Siirry pääsisältöön

Richard Osman: Torstain murhakerho

 




Richard Osman: Torstain murhakerho. (Alkuteos Thursday Murder Club, 2020) Otava 2021. 400 s. Suomennos: Arto Schroderus. Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen

Kun on tarpeeksi ikää, voi oikeastaan tehdä mitä lystää. Kukaan ei nuhtele, paitsi lääkärit ja omat lapset. Minulla ei ole lupa sanoa, mitä Elizabeth aikoinaan teki työkseen, vaikka hän itse toisinaan jaarittelee siitä. Mutta yksityiskohtiin menemättä - murhat ja tutkinnat sun muut eivät olisi olleet hänelle vieraita asioita.
Cooper's Chasen ylellisen eläkeläiskylän esikuvana Richard Osmanin kirjassa on kirjailijan haastattelujen mukaan paikka, jossa hänen äitinsä asuu. Kylästä ei juurikaan puutu mitään, mitä voisi kuvitella eläkeläisten kaipaavan. Siellä on kovatasoinen ravintola, uima-allas- ja liikuntaosastoja, sauna, harrastusmahdollisuuksia, ja se on rakennettu entiseen nunnaluostarirakennukseen viihtyisään, puistomaiseen ympäristöön, jossa on myös kauniilla kukkulalla sijaitseva vanha hautausmaa, jonne luostarin nunnat ovat tulleet aikoinaan haudatuiksi. Erikoisuuden vuoksi paikalla on myös laamoja. Lyhyen bussimatkan päässä on kylä, jossa käydä ostoksilla, ja eläkeläiset elävät omissa mukavissa asunnoissaan.

Harrasteryhmille varatussa tilassa, jota kutsutaan palapelihuoneeksi, kokoontuu torstaisin ovessa olevan varauskalenterin mukaan keskustelupiiri japanilaisesta oopperasta. Todellisuudessa siellä tapaa toisiaan vanhojen, poliisille selvittämättä jääneiden murhatapausten tiimoilta pieni ryhmä eläkeläisiä, jotka kutsuvat itseään Torstain murhakerhoksi. Poliisilla ei tietenkään ole aavistustakaan asiasta.

Murhakerho saa uutta ajateltavaa, kun osan eläkeläiskylän kiinteistöistä omistava mies murhataan, eikä murha jää ainoaksi heidän lintukotoaan koskettavaksi väkivaltarikokseksi. Myös paikallinen poliisi alkaa tutkia tapahtumia. Murhakerhoa sanattomalla sopimuksella johtava entinen tiedustelupalvelun agentti Elisabeth tajuaa heti, että poliisin kanssa on tehtävä yhteistyötä ja hän aloittaa vetelemällä naruista niin, että murhan tutkimusryhmään otetaan mukaan hänen sopivana pitämänsä nuori konstaapeli.

Seuraa monimutkainen ja lukijan herkeämättömän mielenkiinnon säilyttävä juonikuvio. Mikäli lukija on kuvitellut, että vain hurjilla takaa-ajoilla ja verisillä yksityiskohdilla voidaan rakentaa jännitystä, hän saa pian huomata erehtyneensä. Jännitystä voidaan kiristää myös teenjuonnilla ja kakunsyönnillä, polveilevalla keskustelulla ja silloin tällöin päähenkilöiltä unohtuvilla yksityiskohdilla.

Todisteena siitä kuinka hyvin tämä onnistuu, voidaan ehkä pitää Torstain murhakerho -kirjan kirjaimellisesti ennennäkemätöntä myyntimenestystä sekä sitä, että Steven Spielberg on ostanut kirjan kuvausoikeudet.

Kotimaisista dekkareista löytyy hiukan samantapainen miljööasetelma: Minna Lindgrenin mainio Ehtoolehto-trilogia, joka sijoittuu helsinkiläiseen vanhainkotiin. Erojakin on. Kun Lindgrenin Ehtoolehto-kirjoissa nousevat selvästi esiin vanhustenhoitoon ja vanhusten elinolosuhteisiin liittyvät yhteiskunnalliset ongelmat, Osmanin päähenkilöt elävät varakkaassa kuplassaan vailla muita huolia kuin vanhenemisesta seuraava vähittäinen luopuminen monista asioista. Ja kun Lindgren nauttii ajoittain jo absurdin puolelle taipuvan tilannekomiikan luomisesta vanhenemisen ympärille, Osman pysyttelee englantilaisen hienostuneen pidättyväisessä huumorissa, joka paikoitellen syvenee myös ihan vakavaksi pohdinnaksi ihmisen elämänkaaresta.

Osmanin ydinhenkilöiden galleriaan kuuluvat Elisabethin lisäksi psykiatrina toiminut Ibrahim, kansallisesti tunnettu ammattiyhdistysjohtaja Ron ja sairaanhoitajana toiminut Joyce sekä muutamia muita eri ammattialoja edustavia Cooper's Chasen asukkaita.

Iäkkäiden päähenkilöiden potentiaalista ei otettaisi kaikkea irti, ellei tarinassa olisi mukana runsaan elämänkokemuksen myötä kasvanutta suvaitsevuutta, ihmistuntemusta, itseironiaa ja epäsovinnaisia ratkaisuja eli kaikkea sitä, mikä voi tehdä lukuromaanista viihdyttävän ja nauruhermoja kutkuttavan.
  
Kuuntelin kirjan Jukka Pitkäsen todellakin nautittavana tulkintana ja tuskin maltoin pitää kuuntelussa edes välttämättömiä taukoja. Kirja, jonka parissa todellakin viihtyy!

Helmet-lukuhaasteessa 2022 voisin sijoittaa kirjan ainakin kohtiin:

7. Kirja kertoo ystävyydestä
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua
22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä
29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan
46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen

Esittelyni sarjan toisesta osasta Mies joka kuoli kahdesti ja kolmannesta Hutiluoti.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi