Siirry pääsisältöön

Richard Osman: Mies joka kuoli kahdesti

Neljä vanhaa kettua

Richard Osman: Mies joka kuoli kahdesti. Alkuteos: The Man Who Died Twice, 2021. Suomentaja Antti Saarilahti. 413 s. Sarja: Torstain murhakerho, osa 2. Otava, 2022. Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen. 


Torstain murhakerhon unohtumattomat ystävykset ovat jälleen vauhdissa. Aikaa edellisistä tapahtumista on jo hiukan vierähtänyt ja oikeastaan Elisabeth, Joyce, Ron ja Ibrahim ovat jo ennättäneet tylsistyä rauhalliseen elämäänsä Cooper's Chasen ylellisessä eläkeläiskylässä. Sitten Elisabeth, entinen turvallisuuspalvelu MI5:n tähtiagentti, saa viestin menneisyydestään. Tarkemmin sanottuna kuolleelta mieheltä. Sehän ei tiedä hyvää, ja pian alkaakin tapahtua.
Torstain murhakerho on säilyttänyt eräänlaisen aikuisten Viisikko (miinus yksi) -sarjan luonteensa, positiivisessa mielessä. Kirjan pääosassa on ryhmä hyvillä hoksottimilla varustettuja senioreja, jotka janoavat työtä älynystyröilleen ja tapahtumia elämäänsä, eikä heitä arastuta tuupata asioita liikkeelle, vaikka tällä kertaa vastassa ovatkin suuren luokan rikolliset. 

Timantit, huume- ja asekauppa sekä palkkamurhaajat ovat ikään kuin asiaankuuluvaa höystettä tämän ystäväporukan eläkeläisarkeen, ja kukapa voisi vastustaa mahdollisuutta saada käsiinsä 20 miljoonan punnan timantit, jotka sattumalta ovat olleet ennen varastetuksi tuloaan valtavan huumekaupan vakuutena.

Tämän enempää ei dekkarin juonesta ole tarpeen paljastaa.

Torstain murhakerho -sarjan toinen osa on juoneltaan ja rakenteeltaan ensimmäistä osaa tiiviimpi ja paremmin koossa pysyvä. Henkilöt ja heidän ympäristönsä ja historiansa on jo esitelty ensimmäisessä osassa, joten nyt voidaan keskittyä enemmän tapahtumiin ja siihen, kuinka henkilöt lukijan iloksi toimivat ja ajattelevat oman luonteensa mukaisesti ja heidän luonteenkuvansa syvenee. Myös panokset kovenevat. 

Vaikka kirja on selkeästi ensimmäisestä osasta erillinen kokonaisuutensa, sarjaa kuitenkin kannattaa alkaa lukea järjestyksessä. Viittaukset edeltäviin tapahtumiin saattavat paljastaa liikaa tapahtumista ja niiden lopputuloksista, jotta lukija saisi nauttia ensimmäisen osan lukemisesta ihan viattomana ja tietämättömänä enää toisen osan lukemisen jälkeen. 

Sarjan kolmas osa Hutiluoti odotteleekin sitten jo suomeksi julkaisemistaan ensi tammikuussa.

Kirjoittaja Richard Osman on hyvin tunnettu tv-persoona ja koomikko Briteissä. Murhakerho-sarja on hänen avauksensa kirjailijana ja on osoittautunut valtavaksi menestykseksi. 

Hyvän mielen dekkarisarjoille (kustantajan onnistunut käännös termille cozy crime) onkin jatkuva tilaus. Lajityyppi vaatii jännityksen luomisen ja tarinankerronnan kyvyn lisäksi ainakin hyvää dialogia ja henkilökuvausta, eikä tilannekomiikan taitamisesta ole ollenkaan haittaa. Niinpä lajityypin täysiverisiä edustajia, joissa kaikki nämä ominaisuudet yhtyisivät, on loppujen lopuksi harmittavan harvassa, mutta Osmanissa meillä on sellainen.

Mikäli sarja pysyy tällä tasolla, toivon kovasti, että se saa vielä monta jatko-osaa, joiden parissa viettää leppoisia hetkiä. Sarjan kääntäjä on vaihtunut kakkososassa Arto Schroderuksesta Antti Saarilahdeksi, mutta tekstin nautittavuus on säilynyt ennallaan.

Mistä se hyvä mieli sitten tässä tapauksessa syntyy? Ihmiskuvauksen osuvuudesta ja siihen liittyvästä lämminhenkisestä huumorista. Rakastan englantilaista kuivaa ja hienostunutta huumoria. Tällä annoksella mentiin parin, kolmen päivän verran eteenpäin marraskuun sateista polkua.

"Jos kaikessa on kyse kuolemasta, niin sittenhän missään ei ole kysymys kuolemasta", Joyce sanoo samalla kun laittaa huulipunaa auton sivupeiliin katsoen. / "Miten niin?" Ibrahim kysyy. / Ajatellaanpa, että kaikki olisi sinistä. Sinä, minä, Alan, kaikki. / "Selvä." / "Jos kaikki on sinistä, sana 'sininen' olisi turha."

Postaukseni sarjan ensimmäisestä osasta Torstain murhakerho.   

Muualla: Kirsi Ranin: Kirsin Book Club 15.7.2022  (sisältää enemmän juonen kuvausta kuin tämä postaus)

***

Jos pidät kirjavinkkejäni hyödyllisinä tai muuten kivoina, haluaisitko tiedon uusista blogipostauksistani? Lisäsin blogiin oikean reunan valikosta avautuvan Lukijat-osion, jonka kautta voit klikata itsesi blogin seuraajaksi. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...