Siirry pääsisältöön

Alice Hoffman: Punainen puutarha

Kuva: Ellen Karhulampi


Alice Hoffman: Punainen puutarha. (Alkuteos The Red Garden, 2011) Gummerus 2012. 295 s. Suomentanut Raimo Salminen.  

Elämänsä puolivälissä äitini päätti aloittaa uudestaan alusta. Sellaista tapahtui meidän kaupungissamme usein. Blackwell sijaitsi syvällä Berkshiren piirikunnan sydämessä, missä sää oli arvoituksellinen ja ihmiset yhtä oikukkaita. Suurin osa kaupunkilaisista oli Blackwellin perustaneiden uudisasukkaiden jälkeläisiä, kuului sukuihin joiden jäsenet olivat naineet ristiin niin usein, että monilla naisilla oli punainen tukka ja tukanväriin sopiva ailahteleva luonne. Miehet olivat pitkiä ja vähäpuheisia ja hyviä melkein kaikessa.

Yhdysvaltojen Massachusettsissa sijaitsevan kuvitellun Blackwellin kaupungin synnystä ja siellä eläneiden ihmisten tarinoista koostuva Punainen puutarha muodostaa kiehtovan tarinaketjun 1700-luvulta lähtien aina nykypäiviin asti. 

Alkujaan kaupunki ristittiin Bearsvilleksi, sillä ensimmäisten uudisasukkaiden saapuessa paikalla oli "lähes yhtä paljon mustakarhuja kuin mäntyjä". Kävi kuitenkin ilmi, ettei karhuihin viittaava nimi ollut omiaan houkuttelemaan paikkakunnalle uusia asukkaita.

Pieni kaupunki ei ole ihan niin tavanomainen miltä vaikuttaa. Onkohan oikeastaan mikään kaupunki? Blackwell kätkee muun muassa sisäänsä rohkeimman uudisasukkaansa Hallie Bradyn perustaman puutarhan, jonka multa on verenpunaista ja kaikki siellä kasvavat kasvit kukoistavat ja muuttuvat loistavan punaisiksi. Puutarha ja kaupunki kuuluvat vuorollaan yhä uusille sukupolville, jotka kohtaavat siellä elämänsä maagiset hetket. 

Asukkaat ovat alkuun kalastajia, metsästäjiä, maanviljelijöitä, vuosien vieriessä myös erilaisten palveluammattien edustajia. Kaupungista lähdetään sotaan ja palataan rikkonaisina tai ei palata. Lapsia syntyy ja kuolee. 

Kerronnassa maagisen realismin piirteet ovat yksittäisiä fantasiaelementtejä realistisesti kerrotussa tarinassa, kuten karhuja rakastava esiäiti Hallie Brady, kesättömänä vuonna keskellä lumihankia kukkinut, hedelmää tehnyt ja kyläläiset nälkäkuolemalta pelastanut Elämän puu, tai ankeriaaksi muuttunut kalastajan vaimo.

Tarinoiden naiset ovat kukin omalla tavallaan vahvoja, miehet kukin omalla tavallaan naisten näkökulmasta epäluotettavia. Kertomuksissa on usein kyse siitä, onko päähenkilön mahdollista saavuttaa elämässään se, mitä hän toivoo ja tavoittelee, vai joutuuko hän mukautumaan siihen, ettei elämä täytä hänen hartainta toivettaan. Tässä perustilanteessa ovat sukupolvet toistensa perään, ja kaikkien tarina on erilainen.

Hoffman on julkaissut yksittäisiä tarinoita lehdissä ennen kirjan ilmestymistä. Jokaisen niistä voikin hyvin lukea omana erillisenä kokonaisuutenaan, vaikka ne saavatkin voimaa toisistaan ja muodostavat yhdessä toisiaan täydentävän kronikan.

Vertauskohdaksi tälle tarinakokoelmalle nousee sitä lukiessani mieleeni ensin Eowyn Ivey'n kiehtova ja kaunis Lumilapsi (The Snow Child, 2012), puoleksi fantasianomainen, puoleksi hyvinkin realistinen kuvaus ankarien elinolojen Alaskan uudisasukkaista ja lapsettoman pariskunnan syvimmän toiveen täyttävästä lumilapsesta. Toiseksi mieleeni tulee vielä Edgar Lee Masters'in Spoon River antologia, jossa Spoon River -kaupungin hautausmaalla lepäävät asukkaat kertovat kukin tarinaansa. Punaiseen puutarhaan sisältyvien tarinoiden asetelma on hiukan Spoon River antologiaa muistuttava, mutta tyylillisesti ja uudisasukkaiden perustamaa kaupunkia kuvaavalta osaltaan Ivey'n teosta muistuttava. Ainakin näistä kirjoista pitäneet varmaan nauttisivat myös Punaisen puutarhan lukemisesta.

Hoffman kirjoittaa kaunista ja ilmeikästä kieltä. Hän on tarinankertoja, jonka kertomukset ovat juonivetoisia ja sisältävät yllätyksiä sekä kiinnostavia henkilökuvia. Fantasiaelementeissä on omaa symboliikkaansa, jota ei kuitenkaan mitenkään erityisesti korosteta.

Viimeisimmät Hoffman-käännökset tehneen Raimo Salmisen käännös on sujuva ja kaikki siinä tuntuu olevan paikoillaan.

Luin kirjaa säästellen, sillä oli mukavaa palata sen maailmaan useampana päivänä. Kirjan ajallisesti pitkä kaari tuntui myös vaativan lukijalta hiukan sopeutumista vaihtuviin vuosisatoihin, niin tiiviisti kuin ne onkin kirjaan paketoitu. 

Olen aiemmin lukenut Hoffmanin 1980-luvulla ilmestyneen teoksen Lyhtyjen yö enkä enää muista tuosta lukukokemuksesta muuta kuin tunnelman, josta nautin. Vahinko, ettei minulla ole tuohon aikaan ollut tapana kirjata muistiin mitään lukemistani kirjoista. Nyt Hoffmanin uudempi tuotantokin menee lukulistalleni. 

Ainakin tämän kirjan osalta Hoffmaniin joskus mainonnassa liitetty romantiikka-leima tuntuu aivan tarpeettomalta lokeroinnilta. Toivottavasti se ei estä ketään tarttumasta hänen kirjoihinsa.

Alice Hoffmanin kahdestakymmenestä teoksesta on suomennettu seitsemän. Noitasisaret (Practical Magic, 1995) -romaanista on tehty myös Griffin Dunne'n ohjaama Hollywood-filmi Lumotut sisaret, jonka pääosia esittävät Sandra Bullock ja Nicole Kidman. Muitakin elokuvaversioita hänen tuotannostaan löytyy.

Punainen puutarha on kirjana kaunis esine värikkäine kansineen ja sisäsivuillekin rönsyävine kasviaiheineen. Vahinko, että sen ulkoasun suunnittelijan nimi puuttuu julkaisusta, tai sitten se on leikkautunut pois kirjaston kirjan muovituksessa.


Yhdellä lauseella: Punainen puutarha on pikkukaupungin villi ja kesyttämätön sydän.

Muissa blogeissa: 

Tarinauttisen hämärän hetket

Nenä kirjassa


Helmet-lukuhaasteessa 2022 kirjan voisi sijoittaa vaikka seuraaviin kohtiin:

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa

3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana (ainakin minä)

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

16. Kirjan luvuilla on nimet

20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä

27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva (on suositeltu ryhmässä ja itsekin suosittelen)

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

39. Novellikokoelma (väljästi tulkiten)

42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä (alussa)

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie