Ravitsevaa proosaa
Hänen silmänsä jähmettyivät ja katseensa kääntyi sisäänpäin tai vain tyhjeni, ja Sylvi aavisti hänen eksyneen juuri mielessään johonkin etäiseen paikkaan, sellaiseen johon toisilla ihmisillä ei ollut pääsyä ja jossa saattoi kaikessa rauhassa murehtia tai kaivata tai vihata. Sylvi odotti kärsivällisesti, miltei hengittämättä, kunnes Haatama räpytti silmäluomiaan tai niitä kituliaita nahkasuikaleita, joita saattoi useimpien ihmisten tapauksessa nimittää luomiksi. Kun hän katsoi Sylviä, hän näytti hetken avuttomalta lapselta.
Marraskuussa 1918 pieneen jokivarren kaupunkiin saapuu yön pimeydessä rääsyihin pukeutunut mies. Hän suunnistaa suoraan kaupungin komeimman talon luo ja vastoin kaikkea todennäköisyyttä saa sieltä kauppaneuvos Nylanderin autonkuljettajan pestin keskellä yötä. Siitä alkaa Antero Haataman nousu kaupungin mahtavimmaksi mieheksi.
Asko Sahlbergin romaani kuvaa kahtakymmentä sisällissodan jälkeistä vuotta, joihin sisältyy niin huonoja kuin vielä huonompiakin aikoja, mutta myös toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen. Pikkukaupunki toipuu kriisivuosista, sinnittelee ja uskoo tulevaisuuteen kuten ihmisillä on taipumus tehdä. Kaupungin kehityksessä aina vain suurempaa roolia näyttelee Antero Haatama. Hänestä tulee kaikkien tuntema henkilö, joka aikanaan omistaa suurimman osan kaupungista. Kuitenkaan kukaan ei tiedä mitään siitä, mistä hän on kaupunkiin tullut ja mikä on alun perin miehiään.
On kuin mies olisi syntynyt tuona marraskuun yönä, jolloin kaupunkiin saapui, ajattelee kauppaneuvoksen keittäjä Sylvi, joka löytää tulijan keittiöstään tämän saapumista seuraavana aamuna. Myöhemmin Sylvillekin tulee tavaksi ajatella oman elämänsä alkaneen vasta tuona samaisena aamuna.
Haatama janoaa rikastumista ja menestystä liiketoimilleen, ja hänellä näyttää olevan kyky käyttää hyväkseen kaikki mahdolliset tilaisuudet. Hänen suuruudenhulluudelta vaikuttavilla suunnitelmillaankin on taipumus toteutua eikä hän juuri lepäile laakereillaan, saati epäile toimiensa mielekkyyttä ja oikeutusta. Moraali on hänelle varsin elastinen käsite.
Pikkukaupungin henkilögalleriassa Haatama on kiistatta mielenkiintoisin ja eniten ristiriitaisia tunteita herättävä hahmo, mutta eivät muutkaan henkilöt värittömiä ole. Kauppaneuvos Nylander edustaa vanhaa, väistyvää aikaa ja muodostaa Haataman nousukasuralle vanhoissa arvoissa kiinni olevan, väsyneen vastaparin. Entinen kaupunginviskaali Kivirinta on tarkkailijahahmo, joka kaupungin mahtavimman talon naapurissa havainnoi hiljaisesti hyvin tuntemansa kaupungin virtauksia ja näkee terävämmin kuin kukaan, etteivät summat Haataman suoritteissa ihan täsmää. Pankinjohtaja, kirkkoherra, poliisipäällikkö ja monet muut kaupungin päättäjät ja silmäätekevät päätyvät ennen pitkää nousukkaan taskuun.
Onneksi ihmisten uskomaton typeryys, Kivirinta ajatteli kammiossaan päiväkirjansa suljettuaan, ei riittänyt lannistamaan hänen miltei yli-inhimillistä älyään. Hän soi mielellään ihmisten iloksi ja lohduksi kuvitelman, että he elivät omaa elämäänsä. Tosiasiassa he elivät toisten elämää tai osallistuivat siihen yhteiseen erehdykseen, harhaan, pitkälliseen ja vaikeaan sairauteen, jota he kutsuivat elämäksi. Riitti hyvin, että he kuvittelivat elävänsä. Ja sellaisten miesten kuin Nylander, ja luultavasti myös Haatama velvollisuuksiin kuului nähtävästi luoda lume sellaisesta elämästä, joka oli tavoittelemisen arvoinen.
Haatamalla on kuitenkin myös kyky nostaa vanavedessään ylös taloudelliseen hyvinvointiin henkilöitä, joiden potentiaalin hän havaitsee ja jotka suostuvat hänen ehtoihinsa. Nostot eivät välttämättä ole sovinnaisia tai edes laillisia, mutta hänen liikekumppaneikseen päätyvät ymmärtävät kyllä kiitollisuudenvelkansa hänelle.
