Siirry pääsisältöön

Richard Osman: Torstain murhakerho

 




Richard Osman: Torstain murhakerho. (Alkuteos Thursday Murder Club, 2020) Otava 2021. 400 s. Suomennos: Arto Schroderus. Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen

"Kun on tarpeeksi ikää, voi oikeastaan tehdä mitä lystää. Kukaan ei nuhtele, paitsi lääkärit ja omat lapset. Minulla ei ole lupa sanoa, mitä Elizabeth aikoinaan teki työkseen, vaikka hän itse toisinaan jaarittelee siitä. Mutta yksityiskohtiin menemättä - murhat ja tutkinnat sun muut eivät olisi olleet hänelle vieraita asioita."
Cooper's Chasen ylellisen eläkeläiskylän esikuvana Richard Osmanin kirjassa on kirjailijan haastattelujen mukaan paikka, jossa hänen äitinsä asuu. Kylästä ei juurikaan puutu mitään, mitä voisi kuvitella eläkeläisten kaipaavan. Siellä on kovatasoinen ravintola, uima-allas- ja liikuntaosastoja, sauna, harrastusmahdollisuuksia, ja se on rakennettu entiseen nunnaluostarirakennukseen viihtyisään, puistomaiseen ympäristöön, jossa on myös kauniilla kukkulalla sijaitseva vanha hautausmaa, jonne luostarin nunnat ovat tulleet aikoinaan haudatuiksi. Erikoisuuden vuoksi paikalla on myös laamoja. Lyhyen bussimatkan päässä on kylä, jossa käydä ostoksilla, ja eläkeläiset elävät omissa mukavissa asunnoissaan.

Harrasteryhmille varatussa tilassa, jota kutsutaan palapelihuoneeksi, kokoontuu torstaisin ovessa olevan varauskalenterin mukaan keskustelupiiri japanilaisesta oopperasta. Todellisuudessa siellä tapaa toisiaan vanhojen, poliisille selvittämättä jääneiden murhatapausten tiimoilta pieni ryhmä eläkeläisiä, jotka kutsuvat itseään Torstain murhakerhoksi. Poliisilla ei tietenkään ole aavistustakaan asiasta.

Murhakerho saa uutta ajateltavaa, kun osan eläkeläiskylän kiinteistöistä omistava mies murhataan, eikä murha jää ainoaksi heidän lintukotoaan koskettavaksi väkivaltarikokseksi. Myös paikallinen poliisi alkaa tutkia tapahtumia. Murhakerhoa sanattomalla sopimuksella johtava entinen tiedustelupalvelun agentti Elisabeth tajuaa heti, että poliisin kanssa on tehtävä yhteistyötä ja hän aloittaa vetelemällä naruista niin, että murhan tutkimusryhmään otetaan mukaan hänen sopivana pitämänsä nuori konstaapeli.

Seuraa monimutkainen ja lukijan herkeämättömän mielenkiinnon säilyttävä juonikuvio. Mikäli lukija on kuvitellut, että vain hurjilla takaa-ajoilla ja verisillä yksityiskohdilla voidaan rakentaa jännitystä, hän saa pian huomata erehtyneensä. Jännitystä voidaan kiristää myös teenjuonnilla ja kakunsyönnillä, polveilevalla keskustelulla ja silloin tällöin päähenkilöiltä unohtuvilla yksityiskohdilla.

Todisteena siitä kuinka hyvin tämä onnistuu, voidaan ehkä pitää Torstain murhakerho -kirjan kirjaimellisesti ennennäkemätöntä myyntimenestystä sekä sitä, että Steven Spielberg on ostanut kirjan kuvausoikeudet.

Kotimaisista dekkareista löytyy hiukan samantapainen miljööasetelma: Minna Lindgrenin mainio Ehtoolehto-trilogia, joka sijoittuu helsinkiläiseen vanhainkotiin. Erojakin on. Kun Lindgrenin Ehtoolehto-kirjoissa nousevat selvästi esiin vanhustenhoitoon ja vanhusten elinolosuhteisiin liittyvät yhteiskunnalliset ongelmat, Osmanin päähenkilöt elävät varakkaassa kuplassaan vailla muita huolia kuin vanhenemisesta seuraava vähittäinen luopuminen monista asioista. Ja kun Lindgren nauttii ajoittain jo absurdin puolelle taipuvan tilannekomiikan luomisesta vanhenemisen ympärille, Osman pysyttelee englantilaisen hienostuneen pidättyväisessä huumorissa, joka paikoitellen syvenee myös ihan vakavaksi pohdinnaksi ihmisen elämänkaaresta.

Osmanin ydinhenkilöiden galleriaan kuuluvat Elisabethin lisäksi psykiatrina toiminut Ibrahim, kansallisesti tunnettu ammattiyhdistysjohtaja Ron ja sairaanhoitajana toiminut Joyce sekä muutamia muita eri ammattialoja edustavia Cooper's Chasen asukkaita.

Iäkkäiden päähenkilöiden potentiaalista ei otettaisi kaikkea irti, ellei tarinassa olisi mukana runsaan elämänkokemuksen myötä kasvanutta suvaitsevuutta, ihmistuntemusta, itseironiaa ja epäsovinnaisia ratkaisuja eli kaikkea sitä, mikä voi tehdä lukuromaanista viihdyttävän ja nauruhermoja kutkuttavan.
  
Kuuntelin kirjan Jukka Pitkäsen todellakin nautittavana tulkintana ja tuskin maltoin pitää kuuntelussa edes välttämättömiä taukoja. Kirja, jonka parissa todellakin viihtyy!

Helmet-lukuhaasteessa 2022 voisin sijoittaa kirjan ainakin kohtiin:

7. Kirja kertoo ystävyydestä
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua
22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä
29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan
46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen

Esittelyni sarjan toisesta osasta Mies joka kuoli kahdesti ja kolmannesta Hutiluoti ja neljännestä Viimeinen pirulainen.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie