Siirry pääsisältöön

Sisko Istanmäki: Yöntähti

 

Kuva: Ellen Karhulampi

Sisko Istanmäki: Yöntähti. 205 s. Tammi 2008. 

Unelmat sortuu, unhoittuu, ja kukat niittää nopsa syys, siteeraa Kielo eräänä päivänä, kun he kävelevät kohti ruokasalia. Siellä on taas ruoka katettuna, mikäs hätä tässä siis on kävellä runoja ladellen pitkin kuivaa, sileää ja puhdasta lattiaa kohti hyvää ateriaa.

Kahdeksankymppiset entiset luokkatoverit tapaavat toisensa pienessä, nuukuudestaan tunnetussa pohjalaispitäjässä järjestetyssä luokkakokouksessa mutaisen joen rantamilla. Menestyksestään tietoinen Norma tekee tovereilleen yllättävän ehdotuksen, josta paljastuu myös syy kokouksen koolle kutsumiseen: Norma on ostanut ja kunnostuttanut vanhan kansakoulun lähiseuduilta. Hän on perustamassa sinne ikäihmisten asumisyhteisöä, joka tarjoaa asukkailleen täysihoidon.

Itsensäkin yllättäen kolme henkilöä ottaa Normaan myöhemmin yhteyttä asian tiimoilta, koska joutuu toteamaan, ettei enää voi asua silloisessa kodissaan. Pian Norma on jo vastaanottamassa heitä Rauhanmäen portailla ja vastaanottokomiteaan liittyy Yöntähti-kissoineen myös keittiöhengettäreksi palkattu samaa koulua käynyt Nelli.

Kirjailijaksi tituleerattu Kielo pitää satujen kirjoittamisesta ja rakastaa yli kaiken kanarialintu Tipiään. Helmi on harrastanut aikaisemmin maalausta ja Herbert toiminut kotikylässään pappina. Mitä odotuksia heillä onkaan ollut uuden kotinsa suhteen, kaikki on tietenkin toisenlaista. Eikä Rauhanmäki osoittaudu olevan ihan nimensä veroinen, kun asukkaiden ja henkilökunnan erilaiset luonteet kolahtelevat vastakkain.

Kovin luu on elämän katkeroittama ja suustaan paha kokki Nelli, jonka toimia astioiden paiskominen säestää silloinkin, kun hän ei sano mitään. Mutta asukkaat sopeutuvat vähitellen ja elämään ilmaantuu vaihtelevin jaksoin eripituisia leppoisia, ystävyyden täyttämiä hetkiä. Kunnes mielenrauha on taas mennyttä.

Sisko Istanmäellä on muidenkin kirjojensa pohjalta tunnetusti kyky löytää kuvattavaksi mielenkiintoisia ihmistyyppejä ja nähdä heidän arkisen elämänsä ei-ollenkaan-tavanomaiseen ytimeen. Näin esimerkiksi tv-elokuvinakin tutuksi tulleissa kirjoissa Liian paksu perhoseksi ja Viimeiset mitalit 

Istanmäen huumori on myhäilevän salaviisasta, kaukana osoittelevasta tai pilkkaavasta, vaikka monin paikoin onkin kuivan ironista. Hän pystyy näkemään ulospäin koomisiltakin vaikuttavien hahmojen sisäisen suuruuden ja arvokkuuden.

Yöntähdessä Istanmäki kuvaa sitä ihmiselämän vähemmän kuvattua taitekohtaa, jolloin ihminen joutuu luovuttamaan osan elämänhallinnastaan muille. Mitä mielessä liikkuu silloin? Ja mitä elämältä voi enää odottaa?

Kirja on minusta ennen muuta kuvaus ystävyydestä ja ihmisen kyvystä ottaa ystävyyttä vastaan. Lempeästi henkilöiden pintaa raaputtamalla tarina myös osoittaa, miten elämän varrella kohdatut traumat ja pettymykset vaikuttavat tuohon kykyyn. 

Se tuntuisi kuitenkin olevan varmaa kertomuksen perusteella, että elämä tarjoaa yllätyksiä loppuun saakka. 


Yhdellä lauseella: Lapsuudenystävistä vanhuuden kohtalontovereiksi. 

Muut blogit: Sallan lukupäiväkirja


Helmet-lukuhaaste 2022:ssa kirjan voi sijoittaa mm:

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

7. Kirja kertoo ystävyydestä

34. Kirjailijan nimessä on luontosana

42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi