Siirry pääsisältöön

Emily St. John Mandel: Asema 11

Emily St. John Mandel: Asema 11. (Alkuteos Station Eleven, 2014) Suomennos Aleksi Milonoff. Kuvitus Anna Makkonen. 394 s. WSOY Keltainen kirjasto, 2022. Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn.

"Tarkoitan vain sitä", Dieter sanoi, kun St. Deborah by the Waterista oli matkattu kaksitoista tuntia, "että etuvaunun sitaatti olisi paljon syvällisempi, jos se ei olisi Star Trekistä." Hän käveli Kirstenin ja Augustin vieressä. // Selviytyminen ei riitä. Kirsten oli tatuoinut sanat viisitoistavuotiaana vasempaan kyynärvarteensa ja kiistellyt niistä Dieterin kanssa suunnilleen siitä lähtien.

Vähään aikaan minkään kirjan lukeminen ei ole saanut minua näkemään ja tajuamaan tämänhetkisen elämäni ihmeellisyyttä niin kuin Emily St. John Mandelin Asema 11. 

Alun perin vuonna 2014 julkaistu ja tänä vuonna suomeksi ilmestynyt kirja tuntuu ennustavan koronapandemian ja se tarkastelee pandemian toteutumista kauhuskenaarion näkökulmasta. Kirjassa kuvattu uusi sikainfluenssan muunnos on kauhistuttavan nopeasti hengitysilman kautta tarttuva ja viimeistään kahdessa vuorokaudessa kaikki uhrinsa tappava. Se leviää kulovalkean tavoin ympäri maapalloa ja tuhoaa yli 99 % maapallon väestöstä. 

Ihmisten kuoleman myötä maapallolta on hyvin nopeasti kadonnut koko ihmisten luoma infrastruktuuri. Sairaalat ovat täyttyneet ääriään myöten ja muuttuneet surmanloukuiksi, Tv- ja radiolähetykset ovat päättyneet, kun asemilla ei enää ole ketään, liikenne on ensin tukkeutunut pois suurkaupungeista pyrkivistä autoista ja sitten pysähtynyt kokonaan bensiinin loppuessa, kaupat on ensin suljettu ja sen jälkeen ryöstetty. Poliisin tai palokunnan kaltaisia turvallisuuspalveluja ei enää ole ja myös valtioiden rajat ovat kadonneet, kun raja-asemilta katosi miehitys.

Tappavalta taudilta jostakin syystä säästyneistä monet kuvittelevat olevansa ainoita eloonjääneitä ennen kuin päätyvät joko vihamieliseen tai ystävälliseen kontaktiin muiden eloonjääneiden kanssa. Kirjan päähenkilöiden elämät ovat sidoksissa toisiinsa tai sivuavat toisiaan. Kerronnassa aikatasot ennen epidemiaa ja epidemian jälkeen vuorottelevat samoin kuin henkilöt, joiden kautta tarinaa viedään eteenpäin.

Viimeisenä iltana ennen pandemian puhkeamista Torontossa esitetään Shakespearen Kuningas Lear -näytelmää. Shakespearen tuotantoa ja klassista musiikkia esittävä Kiertävä sinfoniaorkesteri kulkee parikymmentä vuotta myöhemmin epidemian jälkeisessä ajassa entisellä USA:n länsirannikolla hajallaan asuvien pienten ihmisyhteisöjen välistä reittiä edestakaisin. Kaikkialla elämä on turvatonta ja kaikesta on pulaa. Ihmiset elävät pääosin metsästämällä ja lähes kaikki kantavat joko teräasetta tai ampuma-asetta.

Näyttelijä- ja muusikkoseurue vie yleensä tervetullutta iloa niihin pienyhteisöihin, minne saapuu esityksineen. Kun he palaavat vuoden päästä yhteisöön, jonne ovat jättäneet kaksi jäsenistään, tilanne on kuitenkin muuttunut siellä. Heidän ystävänsä, pariskunta joka on jäänyt yhteisöön odottamaan vauvansa syntymää, ovat kadonneet seudulta ja yhteisöä hallitsee nyt outo, pelkoa herättävä Profeetaksi kutsuttu mies. Seurue joutuu pakenemaan nopeasti ja lähtee tien päälle toivoen pystyvänsä löytämään kadonneet jäsenensä. He suunnistavat kohti Sivilisaation museoksi kutsuttua paikkaa entisellä lentokentällä, jota kohti kuulevat ystäviensäkin pyrkineen. Mutta onko Sivilisaation museo vain tarua?

St. John Mandel nivoo tarinaansa taitavasti erillään olevien henkilöiden vähitellen paljastuvat kohtalot ja saa eloonjääntiin ja kadonneiden läheisten löytämiseen liittyvän jännityksen kiristymään tasaisesti heti alkuasetelmista asti. Tarinana tarinassa ovat mukana Shakespearen näytelmät ja Shakespeare-näyttelijän vaimon ennen pandemiaa piirtämä sarjakuva avaruuden Asema 11:stä ja sen alimaailman tapahtumista.

Taiteen jatkuvuutta ylläpitävä ja elämää hahmottamaan tai unohtamaan auttava voima äärimmäisenkin kaaoksen keskellä tulee hyvin esiin, olkoonpa taiteessa kyse maailman tunnetuimmasta draamakirjailijasta tai eksklusiivisesta, vain muutaman ihmisen tuntemasta sarjakuvasta. 

Pandemian jälkeisessä ajassa internet on kadottuaan muuttunut lapsille kerrottavaksi tarinaksi lähes jumaluutta muistuttavasta kaikkialle ulottuvasta läsnäolosta ja kaiken tiedon sisällään pitämisestä sekä kaikkien ihmisten yhteydenpidon mahdollistamisesta. Lasten on hyvin vaikea käsittää, mistä tuossa kaikessa on kyse. Sarkastisesti yksi parhaiten säilynyt tiedon muoto ovat juorulehdet, joita edelleen saattaa löytää hylätyistä taloista tai muista paikoista ja lukea niistä paljastuksia nykyhetkessä täysin tuntemattomien ihmisten yksityiselämästä.

Näyttelijäseurueen Kirsten keräilee pientä lehtileikekokoelmaa juoruista, jotka koskevat tunnettua näyttelijää Arthur Leanderia. Miestä, jonka vieressä Kirsten 8-vuotiaana lapsinäyttelijänä seisoi tämän saadessa sydänkohtauksen lavalla esittäessään Kuningas Learia. Tuo tapahtuma on selkein asia, minkä Kirstin pystyy muistamaan ajalta ennen pandemiaa - hetki, jolloin kuolema astui hänen elämäänsä. Hetki, jolloin elämän hauraus yllätti ihmiskunnan, joka oli tuudittautunut turvaa tuovaan unelmaan jatkuvuudesta.

Kirsten ja August kävelivät enimmäkseen ääneti. Kauris ylitti tien edempänä ja pysähtyi tuijottamaan heitä ennen kuin katosi metsään. Miten kaunis olikaan maailma, joka oli tyhjentynyt ihmisistä lähes kokonaan. Jos helvetti oli toiset ihmiset, mitä oli maailma, jossa ei ollut kuin kourallinen ihmisiä? Ihmiskunta saattaisi hävitä pian kokonaan, mutta Kirstenin mielestä ajatus tuntui pikemminkin levolliselta kuin surulliselta. 

Kirja on ennen muuta Kirstenin kasvutarina maailmassa, jossa kaikki ihmiset ovat niin traumatisoituneita, että ihmisen täytyy toivoa, ettei koskaan muistaisi joitakin, pahimpia, tapahtumia elämässään. Niitä, jotka on lapsena onnistunut torjumaan mielestään, kuten Kirsten. Tässä auttaa kiinnittyminen joihinkin muihin asioihin. Elämän välttämättömyyksistä huolehtimiseen, joka on uuvuttavaa ja kuluttavaa kaikille. Shakespeareen. Hetkeen lapsuudessa ja lahjaksi saatuun hienoon sarjakuvaan.

Kaipaus menneisyyteen elää ihmisissä vielä kahden vuosikymmenen jälkeen. Sen ilmenemismuodot saavat lukijan henkäisemään ajatellessaan elävänsä itse tuota sadunhohtoista aikaa.

St John Mandel on kanadalaislähtöinen, New Yorkissa elävä esseisti ja romaanikirjailija. Asema 11 on käännetty yli 30:lle kielelle ja siitä on tehty tv-sarja. Aleksi Milonoffin käännöksessä teksti kulkee luontevasti ja helposti seurattavasti, kuten Krista Putkonen-Örnin lukemanakin. Koska kuuntelin kirjan, en valitettavasti ole nähnyt kirjakauppatiedoissa mainittua Anna Makkosen kuvitusta siihen. Kansi kuitenkin kuvastaa hienosti ihmisenjälkeisen ajan rauhaa.

 

Muualla: 

Sigrid Nunez: Shakespeare for survivals. The New York Times Sept.12, 2014.


Lyhyesti:

Uusi ajanlasku jälkeen pandemian 


Helmet 2022 lukuhaasteessa voisin sijoittaa kirjan kohtiin:

4. Kirja, jonka tapahtumissa en itse haluaisi olla mukana

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

6. Kirjan on kirjoittanut minulle uusi kirjailija

7. Kirja kertoo ystävyydestä

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan (osa henkilöistä ja osittain)

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

49. Kirja (suomennos) on julkaistu vuonna 2022


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helmet-lukuhaaste 2022 - mietteitä luetuista kirjoista

© Bettina Baldassari Lukuhaasteeseen osallistuminen on taas ollut hauskaa ja monin tavoin antoisaa. Kirjallisuusvinkit ja keskustelut, joista olen saanut nauttia haasteeseen osallistuvien FB-ryhmässä, ovat ilahduttaneet joka päivää ja antaneet virikkeitä lukemiseen. Suuri kiitos muiden lukijoiden vinkeistä, samoin kuin haasteen tekijöille inspiroivasta haasteesta!  Haasteen toteuttajana olen aika lailla täsmälukija. Nautin mahdollisimman hyvin haastekohtiin sopivien kirjojen etsiskelystä, vaikkakin valitsemani kirjat saattavat kyllä vaihtaa paikkoja myöhemmin ja voin tulkita joitakin kohtia laveasti, joskus myös ironisesti. Tietenkin luen myös kirjoja, joista en etukäteen tiedä, mihin kohtaan ne sopisivat. Kaikki listani kirjat ovat olleet omalla tavallaan hyviä, monet suorastaan loistavia ja unohtumattomia. Niitä lukemiani, joista en ole pystynyt löytämään tarpeeksi hyvää, en ole ottanut mukaan haasteeseen enkä myöskään blogiini. Tämän vuoden haasteessa on mukana ennätyspaljon kevyemp

Anna-Maria Eilittä: Tämäkin hämärä katoaa

Anna-Maria Eilittä: Tämäkin hämärä katoaa. Atena 2022. 256 s. Kansi: Anna Makkonen. Äänikirjan lukija: Elsa Saisio. En ole varma siitä, mitä suuri rakkaus on. Mutta ehkä se on sitä, että haluaa tarttua toisen käteen, vaikka se ei olisi enää lämmin. Anna-Maria Eilittä n esikoisromaani Kun olen poissa liikkui sillä huokoisella ja hengittävällä vyöhykkeellä, jolla elämä ja kuolema ovat yhtä aikaa läsnä. Niin tekee myös hänen toinen romaaninsa. Silti kirjailija ei millään muotoa toista itseään. Romaani on kolmen ihmisen kertomus elämästään ja läheisistään. Heidän tarinansa risteävät kaiken aikaa, sillä he ovat puolisot Vuokko ja Eino sekä heidän tyttärensä Lotta. Vuokko ja Eino ovat jo yli kahdeksankymppisiä ja heidän elämänsä pohjoisessa on rauhallista, pienten, mutta heidän merkityksellisiksi havaitsemiensa hetkien täyttämää. Lotan elämä miehensä ja kahden lapsensa kanssa Helsingissä taas täyttyy kilpailusta ja suorittamisesta. Kumpikin puolisoista on ekonomi ja työskentelee meklarina.

Klassikko - Albert Camus: Sivullinen - 80 vuotta

Albert Camus: Sivullinen. Ranskankielinen alkuteos: L'Étranger, 1942. Suomennos Kalle Salo. 135 s. Otava Kompassisarja, 1970. 3. p. (Myöhempiä painoksia on olemassa.) Olisin tahtonut yrittää selittää hänelle ystävällisesti, melkein sydämeni pohjasta, että en milloinkaan ollut osannut tosissani mitään katua. Olin aina kokonaan kiinni siinä, mitä parhaillaan tapahtui, tässä päivässä tai huomisessa. Mutta siinä tilassa, mihin minut oli saatettu, en tietenkään voinut puhua kenellekään sellaiseen sävyyn. Minulla ei ollut oikeutta näyttää olevani sydämellinen, omaavani hyvää tahtoa. Ja koetin taas kuunnella, sillä yleinen syyttäjä rupesi puhumaan minun sielustani. Albert Camus'n pienoisromaani Sivullinen on jättänyt lähtemättömän jäljen maailmankirjallisuuteen. Sen ilmestymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta ja suomennoksen ilmestymisestä 75 vuotta. Kirja ei ole juoniromaani. Juoni on yksinkertainen, ja se kerrotaan pääpiirteissään jo kirjan takakannessa: Algerissa asuva nu