Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella. Salome Virta ratkaisee, 1. Bazar 2016. 299 s. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. Lukija: Eppu Nuotio.
Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Sakset tyynyn alla. Salome Virta ratkaisee, 2. Bazar 2018. 304 s. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. Lukija: Elisa Salo
Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Punainen vaate. Salome Virta ratkaisee, 3. Bazar 2019. 287 s. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. Lukija: Kati Tammensola
Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen ovat lyöttäytyneet kirjoittajina yhteen ja kirjoittaneet Salome Virta -dekkarisarjan, jossa liikutaan taidevarkauksien ja muiden taiteeseen liittyvien rikosten maailmassa. Jo aikaisemmasta Ellen Lähde -sarjastaan tunnettu Nuotio hallitsee cozy crimen lajityypin ja Pirkko Soininen puolestaan tunnetaan mm kirjoittamistaan taiteilijaelämäkerroista. Yhdistetyin voimin on syntynyt sarja, jossa lähdetään liikkeelle taideteoksista ja niihin liittyvistä fiktiivisistä tarinoista ja päädytään rikos- ja tapahtumavyyhteihin, joihin saa aikaan järjestystä vain Salome Virta. Tai no, ainakin hän selviytyy niistä.
Berliinissä asuva Salome, kunnianhimoinen nuori dokumenttielokuvien ohjaaja, tarttuu rivakasti toimeen, kun hänen kiinnostuksensa herää. Hänen työnsä taidedokumenttien tekijänä johdattaa hänet taidemaailman ja taidekaupan piireihin, joissa on omat intohimonsa ja taistelunsa.
Nainen parvekkeella
Sarjan ensimmäisessä osassa Salome saa tehtäväkseen kuvata dokumentin Albert Edelfeltin Pariisiin sijoittuvasta taulusta Nainen parvekkeella. Pariisiin matkustaessaan hän tajuaa olevansa myös oman alkuperänsä jäljillä, sillä hän tietää alkuperästään vain, että on syntynyt Pariisissa, jossa hänen äitinsä on elänyt ennen kuin on luovuttanut lapsensa Suomeen adoptoitavaksi. Hänen kuvaamastaan dokumentista tulee siten myös matka hänen omaan alkuperäänsä.
Salomen pirteä ja toimelias, lyhytpinnainen ja nukkavierun kömpelö hahmo kampaamattomassa tukassaan ja jatkuvassa rahapulassaan on kuin luotu nopeita käänteitä ja hankaluuksiin joutumista varten. Hänen supervoimansa on asioiden liikkeelle sysääminen, joko tarkoituksella tai vahingossa.
Kirja koostuu pääasiassa Salomen ja hänen selville saamansa taulun yksityisomistajan välisestä kirjeen- ja sähköpostinvaihdosta. Salome onnistuu saamaan jo iäkkään omistajan kiinnostumaan hankkeestaan, vaikkei mies haluaisikaan olla missään tekemisissä dokumentin ja julkisuuden kanssa. Tapahtumien edetessä heidän viestinvaihtonsa saa yhä henkilökohtaisempia piirteitä ja myös miehen Pariisissa asuva poika ilmaantuu mukaan kuvioihin.
Kirjemuoto on eduksi kirjalle. Se tuo mukavaa vaihtelua dekkareiden kerrontakaavaan ja myös etäännyttää ajoittain tapahtumia tarjoten tilaa pohdinnoille ja muisteluille. Edelfeltin ajan Pariisiin sijoittuvat kohtaukset valottavat taulun fiktiivistä tarinaa. Ne ovat tunnelmallisia kuvauksia taiteilijan elämästä ja hänen suuresta rakkaudestaan Virginiestä nähtyinä heidän asuintalonsa portinvartijarouvan näkökulmasta. Niissä on aistittavissa samantapaista kuvausta kaupungin hyörinästä, vuodenajoista ja valon vaihteluista kuin Edelfeltin Pariisin maalauksissakin.
Sakset tyynyn alla
Sarjan toisessa osassa juonelle keskeinen maalaus on Frederick Elwellin A Girl with a Cigarette, joka esittää tupakkatauolla olevaa ompelijatarta. Murhaaja iskee uhrinsa rintaan saksilla kopion maalauksesta, eikä Salome Virta voi murhasta kuultuaan vastustaa kiusausta ryhtyä selvittämään, millä tavoin maalaus liittyy murhaajaan.
