainen ja hämärä ja muistutti auguurin kuvauksia alisista, missä menneet eläimet ja edellisten poikien muistot asuivat, ja pikkuveli näki siitepölyä leijailemassa niissä harvoissa kohdissa, joissa valon onnistui työntyä sankan oksiston läpi, ja valossa siitepöly näytti kuusten lomassa maleksivilta henkiolennoilta, eikä niistä tietänyt sanoa, olivatko ne eläinten vai edellisten poikien sieluja.  Pojat leikkivät metsässä omassa valtiossaan, joka muistuttaa kovasti erästä suurta historiallista valtiota. Rupiko - ja Tiper- purot, forum, senaatti, auguuri... sanat antavat vihjeitä esikuvana toimivasta valtiosta, mutta tämän valtion jäsenet kuitenkin tervehtivät toisiaan: "Ave Matara!" Valtiolla on omat tarkat lakinsa, yhteiskunnallinen hiera