Naistenmieheksi rumaa kääpiötä ulkonäöltään muistuttavaa Haatamaa ei voi sanoa, mutta hän toimii sikälikin uuden ajan airuena, että nostaa naisia menestykseen, alkaen kauppaneuvoksen keittäjä Sylvistä, josta kehkeytyy erittäin vaikutusvaltainen liikenainen, päätyen kauppaneuvos Nylanderin elätettävänä olleeseen leskisisareen, jonka Haatama "vapauttaa" sovinnaisesta naisen roolistaan tekemään kauppaa naisilla.
Sahlberg kuvaa henkilöitään ajoittain sysimustalla huumorilla, joka ei kuitenkaan pysty työntämään tieltään lempeyttä ja ymmärrystä elämänsä tarkoituksettomuudessa pinnisteleviä ihmishahmoja kohtaan. Jokaisessa ohimennenkin kuvatussa henkilössä on niin paljon tarttumapintaa, että lukija panee kyllä tarkoin merkille niin joenrannassa onkivan paljasjalkaisen poikasen kuin kadulla laahustavan nimettömän, mutta kovan työn kovettaman elämän eläneen naisenkin. Sahlbergillä on kirjoituspöydällään kokonainen kaupunki.
Nyt Palmgren oivalsi kivuliaasti, että hänen palvomansa raha saattoi kääntyä häntä vastaan, tehdä hänestä vain yhden hairahduksen vuoksi uhrin. Hän istui aloillaan kuullen kellon ja verensä kohinan, joka oli kuin korvasta korvaan yltävä taukoamaton tuuli, ärtyi kumpaankin ääneen ja kohottautui ikkunan eteen kokeakseen, että naulasi jalkansa Haataman lattiaan jättämiin jälkiin. Hän katseli sadekuuron jäljiltä kiiltävällä torilla liikkuvia hahmoja. Ne alkoivat näyttää maisemaan paiskatuilta, mielipuoliseen suunnitelmaan satunnaisesti vangituilta, ja yhtä sattumanvaraiselta tuntui hänen näennäisen varma asemansa niiden yläpuolella.
Tarinan jännite kantaa enemmän kuin hyvin loppuun saakka. Tapahtumat kutkuttavat lukijan uteliaisuutta yhä enemmän ja halusi tai ei, lukija myös päätyy jopa pitämään alkuun varsin vastenmieliseltä vaikuttavasta Haatamasta. Kukaan kaupunkilaisista ei ole täydellinen sen enempää hyvyydessä kuin pahuudessa tai vastenmielisyydessäkään. Ei ainakaan silloin, kun joku on valmis näkemään hiukan vaivaakin heidän syntiensä esiin kaivamiseen. Ja tietenkin pikkukaupungissa syntejä riittää.
Kirjan henkilökuvaus nasevine ja herkullisine dialogeineen sekä ajankuva ja siihen kuuluva taloudellisen elämän muutoksen kuvaus ovat komeaa luettavaa, mutta siinä ei ole vielä koko teoksen viehätys. Luulen, että Sahlbergin kirjoittamana lukisin innostuksella ja ihailulla myös sääpäiväkirjaa, jota entinen kaupunginviskaali Kivirinta pitää.
Sahlbergin ilmaisussa mikään ei ole monotonista tai innotonta, hänen tekstinsä herättää eloon tavallisimmatkin arjen asiat, eritoten maiseman ja sään. Tuuli sormeilee pensasaitaa, uupunut matto makaa lattialla jne. Hänen kielensä on tuoretta kuin vastapaistettu leipä, mutta kuitenkin samaan aikaan yhtä arkista ja itsestään melua pitämätöntä.
Kirjan luettuani tunnen itseni ravituksi.
Komean ja kirjaa hyvin kuvaavan kansikuvan tekijää kustantaja ei ole paljastanut tuotetiedoissaan.
Hän havaitsi, että pimeyden sisällä asui toinen pimeys; hänen ympärillään lehahteli varjoja kuin pystyyn nousseita ruumiita; ne olivat ikivanhoja, ne olivat paenneet jo vuosisadat päivänvaloa puiden juurille ja kohottautuivat sieltä öisin, ja niiden kannalta yhden tai vaikka sadan sahan tulipalo oli tuskin mainitsemisen arvoinen tapahtuma.
Muualla:
Kulttuuritoimitus, Jukka Ahtela: Marraskuun mies on jälleen osoitus Asko Sahlbergin taidosta sukeltaa ihmismielen syvyyteen. 21.9.2022
Kommentit
Lähetä kommentti