Siirry pääsisältöön

Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri

PUHETTA KUIN PIENESSÄ KYLÄSSÄ



Kuva: Ellen Karhulampi. Kuvassa Carlsonin romaani ja Heikki Väänäsen toimittama Luonnonkasvit värikuvina, 1963.


Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri. 176 s. Otava 2009.

"Thomas Davies harppoo tietä pitkin ja hän säälittää minua sillä hänen vaimonsa kuoli ja lapsetkin ovat toistaitoisia. Arvaan mitä hän hautoo, sen näkee asennosta, kun pää painaa enemmän kuin ruumis. Hän ajattelee kuolemaa ja ehkä aikoo viedä lapset mennessään että ei jäisi kukaan suremaan. Minä tiedän, että ei itsemurhaaja oikeastaan kuolemaa halua, vaan entisen elämänsä takaisin mutta aikaa ei voi peruuttaa kuin hevosta. Kun elän vielä vanhemmaksi kaikki alkaa unohtua, pahat teot pyyhitään pois eikä hyvääkään muista viittä minuuttia kauempaa."

Kristina Carlsonin romaani tapahtuu pienessä Downin kylässä Kentissä 1870-luvun lopulla. Kylän kuuluisuus on jo korkeassa iässä oleva herra Darwin, jota ei enää romaanin käsittelemänä aikana nähdä kotinsa ulkopuolella. Hänen evoluutiota käsittelevät kirjoituksensa ja ajatuksensa ja maailmanmaineensa askarruttavat kuitenkin kyläläisten mieltä. Niitä enemmän heitä kuitenkin askarruttaa herra Darwinin puutarhurin Thomas Daviesin kova kohtalo ja jumalattomuus. Thomas Davies, joka nuoren vaimonsa kuoltua poltti pariskunnan hyvän tammisängyn, ei käy kirkossa ja on uskaltautunut julkisuudessa vastaamaan lehtimiehen kysymyksiin herra Darwinin puutarhasta, vaikka on vain pelkkä puutarhuri.

"-- kyläläisten silmissä minä olen mieletön, en semmoinen hullu kuin Edwin joka kuolaa ja muljauttelee silmiään vaan pahempi koska olen itse valinnut hulluuteni. Kirjaviisaus on heidän mielestään hulluutta, koska sitä ei ole tarkoitettu tavallisille ihmisille. Puutarhuri pysyköön lapionvarressa, jos on kunnianhimoa kasvattakoon ruusun jossa on moninkertaiset terälehdet ja kuppimainen teriö ja erikoinen väri, ei sininen kuitenkaan, sen voisi ristiä vaimon mukaan."

Kirjan tarinaa kerrotaan kaikkien kyläläisten tajunnanvirtana, jota kolmannen persoonan kerronta silloin tällöin katkaisee. Äänessä ovat jopa eläimet. Kerrontaratkaisuna tämä tuo mieleen Virginia Woolfin Aallot, vaikka näkökulman vaihdot henkilöstä toiseen tapahtuvat niin nopeasti, että lukijalla on kaiken aikaa hiukan hengästynyt olo sekä nopeudesta että henkilöiden määrästä, toisin kuin Woolfin tarinan mielensisäisen puheen hidasrytmisemmissä aalloissa.

Kerrontaidealtaan ja -rakenteeltaan Max Porterin Lanny muistuttaa myös paljon Carlsonin kerrontaratkaisua tässä kirjassa, sillä siinäkin lukija ajelehtii läpi kyläläisten tajunnanvirran. Carlsonin kirja on ilmestynyt englanninkielisenä Emily Jeremiahin ja Fleur Jeremiahin käännöksenä Mr Darwin's Gardener vuonna 2013. Minusta on mukava ajatella, että ehkäpä Max Porterin myöhemmin ilmestyneen romaanin kerrontarakenteissa on joitakin vaikutteita Carlsonin kirjasta tai sen epälineaarisesta ideasta.

Niin tai näin, Carlsonin tiivis teksti liikkuu assosiatiivisen taitavana vuona kyläläisestä toiseen. Samalla piirtyy näkyviin ajankuvaa kyläläisten elämästä sekä myös uskottavan tuntuista mielenkuvaa senhetkisestä kokemusmaailmasta, jossa uskonnon ja tiedon yhä kiihtyvä vuoropuhelu on käynnistynyt. Tajunnanvirralle ominaisesta harhailevuudesta huolimatta kokonaisuus on tiivis, kuin hyvän puutarhurin karsima kasvi, jossa ei ole ylimääräisiä rönsyjä.

Pidin siis kirjasta paljon, vaikka olisinkin viihtynyt mieluusti enemmän Thomas Daviesin päässä ja ajatuksissa kuin monen muun kyläläisen. Vähäisten vihjeiden pohjalta käännekohta Daviesin elämässä nousee kuitenkin esiin tekstin virrasta ilman selityksiä, ja sellaisena se on ehkä vaikuttavimmillaan. 

Kirjan kansikuvaksi on osuvasti valittu Victoria & Albert Museumin kokoelmissa oleva Anna Atkinsin työ Dundelion vuodelta 1854. 

Muualla:

Helmet-lukuhaaste 2023:ssa
kirja voisi sijoittua vaikkapa kohtiin:
8. Kirja kertoo pienestä kaupungista (kylästä)
16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa
19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt (Kent)
22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon (puutarha, tiedon ja uskon suhde)
35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua (puutarhanhoito)
37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole
40. Kirjassa hylätään jotain
42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa
46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi