Siirry pääsisältöön

Johanna Venho: Syyskirja


Johanna Venho: Syyskirja. WSOY 2021. 280 s.

Tähän on totuttava, tulkoon haikeus, jos on tullakseen. Tärkeintä on, että kaikki saa huuhtoutua ihmisen läpi.

On elokuu 1991. Tove ja Tooti elävät viimeisiä päiviään rakkaalla Klovharun saarellaan, toimittelevat viimeisiä asioita ennen saaren myymistä. Muistelevat ja unohtavat. Ajattelevat vanhenemista.

Saarella käy myös Maria, 20-vuotias opiskelija, joka on löytänyt Tove Janssonin kirjoista suojapaikan maailmassa. Maria kamppailee maailmantuskan ja itsensä löytämisen kanssa ja toivoisi Toven jakavan hänelle viisauttaan ja elämänkokemustaan. Miten äidin kuolemasta voi koskaan selvitä? Miten antaa itselleen lupa kirjoittaa?

Johanna Venhon kirja on paitsi kirja Tove Janssonista, myös Marian kertomuksen kautta kirja Janssonin suuresta vaikutuksesta lukijoihinsa. Se on kirja vanhenemisen viisaudesta ja vaikeudesta ja ihmisen ja taiteilijan omaksi itsekseen tulemisesta. Kirjoittamisen ja taiteen teon ehdot nousevat esiin yhä uudelleen. 

Oikeus olla oma itsensä, tehdä taidetta ja kirjoittaa omalla tavallaan, rakastaa omalla tavallaan, ovat Janssonin elämän kipukohtia ja kasvupisteitä. Hänen voimansa sekä ihmisenä että taiteilijana ja kirjailijana nousee yhä tietoisemmasta omaksi itsekseen kasvamisesta.  

Se, että kuvaa mitä näkee, ei ole vielä taidetta. Taide syntyy, kun sekoittaa itsensä siihen niin, että lopputulos on uniikki.

Omaksi itsekseen tulemisen tarinan lisäksi teoksessa vaikuttavat ihailu- ja samastumissuhteet esikuviin. Ne sekä antavat voimia ja innostusta että tukahduttavat. Kirjan esimerkeissä usein tukahduttavat. Tove kasvaa taiteilijaäitinsä Hamin vaikutuspiirissä eikä ole päästä siitä irti omaksi itsekseen. Maria ihailee Tovea ympäristöään kummastuttavalla tavalla, luonnonsuojelija Marian poikaystävä Pentti Linkolaa. 

Venho tuntee Janssonin elämään liittyvät lähteet sekä Janssonin tuotannon sillä tarkkuudella, mitä tämäntyyppisen teoksen kirjoittaminen vaatii. Hän on myös uskaltautunut mahdottomaan: yritykseen kirjoittaa kuin Tove Jansson, ja vieläpä onnistunut siinä. Tove Janssonia kuvaavat osuudet kirjassa ovat hiljaisten, vähäeleisten havaintojen täyttämiä, aforistisia ja humoristisia samalla lämmöllä kuin Tove Janssonin omat tekstit. Myös erityisesti Janssonin novelleissa pilkahteleva suoraan, miellyttämättä, sanominen pääsee esiin.

Olisi houkuttelevaa tulkita, että Venho on kuvannut oman suhteensa Tove Janssonin henkilöön ja tuotantoon Mariassa. Näin saattaa tietysti olla tai olla olematta, mutta Marian kokemuksessa Janssonista saa ilmaisunsa useammankin sukupolven ihmetys, ihastus ja kiintymys Janssonin luomaan maailmaan.

Kirjassa Jansson kokee suosionsa tuomana taakkana sen, että ihmiset haluavat häneltä niin paljon. Hänen tulisi jatkuvasti kyetä nostamaan esille mielen pintakerrosten alla olevat aarteet, ja se on raskasta. Hän haluaa välillä sulkea nuo vaatimukset ajatuksistaan. Näin on käydä myös suhteessa Mariaan.

Työn tekeminen on lähes synonyymi elämiselle Toven taiteilijavanhemmiltaan oppiman elämänasenteen mukaisesti. Siksi luomisen esteet ovat koko elämän perustaa koettelevia. Tekemiseen kiinni pääseminen taas saa koko elämän virtaamaan niin kuin pitääkin, oikeaan suuntaan, mitä se sitten osoittautuu olevankaan.

Kun tekee mitä tahtoo ja mitä rakastaa, tekeminen kutsuu oikeat ihmiset kohti, he soittavat ja koputtavat oveen ja tunnistavat tavatessa äänensävystä ja silmienpilkkeestä, kaikesta, mitä tekemisen myötä ihmiseen kasvaa.

