Siirry pääsisältöön

Sisko Istanmäki: Yöntähti

 

Kuva: Ellen Karhulampi

Sisko Istanmäki: Yöntähti. 205 s. Tammi 2008. 

Unelmat sortuu, unhoittuu, ja kukat niittää nopsa syys, siteeraa Kielo eräänä päivänä, kun he kävelevät kohti ruokasalia. Siellä on taas ruoka katettuna, mikäs hätä tässä siis on kävellä runoja ladellen pitkin kuivaa, sileää ja puhdasta lattiaa kohti hyvää ateriaa.

Kahdeksankymppiset entiset luokkatoverit tapaavat toisensa pienessä, nuukuudestaan tunnetussa pohjalaispitäjässä järjestetyssä luokkakokouksessa mutaisen joen rantamilla. Menestyksestään tietoinen Norma tekee tovereilleen yllättävän ehdotuksen, josta paljastuu myös syy kokouksen koolle kutsumiseen: Norma on ostanut ja kunnostuttanut vanhan kansakoulun lähiseuduilta. Hän on perustamassa sinne ikäihmisten asumisyhteisöä, joka tarjoaa asukkailleen täysihoidon.

Itsensäkin yllättäen kolme henkilöä ottaa Normaan myöhemmin yhteyttä asian tiimoilta, koska joutuu toteamaan, ettei enää voi asua silloisessa kodissaan. Pian Norma on jo vastaanottamassa heitä Rauhanmäen portailla ja vastaanottokomiteaan liittyy Yöntähti-kissoineen myös keittiöhengettäreksi palkattu samaa koulua käynyt Nelli.

Kirjailijaksi tituleerattu Kielo pitää satujen kirjoittamisesta ja rakastaa yli kaiken kanarialintu Tipiään. Helmi on harrastanut aikaisemmin maalausta ja Herbert toiminut kotikylässään pappina. Mitä odotuksia heillä onkaan ollut uuden kotinsa suhteen, kaikki on tietenkin toisenlaista. Eikä Rauhanmäki osoittaudu olevan ihan nimensä veroinen, kun asukkaiden ja henkilökunnan erilaiset luonteet kolahtelevat vastakkain.

Kovin luu on elämän katkeroittama ja suustaan paha kokki Nelli, jonka toimia astioiden paiskominen säestää silloinkin, kun hän ei sano mitään. Mutta asukkaat sopeutuvat vähitellen ja elämään ilmaantuu vaihtelevin jaksoin eripituisia leppoisia, ystävyyden täyttämiä hetkiä. Kunnes mielenrauha on taas mennyttä.

Sisko Istanmäellä on muidenkin kirjojensa pohjalta tunnetusti kyky löytää kuvattavaksi mielenkiintoisia ihmistyyppejä ja nähdä heidän arkisen elämänsä ei-ollenkaan-tavanomaiseen ytimeen. Näin esimerkiksi tv-elokuvinakin tutuksi tulleissa kirjoissa Liian paksu perhoseksi ja Viimeiset mitalit 

Istanmäen huumori on myhäilevän salaviisasta, kaukana osoittelevasta tai pilkkaavasta, vaikka monin paikoin onkin kuivan ironista. Hän pystyy näkemään ulospäin koomisiltakin vaikuttavien hahmojen sisäisen suuruuden ja arvokkuuden.

Yöntähdessä Istanmäki kuvaa sitä ihmiselämän vähemmän kuvattua taitekohtaa, jolloin ihminen joutuu luovuttamaan osan elämänhallinnastaan muille. Mitä mielessä liikkuu silloin? Ja mitä elämältä voi enää odottaa?

Kirja on minusta ennen muuta kuvaus ystävyydestä ja ihmisen kyvystä ottaa ystävyyttä vastaan. Lempeästi henkilöiden pintaa raaputtamalla tarina myös osoittaa, miten elämän varrella kohdatut traumat ja pettymykset vaikuttavat tuohon kykyyn. 

Se tuntuisi kuitenkin olevan varmaa kertomuksen perusteella, että elämä tarjoaa yllätyksiä loppuun saakka. 


Yhdellä lauseella: Lapsuudenystävistä vanhuuden kohtalontovereiksi. 

Muut blogit: Sallan lukupäiväkirja


Helmet-lukuhaaste 2022:ssa kirjan voi sijoittaa mm:

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

7. Kirja kertoo ystävyydestä

34. Kirjailijan nimessä on luontosana

42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie