Patricia Lockwood: Kukaan ei puhu tästä. (Alkuteos: No One Is Talking About This, 2021) 226 s. Tammi 2021, Keltainen kirjasto. Suomennos: Einari Aaltonen. Kannen suunnittelu Markko Taina. Äänikirjan lukija: Armi Toivanen.
Maatessaan aamuisin autuaana sängyssä hän antoi yksityiskohtien vyöryä ylitseen. Kuvia aamiaiskattauksista Patagoniassa, tyttö levittämässä meikkivoidetta kovaksikeitetyllä kananmunalla, shiba-inu -rotuinen koira Japanissa hypähtelemässä tervehtimään omistajaansa, aavemaisen kalpeita naisia, jotka postasivat kuvia mustelmistaan. Maailma pusertui yhä lähemmäksi ja ihmisten välisten yhteyksien verkko hohti niin tiheänä, että se näytti silkkikankaalta. Mutta päivä ei vieläkään valjennut hänelle. Mitä tämän kaiken näkeminen oikein merkitsi?
Booker-ehdokkuuden ja paljon huomiota osakseen saaneessa esikoisromaanissaan Patricia Lockwood kuvaa mestarillisesti sosiaalisen median influensserin joutumista törmäyskurssille elämän kovien ehtojen kanssa.
Kirja koostuu kahdesta osasta. Niistä ensimmäinen on riemastuttava, mutta ajatteluttava satiiri sosiaalisessa mediassa elämäänsä elävästä nuoresta naisesta. Toisessa osassa päähenkilö tempaistaan mukaan traagisiin tapahtumiin, jotka hänen sisarensa raskaus käynnistää.
Sisaren raskauden edetessä sisaren lapsella todetaan Proteus-oireyhtymä ja sikiön pään liikakasvun vuoksi perhe joutuu anomaan poikkeuslupaa sektioon kesken raskauden, johon ei Ohion lainsäädännön mukaan saa enää puuttua keskeytysrajan ylityttyä.
Lapsella on vain häviävän pieni mahdollisuus jäädä eloon sektiossa, mutta hän alkaa hengittää. Kukaan ei tiedä kuinka kauan hän voi elää, mutta perhe - lapsen vanhemmat, isovanhemmat ja päähenkilö, äidin sisar - keskittävät lapseen kaiken rakkautensa. Päähenkilö viettää suurimman osan ajastaan ensin äitiyspoliklinikalla ja sitten sisarensa kotona osallistuen lapsesta huolehtimiseen.
Suhde lapseen muodostuu erilaiseksi kuin mikään, mitä päähenkilö on koskaan kokenut. Erilaiseksi kuin mikään, mitä voidaan kuvata sosiaalisessa mediassa, tai portaalissa, kuten sitä kirjassa kutsutaan.
Twitter-vaikuttajana tunnettu Lockwood on ennen tätä romaania julkaissut runoja ja esseitä. Hänen viraaliksi noussut runonsa Rape Joke ottaa kantaa siihen, miten puhumme ja suhtaudumme raiskaukseen. Esseistinä häntä on kiinnostanut, miten sosiaalinen media vaikuttaa ihmisten itseilmaisuun, kirjoittamiseen. Romaani on teräväpiirteinen kärjistys somen vaikutuksesta, mutta myös paljon enemmän.
Alkuosa täyttyy sirpaleista: tuokioista päähenkilön elämässä, someheitoista, somekuuluisuuden tuomista esiintymisistä, somessa nähdyistä toinen toistaan päättömämmistä postauksista ja somessa syntyneistä tuttavuuksista ja päähenkilön voimattomista yrityksistä ymmärtää, missä hän on mukana.
Ehkä tulevaisuuden historioitsijat eivät pystyisi selittämään käytöstämme muuten kuin toteamalla, että se johtui ruisvarastoissa rehottamaan päässeiden torajyvien aiheuttamasta yleisestä myrkytystilasta.
Toinen osa puolestaan on jatkuvaa läsnäoloa täysin toisessa mielessä kuin sosiaalisessa mediassa: rakastavaa havainnointia kohtaamisessa, jossa toisen osapuolen kommunikointi on näennäisesti rajautunut minimaaliseksi, mutta sisällyttää itseensä koko maailmankaikkeuden ihmeineen. Maailmankaikkeuden, jonka lähettiläältä pieni, hetkeksi saapunut vieras vaikuttaa.
Vauva sätkytteli jalkojaan muiden jalkojen ohi, pusersi nyrkkejään muiden nyrkkien ohi, heilutteli käsiään, kapusi ilmaan kuin rappusia pitkin. Se nyki takaraivonsa vaaleita haituvia. Vauvan liikkeet oli suunniteltu uutta ja ennen kokematonta maisemaa varten. Se näytti meille kuinka irtaudutaan alustasta ja lähdetään matkaan. Lennetään, saavutaan ja poimitaan kukkia toisilta kedoilta.
Lockwoodin kieli on ilmaisuvoimaista, pienissäkin asioissa uusia yhteyksiä synnyttävää ja iskevän hauskaa. Tekstissä tulee tiheään vastaan kiteytyksiä ja laajalle viittaavia kuvia, joihin haluaa palata, joiden synnyttämiä assosiaatioita haluaa maistella ja miettiä. Einari Aaltosen käännös ei tuttuun tapaan jätä moittimisen varaa.
Vain nykyhetkeen ihan konkreettisesti kiinnittyneestä lapsesta syntyy päähenkilön elämään jotakin uutta, kaikelle uuden merkityksen antavaa, tavalla joka herättää hauraan toivon, että tuhon partaalla uneksiva ja todellisuutta pakeneva ihmiskuntakin löytäisi vielä tiensä nykyhetkeen.
En kokenut kirjaa sillä tavoin mustavalkoiseksi nykytodellisuuden kuvaksi kuin olin muodostanut siitä ennakkokäsityksen joidenkin lukemieni arvioiden pohjalta. Huolimatta kirjan rakenteen terävästä vastakkainasettelusta sosiaalisen median ja ns. oikean elämän välillä, kirja haastaa minusta enemmänkin havaitsemaan todellisuuden kaikessa moniulotteisuudessaan kuin yksinkertaistamaan sitä.
Kuuntelin kirjan Armi Toivasen lukemana. Hänen tapansa lukea pysytteli hyvin sopusoinnussa kirjan käänteiden, niin huumorin kuin tragiikankin, kanssa.
Markko Tainan suunnittelema kansi muodostaa mainion statementin kirjan teemaan. Alkuperäisen maalauksen tekijä olisi kyllä ollut kiva olla mainittuna kirjan tiedoissa.
Lyhyesti: Someajan zen.
Helmet-lukuhaasteessa 2022 voisin sijoittaa kirjan ainakin kohtiin:
5. Kirjassa sairastutaan vakavasti
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija
16. Kirjan luvuilla on nimet (toisessa osassa)
17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua
22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä
34. Kirjailijan nimessä on luontosana (niin on myös kääntäjän nimessä)
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan
Kommentit
Lähetä kommentti