Taulu on maalattu vuonna 1942 Saksan miehittämässä Belgiassa ja tapauksen tutkimiseksi Salomen on matkustettava Antwerpeniin. Salomen raha-asiat ovat huonolla tolalla, mutta hänelle tyypillisesti komea ja seksikäs mies, Jaan, haluaa tarjota hänelle asunnon firman vierastalossa hänen oleskelunsa ajaksi, ja Salome pääsee asettumaan kaupunkiin.
Tällä kertaa Salome lähestyykin ongelmaa päätellen ja arkistoja tutkien selvittäessään kuka taulun nainen on.
Taulun tarina on minusta kirjan mielenkiintoisinta antia. Siihen liittyen kirjassa on toinen aikataso, jossa 1940-luvun natsien miehittämässä Antwerpenissä asuva ompelijatar kirjoittaa kirjeitä rakastetulleen, kaupungista lähteneelle vastarintaliikkeen jäsenelle. Myös edellisestä kirjasta tuttua henkilögalleriaa on mukana tarinassa.
Minun makuuni kirjan juoni perustuu vähän liian moneen suureen sattumaan ollakseen niin uskottava, että jännitystarinaan pystyisi heittäytymään täysillä. Myöskään Salomen hahmo ei tällä tarkemmallakaan tutustumisella asetu lempihenkilöideni joukkoon. Puhumattakaan siitä, että murhaajan persoonan pimeä puoli on ohut kuin paperinukke.
Tarinaan on myös jäänyt pieniä epäjohdonmukaisuuksia, jotka eivät suoranaisesti vaikuta juoneen, mutta ärsyttävät kuitenkin lukijaa. Ilman juonipaljastuksia näistä voi mainita esimerkkinä sen, että Salome kirjan alussa julistautuu ravintolassa kasvissyöjäksi, mutta myöhemmin pistelee poskeensa tonnikalaa ja makkaroita. Eikä tämä tunnu tarkoitukselliselta komiikalta.
Puutteista huolimatta kirjan tematiikka natsimiehityksineen ja nykyhetken oikeistoradikalismin kuvauksineen on kuitenkin hyvin ajankohtainen, ja kirjan tapa kuvata näihin uhkiin liittyviä tunteita sekä historiallisia kokemuksia tulee näinä aikoina väistämättä iholle.
Punainen vaate
Sarjan kolmas osa pyörii taideväärennösten ympärillä. Salome huomaa, että Elin Danielson-Gambogin omakuvaa vuodelta 1903 on olemassa kaksi kappaletta, toinen rikkaalla saksalaisella keräilijällä, toinen Turun taidemuseossa.
Tälläkin kertaa on mukana kirjeistä koostuva kerrontataso, taiteilijanaisten Elin Danielsonin ja hänen ystävättärensä ja entisen oppilaansa Dora Wahlroosin viestittely toisilleen ennen muotokuvan syntyä ja muotokuvan tekemisen aikoihin. Dora on kotona Suomessa ja eronnut kihlauksestaan kuvanveistäjä Emil Wikströmin kanssa, Elin Italiassa, jossa avioituu italialaisen Raffaello Gambogin kanssa. Naiset kannustavat toisiaan, puhuvat taiteestaan ja pohtivat mm sitä, kuinka paljon vaikeampaa taiteen tekeminen on naiselle kuin miehelle. Lopulta Dora pääsee lähtemään Italiaan ystävättärensä luo.
Paljon odotetusta tapaamisesta muodostuu jotakin ihan muuta kuin on etukäteen kuviteltu. Syntyvä kolmiodraama oli aikoinaan laajasti taidepiireissä tunnettu ja edelleen taidehistorian kautta minullekin tuttu jo ennen kuin aloin lukea kirjaa. Eliniä draama haavoitti syvästi, mutta hän pystyi kuitenkin toipumaan ja jatkamaan taiteen tekemistä. Hänen ylpeä, suora katseensa vuoden 1903 punapukuisessa omakuvassa kuvaa tuota uutta, entistä vahvempaa, mutta illuusionsa kadottanutta Eliniä.
