Siirry pääsisältöön

Alice Hoffman: Punainen puutarha

Kuva: Ellen Karhulampi


Alice Hoffman: Punainen puutarha. (Alkuteos The Red Garden, 2011) Gummerus 2012. 295 s. Suomentanut Raimo Salminen.  

Elämänsä puolivälissä äitini päätti aloittaa uudestaan alusta. Sellaista tapahtui meidän kaupungissamme usein. Blackwell sijaitsi syvällä Berkshiren piirikunnan sydämessä, missä sää oli arvoituksellinen ja ihmiset yhtä oikukkaita. Suurin osa kaupunkilaisista oli Blackwellin perustaneiden uudisasukkaiden jälkeläisiä, kuului sukuihin joiden jäsenet olivat naineet ristiin niin usein, että monilla naisilla oli punainen tukka ja tukanväriin sopiva ailahteleva luonne. Miehet olivat pitkiä ja vähäpuheisia ja hyviä melkein kaikessa.

Yhdysvaltojen Massachusettsissa sijaitsevan kuvitellun Blackwellin kaupungin synnystä ja siellä eläneiden ihmisten tarinoista koostuva Punainen puutarha muodostaa kiehtovan tarinaketjun 1700-luvulta lähtien aina nykypäiviin asti. 

Alkujaan kaupunki ristittiin Bearsvilleksi, sillä ensimmäisten uudisasukkaiden saapuessa paikalla oli "lähes yhtä paljon mustakarhuja kuin mäntyjä". Kävi kuitenkin ilmi, ettei karhuihin viittaava nimi ollut omiaan houkuttelemaan paikkakunnalle uusia asukkaita.

Pieni kaupunki ei ole ihan niin tavanomainen miltä vaikuttaa. Onkohan oikeastaan mikään kaupunki? Blackwell kätkee muun muassa sisäänsä rohkeimman uudisasukkaansa Hallie Bradyn perustaman puutarhan, jonka multa on verenpunaista ja kaikki siellä kasvavat kasvit kukoistavat ja muuttuvat loistavan punaisiksi. Puutarha ja kaupunki kuuluvat vuorollaan yhä uusille sukupolville, jotka kohtaavat siellä elämänsä maagiset hetket. 

Asukkaat ovat alkuun kalastajia, metsästäjiä, maanviljelijöitä, vuosien vieriessä myös erilaisten palveluammattien edustajia. Kaupungista lähdetään sotaan ja palataan rikkonaisina tai ei palata. Lapsia syntyy ja kuolee. 

Kerronnassa maagisen realismin piirteet ovat yksittäisiä fantasiaelementtejä realistisesti kerrotussa tarinassa, kuten karhuja rakastava esiäiti Hallie Brady, kesättömänä vuonna keskellä lumihankia kukkinut, hedelmää tehnyt ja kyläläiset nälkäkuolemalta pelastanut Elämän puu, tai ankeriaaksi muuttunut kalastajan vaimo.

Tarinoiden naiset ovat kukin omalla tavallaan vahvoja, miehet kukin omalla tavallaan naisten näkökulmasta epäluotettavia. Kertomuksissa on usein kyse siitä, onko päähenkilön mahdollista saavuttaa elämässään se, mitä hän toivoo ja tavoittelee, vai joutuuko hän mukautumaan siihen, ettei elämä täytä hänen hartainta toivettaan. Tässä perustilanteessa ovat sukupolvet toistensa perään, ja kaikkien tarina on erilainen.

Hoffman on julkaissut yksittäisiä tarinoita lehdissä ennen kirjan ilmestymistä. Jokaisen niistä voikin hyvin lukea omana erillisenä kokonaisuutenaan, vaikka ne saavatkin voimaa toisistaan ja muodostavat yhdessä toisiaan täydentävän kronikan.

Vertauskohdaksi tälle tarinakokoelmalle nousee sitä lukiessani mieleeni ensin Eowyn Ivey'n kiehtova ja kaunis Lumilapsi (The Snow Child, 2012), puoleksi fantasianomainen, puoleksi hyvinkin realistinen kuvaus ankarien elinolojen Alaskan uudisasukkaista ja lapsettoman pariskunnan syvimmän toiveen täyttävästä lumilapsesta. Toiseksi mieleeni tulee vielä Edgar Lee Masters'in Spoon River antologia, jossa Spoon River -kaupungin hautausmaalla lepäävät asukkaat kertovat kukin tarinaansa. Punaiseen puutarhaan sisältyvien tarinoiden asetelma on hiukan Spoon River antologiaa muistuttava, mutta tyylillisesti ja uudisasukkaiden perustamaa kaupunkia kuvaavalta osaltaan Ivey'n teosta muistuttava. Ainakin näistä kirjoista pitäneet varmaan nauttisivat myös Punaisen puutarhan lukemisesta.

Hoffman kirjoittaa kaunista ja ilmeikästä kieltä. Hän on tarinankertoja, jonka kertomukset ovat juonivetoisia ja sisältävät yllätyksiä sekä kiinnostavia henkilökuvia. Fantasiaelementeissä on omaa symboliikkaansa, jota ei kuitenkaan mitenkään erityisesti korosteta.

Viimeisimmät Hoffman-käännökset tehneen Raimo Salmisen käännös on sujuva ja kaikki siinä tuntuu olevan paikoillaan.

Luin kirjaa säästellen, sillä oli mukavaa palata sen maailmaan useampana päivänä. Kirjan ajallisesti pitkä kaari tuntui myös vaativan lukijalta hiukan sopeutumista vaihtuviin vuosisatoihin, niin tiiviisti kuin ne onkin kirjaan paketoitu. 

Olen aiemmin lukenut Hoffmanin 1980-luvulla ilmestyneen teoksen Lyhtyjen yö enkä enää muista tuosta lukukokemuksesta muuta kuin tunnelman, josta nautin. Vahinko, ettei minulla ole tuohon aikaan ollut tapana kirjata muistiin mitään lukemistani kirjoista. Nyt Hoffmanin uudempi tuotantokin menee lukulistalleni. 

Ainakin tämän kirjan osalta Hoffmaniin joskus mainonnassa liitetty romantiikka-leima tuntuu aivan tarpeettomalta lokeroinnilta. Toivottavasti se ei estä ketään tarttumasta hänen kirjoihinsa.

Alice Hoffmanin kahdestakymmenestä teoksesta on suomennettu seitsemän. Noitasisaret (Practical Magic, 1995) -romaanista on tehty myös Griffin Dunne'n ohjaama Hollywood-filmi Lumotut sisaret, jonka pääosia esittävät Sandra Bullock ja Nicole Kidman. Muitakin elokuvaversioita hänen tuotannostaan löytyy.

Punainen puutarha on kirjana kaunis esine värikkäine kansineen ja sisäsivuillekin rönsyävine kasviaiheineen. Vahinko, että sen ulkoasun suunnittelijan nimi puuttuu julkaisusta, tai sitten se on leikkautunut pois kirjaston kirjan muovituksessa.


Yhdellä lauseella: Punainen puutarha on pikkukaupungin villi ja kesyttämätön sydän.

Muissa blogeissa: 

Tarinauttisen hämärän hetket

Nenä kirjassa


Helmet-lukuhaasteessa 2022 kirjan voisi sijoittaa vaikka seuraaviin kohtiin:

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa

3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana (ainakin minä)

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

16. Kirjan luvuilla on nimet

20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä

27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva (on suositeltu ryhmässä ja itsekin suosittelen)

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

39. Novellikokoelma (väljästi tulkiten)

42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä (alussa)

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kansitaide - Helmet-lukuhaasteen 2022 paras kansitaide

Mieltäni vaivaa kysymys: arvostavatkohan kustantajat kansitaiteilijoitaan riittävästi? Ja kirjallisuuden kenttä ylipäätään? Kannen tekijän tietoja ei nimittäin ole kovin helppo löytää. Aika usein ne puuttuvat kirjan kannesta ja myöskin kirjan nimiösivun kääntöpuolen tiedoista. Kirjastot eivät nekään ole erityisen kunnostautuneita tässä asiassa: kansitaiteilijan tietoja ei ole helppoa löytää kirjastoluetteloista, ja useimmiten ne puuttuvat kokonaan. Kuitenkin juuri kansi on se, joka lukijan kirjalle ensiksi nappaa. Jo ennen kuin tiedämme mitään kirjasta tai kirjailijasta, näemme kannen ja päättelemme siitä kirjan lajityypin ja tyylin, usein jotain kohderyhmästäkin, ihan ilman tietoista ponnistelua. Lukiessa palaamme useaan kertaan katsomaan kansikuvaa ja syventämään vaikutelmiamme siitä ja kirjasta. Kun olen pyrkinyt saamaan  blogipostauksiini mukaan kannen tekijän tiedot, olen usein saanut metsästellä niitä. Jos ne löytyvätkin jostain osasta kirjan kantta, niitä ei välttämättä ole kirj

Helmet-lukuhaaste 2022 - mietteitä luetuista kirjoista

© Bettina Baldassari Lukuhaasteeseen osallistuminen on taas ollut hauskaa ja monin tavoin antoisaa. Kirjallisuusvinkit ja keskustelut, joista olen saanut nauttia haasteeseen osallistuvien FB-ryhmässä, ovat ilahduttaneet joka päivää ja antaneet virikkeitä lukemiseen. Suuri kiitos muiden lukijoiden vinkeistä, samoin kuin haasteen tekijöille inspiroivasta haasteesta!  Haasteen toteuttajana olen aika lailla täsmälukija. Nautin mahdollisimman hyvin haastekohtiin sopivien kirjojen etsiskelystä, vaikkakin valitsemani kirjat saattavat kyllä vaihtaa paikkoja myöhemmin ja voin tulkita joitakin kohtia laveasti, joskus myös ironisesti. Tietenkin luen myös kirjoja, joista en etukäteen tiedä, mihin kohtaan ne sopisivat. Kaikki listani kirjat ovat olleet omalla tavallaan hyviä, monet suorastaan loistavia ja unohtumattomia. Niitä lukemiani, joista en ole pystynyt löytämään tarpeeksi hyvää, en ole ottanut mukaan haasteeseen enkä myöskään blogiini. Tämän vuoden haasteessa on mukana ennätyspaljon kevyemp

Klassikko - Albert Camus: Sivullinen - 80 vuotta

Albert Camus: Sivullinen. Ranskankielinen alkuteos: L'Étranger, 1942. Suomennos Kalle Salo. 135 s. Otava Kompassisarja, 1970. 3. p. (Myöhempiä painoksia on olemassa.) Olisin tahtonut yrittää selittää hänelle ystävällisesti, melkein sydämeni pohjasta, että en milloinkaan ollut osannut tosissani mitään katua. Olin aina kokonaan kiinni siinä, mitä parhaillaan tapahtui, tässä päivässä tai huomisessa. Mutta siinä tilassa, mihin minut oli saatettu, en tietenkään voinut puhua kenellekään sellaiseen sävyyn. Minulla ei ollut oikeutta näyttää olevani sydämellinen, omaavani hyvää tahtoa. Ja koetin taas kuunnella, sillä yleinen syyttäjä rupesi puhumaan minun sielustani. Albert Camus'n pienoisromaani Sivullinen on jättänyt lähtemättömän jäljen maailmankirjallisuuteen. Sen ilmestymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta ja suomennoksen ilmestymisestä 75 vuotta. Kirja ei ole juoniromaani. Juoni on yksinkertainen, ja se kerrotaan pääpiirteissään jo kirjan takakannessa: Algerissa asuva nu