Dino Buzzati: Noiduttu takki ja muita kertomuksia

Noiduttu maailma

Dino Buzzati: Noiduttu takki ja muita kertomuksia. 236 s. Suomennos ja jälkisanat Leena Rantanen. Kannen kuva Leena Rantanen. Basam Books 2020.

"Sydämeni alkoi hakata vimmatusti. Tuntui että minut oli vedetty jostain mystisestä syystä sellaisten satujen taikapiiriin joita kerrotaan lapsille mutta joita kukaan ei ota tosissaan. -- En ymmärtänyt elinkö unessa, olinko onnellinen vai päinvastoin tukehtumassa kohtalon raskaan painon alle."

Leena Rantanen on koonnut ja suomentanut italialaisen kirjailijan, journalistin ja kuvittajan sekä sarjakuvantekijän Dino Buzzatin vuosien 1942 ja 1960 välillä julkaistuista novelleista kokoelman, jossa näyttäytyy ilkikurinen ja terävä tarinankertoja. 

Buzzati tuntuu ammentavan saduista, kauhutarinoista ja legendoista uskomattomia lyhyitä juttuja, joilta lukija oppii nopeasti odottamaan lähes mitä hyvänsä. Tarinoiden alkutilanne on yleensä neutraali arki, mutta nopeasti ollaan jonkin tuntemattoman äärellä. 

Vaikka Buzzati onnistuu usein vangitsemaan elämästä jotain oleellista, hänen kertomuksensa eivät noudata todellisuuden lakeja. Italialaisista hengenheimolaisista voisi mainita Nobel-kirjailija Luigi Pirandellon, jonka tuotannossa on samantapaista absurdiutta ja jonka ainakin Rantanen näkee selvästi toimineen Buzzatin innoittajana. Italo Calvinossakin saattaa hyvin nähdä  sukulaisuutta.

Jälkisanoissaan Leena Rantanen toteaa, että vertauksia Franz Kafkan novelleihin on Buzzatin tuotannosta esitetty liikaakin, vaikka näiden kahden kirjailijan teoksissa on aivan erilainen sävy. Buzzati ei ole samalla tavalla synkeä ja harmaa kuin Kafka, vaikka merkillinen ahdistuneisuus leijuu hänenkin maailmansa yllä. 

Ainakin kirjaan kuuluva Seitsemän kerrosta on hyvin kafkamainen tarina sisään sairaalan koneistoon joutuvasta ihmisestä, jonka tilanne hyvin pian alkaa muistuttaa ennalta ohjelmoitua painajaista. 

Kirkko, papisto ja uskonnollisuuden ulkokultaiset ilmentymät ovat aiheina monissa tarinoissa, joista scifi-vaikutteinen Lentävä lautanen oli minulle maukkain ja hihityttävin. Yöllä kirkontorniin aluksessaan laskeutuvat avaruuden muukalaiset kohtaavat kirkkoherra Don Pietron ja keskustelevat hänen kanssaan uskonnosta ja perisynnistä. Aluksi kirkkoherra riemastuu päästessään opettamaan avaruuden pakanoita, mutta kokeekin sitten epämiellyttävän yllätyksen.

Sadun tai legendan omaista tarinankuljetusta on yliluonnollisia vierailijoita kuvaavissa tarinoissa, joissa kohtalonusko ja ihmisen yksilöllisyyden ja oman tahdon vaatimus ovat vastakkain. Suosikkejani näistä tarinoista ovat Tapaaminen Einsteinin kanssa ja Kolombre. Molemmissa ihminen saa huomata, että se mitä hän ohikiitävän ajan saatossa pakenee, olisikin voinut olla hänen onnensa. Mutta ennättääkö ihminen huomata tämän ajoissa?

Rantanen nimeää ajan kulumisen Buzzatin pääteemaksi, ja tämä tuntuu osuvalta ajatukselta. 

Kustantajan kirjan takakannen esittelytekstissä Buzzatia verrataan Kafkan lisäksi myös Edgar Allan Poen novelleihin, ja kyllä Poe tuleekin lukiessa ajoittain mieleen. Esimerkiksi kokoelman avausnovelli, kansansatumainen Mantteli kutsuu esiin muistikuvia Poen tuotannosta.

Kauhuteemojen osalta pääsiäisaiheinen Muna voisi olla vaikka Stephen Kingin Carrien esikuva. 

"Poliisiauto saapui, ovet avattiin, Gilda nostettiin kainaloista ilmaan. Violetin Ristin nainen tarttui lujasti lapsen käteen.

'Sinä lähdet minun kanssani. Minä kyllä järjestän äidillesi opetuksen.'

Kukaan ei muistanut, että kärsitty vääryys voi joskus laukaista kauhistuttavan voiman."

Kuten Leena Rantanen jälkisanoissaan toteaa, lehtimiehenä toiminut Buzzati on monissa tarinoissaan kärsivien ja väärin kohdeltujen puolella. Monet näitä motiiveja varioivat tekstit sisältävät spektaakkelimaisen siirtymän, jolla osoitetaan henkilön arvo. Tällainen novelli on Munan lisäksi liioittelua tyylikeinona vierittävä Riemuvoitto. Toiseen suuntaan kohtalon rattaat pyörivät pientä säälittävän hintelää ja toisten poikien kiusaamaa poikaa kuvaavassa novellissa Poikaressu!. 

Asiaa varioidaan myös päinvastaisesti: se mikä näyttää hienolta ja jalolta ei aina ole sitä, eikä kulissien säilyttämisessä kilvoittelu aina tuo haluttua palkkiota vaan karmaisevan kohtalon, kuten spekulatiivista fiktiota muistuttavassa poemaisessa Hiiret-novellissa tai perheen pienokaiseen kohdistuvaa ihailua ja hemmottelua kuvaavassa Pikku tyrannissa.

Buzzati myös kuvaa sarkastisesti yhteiskunnallisia ilmiöitä, eikä polttopiste näissä havainnoissa ole suinkaan vanhentunut vuosikymmenissä. Ehkä parhaiten aikaa kestänyt tämän tyyppinen novelli on Vanhuksia jahtaamassa. Siinä eletään yhteiskunnassa, jossa yli 40-vuotiaat ovat nuorempien inhon ja väkivallan kohteina: 

"'Ikä on rikos', kuului heidän tunnuslauseensa."  

Lyhyitä novelleja on kokoelmassa kaikkiaan 25. Novellien perusteella kyllä vakuuttuu Leena Rantasen väitteestä, että huolimatta romaanituotannostaan (suomeksi: Tataariaro, Muuan rakkaus), juuri novellit ovat Buzzatia riemastuttavimmillaan. Italiaa osaamattomana lukisin ilolla lisää hänen novelliensa suomennoksia, ja hyvin mielelläni juuri Rantasen kynästä lähteneinä.

Muualla:

Veli-Matti Huhta: Näkyviin kirjoitetut ihmeet. Kiiltomato 26.9.2020 

Helmet-lukuhaaste 2023:ssa

voisin sijoittaa kirjan seuraaviin kohtiin:

6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate

38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan

46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika (useassakin novellissa)

Muitakin kohtia varmaan on riippuen vähän haasteen tekijästä.