Salomen epäily taitavasta taideväärennöksestä vie tällä kertaa nopealle visiitille Krakovaan, josta hän palaa henkilökohtaisista syistä Suomeen, missä jatkaa tapauksen selvittelyä ja mm tutustuu Kansallismuseon taideväärennöksiä tutkivaan yksikköön.
Pidän kovasti kirjojen perusasetelmasta ja kaksitasoisesta rakenteesta kirjeenvaihtoineen. Tapahtumien sijoittuminen taidemaailmaan on minusta, ja varmasti monesta muustakin lukijasta, erityisen mielenkiintoista. Jännitysjuonen kuljetus sen sijaan jää ohueksi eikä taidemysteerien selvitys helppoudessaan oikein tarjoa lukijalle vastusta. Jännityselementit tuntuvat monessa kohtaa jopa hiukan päälle liimatuilta. Kirjoissa on myös paljon ennalta-arvattavia ratkaisuja. Kuitenkin kirjojen vaihtuvat kaupunkimiljööt, henkilöiden väliset suhteet ja heidän elämänsä kuvaus ovat mukavaa luettavaa kunkin kirjan nykyisyyteen ja menneisyyteen sijoittuvissa aikatasoissa. Kirjat ovat siis viihdyttävää ja rentouttavaa luettavaa.
En malta olla hiukan spekuloimatta kirjasarjan pohjaksi valituista maalauksista. Nehän ovat kaikki naisen muotokuvia, viimeinen omakuva, kaksi ensimmäistä kuvaa naista miesmaalarin silmin nähtyinä. Viime vuosina on keskusteltu paljon aiheesta nainen miehen katseen kohteena vs. nainen subjektina ja oman elämänsä hallitsijana. Maalaustaiteessa katse ilmaisee henkilön aktiivisuutta tai passiivisuutta ja valtasuhdetta.
Juuri maalausten naisten olemus ja kahden viimeisen taulun suora katse puhuttelevat Salomea, nykynaisen ja nykytaiteilijan yhdenlaista riippumattomuutta todeksi elävää päähenkilöä. Salomea, joka taitaa olla niin hyvin vapautunut naiselle kautta vuosisatojen määrätystä miellyttämisen pakosta, ettei hänestä oikein synnykään "miellyttävää" romaanihenkilöä, vaan pikemminkin ärsyttävä ja ristiriitainen, hänen hyvästä tahdostaan ja hyvistä päämääristään huolimatta.
Sanna-Reeta Meilahden tunnelmalliset kannet sopivat hyvin kirjasarjan historialliseen atmosfääriin. Suosikkini on ensimmäisen osan ensimmäinen kansiversio, jonka valitsinkin postaukseni kansikuvaksi. Jännästi kirjan kansikuvasta on tehty toinenkin versio, ilmeisesti pokkaripainokseen ja äänikirjaan.
On ikävää, ettei sarjan osien äänikirjaversioille ole saatu kaikille samaa lukijaa. Olisin mieluiten kuunnellut nämä kirjat Eppu Nuotion itsensä lukemina.
Ukrainan sodan alettua keskittymiskykyni lukemiseen on ollut heikko ja olen pyrkinyt tietoisesti välttämään kovin ahdistavia aihepiirejä ollakseni lisäämättä sodan aiheuttamaa pahaa oloani. Siksi ryhdyin lukemaan tätäkin sarjaa.
Ikäviä yhteiskunnallisia aihepiirejä ei pääse pakoon cozy crimessäkään, sain huomata tälläkin yrityksellä. Mutta toivottomuutta pääsee. Tästä kiitos Nuotiolle & Soiniselle.
Helmet-lukuhaasteessa 2022 kirjat (tai joku niistä) voisi sijoittaa vaikkapa kohtiin:
1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota
5. Kirjassa sairastutaan vakavasti (Punainen vaate)
7. Kirja kertoo ystävyydestä (Punainen vaate)
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua (Sakset tyynyn alla)
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta
18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja (Pirkko Soininen)
19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa (Nainen parvekkeella)
22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä (Nainen parvekkeella)
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin (Sakset tyynyn alla)
34. Kirjailijan nimessä on luontosana
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää (Sakset tyynyn alla)
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan
46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen
Kommentit
Lähetä kommentti