Siirry pääsisältöön

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin

Kun katseet kääntyvät pois


Ujuni Ahmed ja Elina Hirvonen: Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin. 226 s. WSOY 2022. Kansi: Anna Makkonen. Äänikirjan lukija: Ujuni Ahmed. 

Elina Hirvonen: kirjoittaja; Ujuni Ahmed: haastateltava. 

Elina Hirvosen kirjoittama Ujuni Ahmedin omaelämäkerrallisiin haastatteluihin pohjautuva kirja Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin on nimensä mukaisesti kohdennettu ensisijaisesti niille tytöille ja naisille, jotka Suomen somalivähemmistössä tai muussa vastaavassa tiukasti tyttöjä rajoittavassa yhteisössä eivät ole löytäneet tukea kaikkien ihmisoikeuksiensa toteutumiselle. Sen lisäksi se on kuitenkin myös merkittävä puheenvuoro erityisesti vähemmistönaisten asemasta ja haaste feminismille ja ihmisoikeusliikkeelle olla kääntämättä katsettaan pois maahanmuuttajayhteisöjen sisällä tapahtuvasta väkivallasta.

Ujuni kertoo kirjassa kasvustaan Helsingin somaliyhteisössä, perheensä hyvinvoinnin täyttämästä menneisyydestä ja yllättävästä turvapaikan tarpeesta, jonka vuoksi perhe saapui Suomeen 1990-luvulla, kuvitellen sen olevan vain ohimenevä vaihe elämässään. Edelleenkään Somalia tai sen itsenäiseksi julistautunut osa Somalimaa eivät ole turvallisia.

Hän kuvaa uskonnollisen fundamentalismin nousua aikaisemmin vapaamielisen somalikulttuurin tilalle ja uskonnollisen yhteisön miehisiä valtarakenteita, jotka rajoittavat tyttöjen ja naisten elämän koteihinsa ja kohdistavat heihin henkistä painostusta ja fyysistä väkivaltaa pienemmistäkin uskonnollisiksi rikkeiksi katsottavista teoista tai sanoista. Lapsia opetetaan koraanikouluissa väkivallan uhalla. Pukeutumiseen, naisten työssäkäyntiin tai itsenäiseen elämään liittyviä rajoituksia, saati naisten ympärileikkaamisen kehotusta Ujuni ei löydä Koraanista. Ne ovat kaikki uskonnollisten yhteisöjen johdossa olevien miesten tulkintoja.

Ujuni Ahmed on tunnettu ihmisoikeusvaikuttaja, joka sai Suomen PENin sananvapauspalkinnon vuonna 2020 ja Suomi-palkinnon vuonna 2022. Hän toimii perustamansa Fenix-kansalaisjärjestön toiminnanjohtajana. Järjestö toteutti selvityksen suomalaisten tyttöjen sukuelinten silpomisesta; selvitys toimi pohjana tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltävälle lakialoitteelle.   

Ahmed kuvaa lapsen ja nuoren elämäänsä ja sitä, miten häpeä tytön ja naisen ruumiista on päivittäinen kokemus ja vapaus oman elämänsuuntansa valitsemiseen kuuluu vain miehille. Kirjan lukeminen järkyttää varmasti lukijaa, joka elää uskossa Suomen länsimaisen hyvinvointivaltion toteutumiseen myös maahanmuuttajien kohdalla. 

Ahmed toteaa, että on kaksi sietämätöntä s:llä alkavaa sanaa: suvaitsevuus ja sensitiivisyys. Niitä käytetään yleensä silloin, kun valtaväestön ja hyvinvointivaltion edustajien pitäisi puuttua maahanmuuttajayhteisöissä tapahtuviin ihmisoikeusrikkomuksiin, ja ne auttavat kääntämään mahdollisten auttajien katseen pois apua ja tukea tarvitsevista.

Kirja on omaelämäkerrallista muistelua, mutta se on myös esseekokoelmaa muistuttava erilaisia teemoja käsittelevä kokonaisuus, jossa ajatukset ja elämänvaiheet kertautuvat hieman eri näkökulmista eri luvuissa. Samantyyppisessä tilanteessa Ujuni Ahmedin kanssa olevat maahanmuuttajayhteisöissä elävät tytöt saavat kirjasta varmasti tukea oman tiensä löytämiselle ja oikeuksistaan kiinni pitämiselle. Itse toivoisin, että kirjaa luettaisiin mahdollisimman laajalti Suomessa, ja feministinä itseään pitäville tämä kirja on suorastaan must.

Elina Hirvonen on dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja.

Anna Makkonen on jälleen tehnyt vähäeleisen, mutta tunteisiin resonoivan, lämminhenkisen kannen.

Ujuni Ahmed lukee itse kirjan äänikirjaversion. Kirjan pohjalta tehtyä näytelmää esitetään Kansallisteatterissa.

Afrikkalaisen diasporan naisten kuvauksena kirja nostaa mieleen Bernardine Evariston kirjan Tyttö, nainen, toinen. Myös Mercedes Bentson kirja Ei koira, muttei mieskään kävi mielessäni useamman kerran kirjaa lukiessani ja miettiessäni Suomessa asuvien vähemmistöjen naisten asemaa.


Muualla:

Leena Reikko: Tervetullut katsaus nuorten somalinaisten asemaan - arviossa Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin. 30.6.2022 Kulttuuritoimitus

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin. 11.7.2022 Kirjakaapin kummitus

Helmi Kekkonen: Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin. 19.5.2022

Ujuni Ahmedin haastattelu:

Susanna Laari: Tie vapauteen. 11.5.2022 HS Kulttuuri. (Tilaajille)


Helmet-lukuhaasteessa 2023

kirjan voisi sijoittaa kohtiin:

9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä.

10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja

14. Kirja kertoo terveydenhuollosta

17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja 

19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt (Jos olet käynyt Somaliassa, Helsingissä tai Lontoossa)

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla

22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon (esim. ihmisoikeudet, naisten asema, maahanmuuttajat, diaspora)

26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä (järkyttävä sisältö)

29. Kirjassa on minäkertoja

39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta

40. Kirjassa hylätään jotain

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie