Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen. WSOY, 2022. (Alkueteos Girl, Woman, Other, 2019) 528 s. Suomentaja: Kaijamari Sivill. Alkuperäiskansi: Karan Singh. Äänikirjan lukija: Karoliina Niskanen
"--sanon äidille että hän on nainut sovinistin / äiti sanoo, että ajattele Amma tältä kannalta: isäsi syntyi mieheksi Ghanaan 1920-luvulla ja sinä taas naiseksi Lontooseen 1960-luvulla / ja entä sitten?"
Joukko eri-ikäisiä naisia Lontoossa. Heistä osa on toisilleen läheisiä: äitejä, tyttäriä, rakastajia, ystäviä. Osa vain sivuaa toisiaan joissakin kirjassa kuvatuissa tapahtumissa ja osasta tulee tarinan edetessä läheisempiä. Heissä on kaikenlaisten ammattien edustajia: näytelmäkirjailija/teatteriohjaaja, sijoituspankkiiri, opettaja, asianajaja, siivooja, maanviljelijä... Yhteistä päähenkilöille on, että he eivät paistattele helposti tulleen miellyttävän elämän ja menestyksen valokeilassa. He ovat maahanmuuttajia, mustia tai ruskeita, lesboja, muunsukupuolisia.
Kansallisteatterissa esitettävän näytelmän ensi-ilta toimii kehyskertomuksena eri henkilöiden tarinoille. Aluksi lukiessa tuntuu, että romaanin kahdentoista henkilön kertomukset voisi lukea erillisinä novelleinakin, mutta kirjan edetessä tarinat täydentävät toisiaan yhä suuremmassa määrin, avaavat näkökulman muutosten kautta tapahtumia, henkilöiden kohtaloita ja luonteita sekä eri sukupolvien kokemuksia.
Bernardine Evaristo on nigerialais-englantilainen menestynyt ja yhteiskunnallisesta aktiivisuudestaan tunnettu kirjailija. Tuotannossaan hän on tutkinut afrikkalaista diasporaa eli afrikkalaisten hajaantumista eri puolille maailmaa ja sen mukanaan tuomaa identiteetin ja kulttuurin muutosta ja käsitystä omasta alkuperästä.
Tyttö, nainen, toinen osui ajan hermoon. Kirja sai jaetun Booker-palkinnon vuonna 2019 yhdessä Margaret Atwoodin Testamentit-kirjan kanssa. Lisäksi se on voittanut kymmeniä muita tunnustuksia.
Vaikka mielestäni termi toiseus on kokenut melkoisen inflaation jo vuosia sitten, on kuitenkin vaikea löytää tuoreempaa termiä, joka kuvaisi yhtä hyvin suhtautumista, joka tekee jostakusta ihmisestä tai ihmisryhmästä vähemmän merkityksellisen kuin muut, syrjään kuuluvan ja karsastettavan. Usein myös samaan aikaan tavalla tai toisella hyväksikäytettävän.
Evariston kertojanääni on suora ja terävä, kaikkea häveliäisyyttä välttävä, mutta täynnä hellyyttä kuvaamiaan henkilöitä kohtaan. Hän kuvaa heidän arkeaan, pyrkimyksiään, taisteluaan ja läheisimpiä ihmissuhteitaan. Asettaessaan nämä erilaiset, mutta joiltakin kohtalonsa osilta samanlaiset henkilöt rinnakkain, hän tekee näkyväksi maahanmuuttaja-, lesbo-, tummaihoisidentiteetin loputtoman spektrin. Näissä ihmisryhmissä on yhtä vähän tyypillisyyttä kuin muissakin ihmisryhmissä. Miksi se on (edelleen) ääneen sanomista vaativa asia?
"-- hän ryhtyi määrätietoisesti sivistämään itseään ja opiskeli mustien historiaa, kulttuuria, politiikkaa, feminismiä, löysi Lontoon vaihtoehtoiset kirjakaupat / meni Islingtoniin Sisterwrite-kirjakauppaan, jossa joka ainoan kirjan joka ainoa kirjoittaja on nainen, ja maleksi siellä tuntikausia; hänellä ei olut varaa ostaa mitään ja hän luki teoksen Home Girls: A Black Feminist Anthology viikkoannoksina, seisaallaan, samoin kaiken Audre Lorden kirjoittaman mitä suinkin sai käsiinsä, eivätkä kirjakauppiaat näyttäneet piittaavan--"
Kirjassa valittu kerrontaratkaisu, jossa yksi kertojanääni puhuu kaikkien henkilöiden elämästä, tuntui minusta aluksi vieraalta. Olisin odottanut (ja toivonut), että kukin henkilö saisi puhua itse, omalla äänellään. Mietin ratkaisun perusteluja läpi kirjan. Tulin siihen tulokseen, että ratkaisu oli sukua ja korosti sitä, mitä kirjan nimikin. Eli tyypittelyä, jonka kohteena henkilöt ovat kaikesta yksilöllisyydestään ja eksentrisyydestäänkin huolimatta.
Samaan suuntaan osoittava tyylipiirre on kirjassa esiintyvä naisten ulkonäön ja vaatetuksen jatkuva kuvailu, joka yleensä ärsyttää minua suunnattomasti kirjallisuudessa. Tässä kirjassa siedin sitä niskavillat pystyssä, osana naisten yksilöllistä identiteettiä ja tapaa ilmaista se. Ylipäätään Evaristo on mieltynyt yksityiskohtiin. Teksti pursuaa erilaisia yksityiskohtien luetteloita, ne ovat kertojanäänen tuotemerkin näkyvä osa, joka välillä ihastuttaa, välillä ärsyttää.
Kirjassa toistuvat kertomukset perheiden siirtymisestä Afrikan maista Englantiin, unelmien kariutumisesta, sinnikkyydestä pitää siitäkin huolimatta elämästä kiinni monin eri tavoin. Vanhemmat tekevät uhrauksia lastensa paremman tulevaisuuden vuoksi, lapset yrittävät säilyttää osan vanhoihin perinteisiin liittyvästä identiteetistään tai karistaa sen yltään. Juuri identiteetin muutos ja mukautuvuus on kirjan teemana. Juuret ja juurettomuus.
Henkilöiden määrä tarinoiden vuossa tuntuu ryöpsähtelevän runsaalta ja hämmentävältä, väliin sekaannuttavaltakin. Tarinat etenevät nykyhetkestä vähitellen kohti vanhempia aikoja, 1800-lukua, ja menevät sukupolvikokemusten ytimeen, paljastavat myös etniseltä taustaltaan erilaisten ihmisten kohtaamisten kirjon.
Hylkääkö nainen afrikkalaisen identiteettinsä naidessaan valkoisen miehen? Entä valitessaan uran, jossa lähimmät kollegat ovat valkoisia miehiä? Jos on musta feministilesbo, onko petturi, jollei taiteilijana teekään vaihtoehtotaidetta kulttuurin kentän periferiassa vaan pyrkii establishmentiin?
Kirjan henkilöiden välisissä keskusteluissa näistä kysymyksistä heitetään toinen toistaan terävämpiä kommentteja. Naiset eivät päästä toisiaan tai itseään helpolla. Kuitenkaan kyse ei ole tiukasta julistavuudesta, saati että huumori loistaisi poissaolollaan, päin vastoin. Tekstin runsaus ja värikylläisyys, herkästi kupliva nauru ovat vastapainona monin tavoin karulle sisällölle.
Tämä kirja on värikäs ja tarkkanäköinen matka ajassa ja brittiläisessä yhteiskunnallisessa todellisuudessa. Klassikko jo syntyessään.
Teksti lähenee runoa, rytmittyy riveille puheen luontevuudella, enimmäkseen välimerkeittä. Se kääntyy myös helposti luettavaksi äänikirjana, koska on jo itsessään puhetta.
Kaijamari Sivillin käännös toimii niin luontevasti kuin pitääkin. Tekstin monikulttuurisuus on varmasti asettanut käännökselle omat haasteensa, mutta niistä on selviydytty suomalaisen lukijan kannalta ihanteellisesti. Laajasti englanninkielistä kirjallisuutta kääntänyt Sivill onkin vanha konkari, joka on saanut paljon tunnustusta työstään.
Karoliina Niskanen lukee äänikirjan elävästi ja luontevasti.
Yhdellä lauseella: Toisia tarinoita.
Muissa blogeissa:
Helmet-lukuhaasteessa 2022 kirja sopii sijoitettavaksi ennätysmoniin kohtiin:
7. Kirja kertoo ystävyydestä
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua
9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin
30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja
33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan (osittain)
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave
42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan
49. Kirja on julkaistu vuonna 2022
Kommentit
Lähetä kommentti