Minun on tunnustettava, että vaikka olen lukenut Tove Janssonista elämäkerrallisia teoksia, hänestä kertovaan kaunokirjalliseen teokseen minun oli vaikea tarttua. Ehkä olin mustasukkainen omasta Tove Jansson -kokemuksestani ja omista tulkinnoistani. Joka tapauksessa Johanna Venho on onnistunut kuvaamaan sekä Tove Janssonin ihannekuvan että sen takaa pilkottavan oikean ihmisen ääriviivat sillä tavalla, että se osuu yksiin minunkin kokemukseni kanssa. Hän on myös kirjoittanut Tove Janssonin hyvän kertomuksen määritelmän mukaisen teoksen; sellaisen, jonka loppu sisältää uuden alun.

Ehkä ihminen palaa monimutkaisia reittejä pitkin veteen, huuhtoutuu maakerrosten läpi, vapautuu aaltoihin. Eikö sitä voisi odottaa uteliaana?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pirkko Saisio: Passio

  Pirkko Saisio: Passio. Siltala 2021. 732 s. Äänikirjan lukija: Pirkko Saisio. Saision muhkea Eurooppa-kronikka alkaa keskiajan koitosta, askeesia Firenzen ylimyksille saarnanneen munkki Girolamo Savonarolan mestauttamisesta ja Firenzen kaupungin vapautumisesta maallisiin iloihin. Matka jatkuu halki vuosisatojen yhä uusien kertomusten muodossa.  Kertomuksia yhdistää punaisena lankana - tai punaisena rubiinina - firenzeläisen ruhtinattaren mieheltään saaman korun kierto omistajalta toiselle. Korun, jonka ruhtinatar oli määrännyt haudattavaksi mukanaan, sillä hän aavisteli, että hänen miehensä hänelle lahjaksi teettämään upeaan, hyvän ja pahan tiedon puuta käärmeineen kuvaavaan koruun, olisi tarttunut jotakin sen antamiseen liittyneen tilanteen vahvoista tunteista ja koru tuottaisi onnettomuutta kantajalleen. Ruhtinattaren toiveesta huolimatta koru ei päädy lopullisesti maan poveen hänen mukanaan, vaan aloittaa muotoaan aina omistajansa tarpeiden mukaan vaihdellen merkillisen kiertokulu

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto. Otava 2021. 379 s. "Jos romaanikirjailija pelaa unohduksella - luottaa siis siihen, ettei lukija muista kaikkea, ja luo näin avaruuden tunnun - runoilija tekee saman vaikeaselkoisuudella: kun runo ei parhaillakaan tulkintavälineillä aukea kaikilta osin, avaraa tilaa jää ymmärryksen takapihoille. Tämä avara on kirjallisuus itse."  "Sen sijaan että sanoisi moninainen tai runsas, tulisi sanoa minimalistinen maksimaalisella hajonnalla." Jukka Viikilän uusin teos ei hevillä alistu määriteltäväksi. Se on pohdintaa kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta rakenteineen, kirjallisuusinstituutiosta ja siinä menestymisestä, Finlandia-palkinnosta, paksuista romaaneista, unohdetuista kirjailijoista, lukijoiden toiveista ja kirjoittamisen strategioista. Tämän lisäksi tutkiskellaan mm sydänteknologian historiaa, musiikkia, elokuvaa, talousindeksejä, McIntosh-vahvistimien valmistamista New Yorkissa, ylellisyyskelloja, erilaisia huumeita, seksiko

Eilispäivä ei kuole

Liisa Näsi: Eilispäivä ei kuole - Spekulatiivisen fiktion novellikokoelma. Basam Books 2019. 177 s.  Esikoiskirjan novellien maailma yllättää. Painajaismainen tai sadunomainen todellisuuden osa valtaa niissä alaa, kunnes vähitellen täyttää koko näyttämön. Näsin teksti ironisoi ja tuottaa hyperbolista todellisuuskuvausta nykyhetken ja kuvitellun tulevaisuuden elämänpiiristä.  Ikuisen unen parfyymia vanhuksille, kapitalistidodoja, metsän maahisasukkien loputtomia kauneusleikkauksia ihmiseksi muuttumista varten, entinen kettutyttö sivettikissojen kasvattajana pakkosyöttämässä kissoille kahvinpapuja luksuskahvin valmistamiseksi kissojen ulosteista... Personal shopperit auttavat asiakkaat valitsemaan kaikkein kalleimmat ja ylellisimmät valtion luomutuotteet. Työllistäminen vaatii jokaisen panosta valtiollisten sloganien mukaan, ja panos on kuluttaminen. "Samaan aikaan toisaalla" luonto iskee takaisin. Norsumatriarkan muisti ja kosto ulottuvat yli kuoleman. Lapset havaitsevat näkym